Beirutin räjähdys pahentaa Libanonin taloudellista ja poliittista kriisiä

Beirut on nähnyt joukon mielenosoituksia massiivisten satama räjähdysten jälkeen, jotka tappoivat lähes 150 ihmistä. Alle seitsemän miljoonan maan maassa lähes 25 000 – 30 000 ihmistä on joutunut kodittomaksi ja hallituksen arvioiden mukaan miljardien dollarien arvoinen omaisuus tuhoutui. Tappiot ovat valtava isku taloudelle, joka on romahtamisen partaalla. Jo ennen tätä katastrofia Libanon haki 5 miljardin dollarin lainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF) vastatakseen maan meneillään olevaan talouskriisiin.

Maassa jo pitkään jatkuneet mielenosoitukset heijastavat ihmisten täydellistä luottamuksen menettämistä poliittiseen järjestelmään. Melkein vuoden kuluttua näiden mielenosoitusten alkamisesta, jotka ajoi liikkeelle lisäverojen käyttöönotto, Libanonin poliittiset ja taloudelliset olosuhteet ovat muuttuneet vain huonompaan. Hallituksen kyvyttömyys puuttua kritisoituihin epäkohtiin ja aloittaa poliittisia uudistuksia on lisännyt ihmisten kärsimyksiä, sekä vihaa nykyistä järjestelmää kohtaan.

Hallituksen kyvyttömyys puuttua kritisoituihin epäkohtiin ja aloittaa poliittisia uudistuksia on lisännyt ihmisten kärsimyksiä, sekä vihaa nykyistä järjestelmää kohtaan.

Suurin osa Libanonin tilannetta analysoivista kriitikoista ei kuitenkaan ole pystynyt esittämään kattavaa kuvaa ja kopioi vain vallalla olevaa kertomusta, joka määrittelee maan kohtaamat ongelmat valtaapitävien ehdoilla. Ei voida kiistää laajalle levinneen korruption ja tehottomuuden merkitystä nykyisessä kriisissä. Tämä ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen libanonilainen ominaisuus. Libanonin kriisi voidaan ymmärtää vasta sen jälkeen, kun otetaan huomioon pitkittyneen uusliberalistisen taloudellisen järjestyksen leikkaukset, COVID-19-pandemian vakavat vaikutukset ja Länsi-Aasian laajemmat geopoliittiset jännitteet.

Talouskriisi

Hasan Diab siirtyi Libanonin pääministeriksi tämän vuoden tammikuussa mielenosoitusten keskellä, jotka alkoivat kolme kuukautta sen jälkeen kun hänen edeltäjänsä Saad Hariri erosi lokakuussa. Diabin odotettiin reagoivan mielenosoittajien esittämiin kysymyksiin ja vaatimuksiin. Ihmiset ajoivat protestoimaan useat epäkohdat. Hinnat nousivat nousemastaan aikaan, jolloin useimpien ihmisten tulot olivat pysyneet jäädytettyinä vuosien ajan. Uusien tutkinnon suorittaneiden työllistymismahdollisuudet puuttuivat, hallitus ei pystynyt maksamaan velkojaan ja Libanonin valuutan arvo laski jyrkästi. Köyhyys ja työttömyys olivat myös nousseet tasaisesti, vaikka perushyödykkeistä oli ja on edelleen pulaa.

Reagoimisen sijaan Diab käytti kabinetin muodostamiseen viikkoja, ja COVID-19:n iskeminen maahan vaikutti vakavasti kaikkiin tilanteen normalisointimahdollisuuksiin. Pandemia vaikutti murskaavasti etenkin matkailualalla ja vähensi rajusti Libanoniin suuntautuvia muualla maailmassa asuvilta tulevia rahalähetyksiä. Näiden kahden sektorin osuus BKT:stä oli vuosina 2018–19 noin 40%. Koska Libanon on voimakkaasti tuontipohjainen talous, myös tärkeiden hyödykkeiden hinnat nousivat rajusti lockdownin julistamisen aikana ja maahan iski hyperinflaatio. Pankit turvautuivat säästöjen takavarikointiin vastauksena Libanonin punnan arvon laskuun.

Maa epäonnistui kansainvälisen lainan maksamisessaan maaliskuussa, kuten monet koronakriisin tuhoamat nousevat taloudet, ja rangaistuksena useimmat kansainväliset rahoituslaitokset ja hallitukset ovat kieltäytyneet hyväksymästä uusia lainapyyntöjä.

Valuutan arvon romahdus oli dramaattinen. Virallinen minimipalkka Libanonissa on noin 650 000 puntaa, mikä vastaa 450 dollaria virallisella kurssilla, mutta vain 70 dollaria mustan pörssin kurssilla. Elintarvikkeiden hintojen noustessa 190 prosenttia toukokuussa ja kokonaisinflaation ollessa 56 prosenttia useimmat libanonilaiset eivät pystyneet jatkamaan normaalia elämäänsä.

Lähes puolet väestöstä elää nykyään virallisen köyhyysrajan alapuolella ja työttömyysaste on jopa 35 prosenttia, ja edelleen työpaikkoja katoaa joka päivä. Yksi esimerkki on Beirutin yliopisto, joka ilmoitti kesäkuussa 25%:n lomautuksista yli 6500 työntekijän joukossa ensimmäistä kertaa yli 150 vuoden historiassaan. Itsemurhien lukumäärän lisääntyminen on ilmoitettu tietyistä maan osista.

IMF on ennustanut Libanonin talouden supistuvan 12 prosenttia. Hallitus ei ole kuitenkaan pystynyt tekemään tehokkaita poliittisia päätöksiä tilanteen korjaamiseksi. 86 miljardin dollarin julkinen velka on halvaannut sen. Maa epäonnistui kansainvälisen lainan maksamisessaan maaliskuussa, kuten monet koronakriisin tuhoamat nousevat taloudet, ja rangaistuksena useimmat kansainväliset rahoituslaitokset ja hallitukset ovat kieltäytyneet hyväksymästä uusia lainapyyntöjä. Hallitus etsii vähintään 10–15 miljardia dollaria talouden korjaamiseksi. Koska lainan suhde BKT:hen on poikkeuksellisen korkea, 170 prosenttia, lainaa on vaikea saada.

Uusliberalistiset ratkaisut uusliberalismin kriisiin

Nykyään Libanon kärsii kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana toteutetusta politiikasta, jossa pankkijärjestelmä hallitsi taloutta. Liian vapaaksi päästetty talous on nyt erittäin haavoittuvainen kaikenlaisille globaaleille häiriöille. Libanon ei ole ainoa maa, jolla on näitä vaikeuksia. Suurin osa kolmannen maailman valtioista, jotka on integroitu voimakkaasti globalisoituvaan rahoitusjärjestelmään, jota Yhdysvallat ja Eurooppa hallitsevat, ovat jatkuvasti tällaisen romahduksen partaalla. Siitä huolimatta kehittyneet maat ja niiden instituutiot käyttävät edelleen samaa vanhaa narratiivia ja vaativat uusliberaaleja poliittisia uudistuksia ehtona tuelleen.

IMF: n johtaja Kristalina Georgieva sanoi 6. elokuuta Libanonista: ”On välttämätöntä päästä etenemään umpikujasta keskusteluissa välttämättömistä uudistuksista ja laatia toimiva ohjelma talouden muuttamiseksi ja vastuullisuuden ja luottamuksen luomiseksi maan tulevaisuuden parantamiseksi. ”

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vierailu maassa räjähdysten jälkeen oli klassinen esimerkki näihin linjauksiin kohdistuvasta paineesta. Macron ehdotti nopeasti, että Libanonin on ryhdyttävä ”poliittisiin ja taloudellisiin uudistuksiin” estääkseen sitä uppoamasta edelleen. Poliittisia muutoksia vaativien ehdotusten lisäksi Macron, IMF ja muut ulkoiset toimijat etsivät myös ”julkisen talouden vakauttamista”, joka johtaisi suurempiin säästötoimenpiteisiin ja suurempaan kärsimykseen ihmisille.

Puun ja kuoren välissä

Libanonin geopoliittinen merkitys on toinen keskeinen tekijä sen todellisuuden ymmärtämisessä. Yhdysvalloilla on selkeät edut maassa, joka sijaitsee sen tärkeimmän liittolaisen Israelin pohjoispuolella, sekä Syyrian länsi- ja eteläpuolella. Lisäksi pieni maa on taloudellisesti ja poliittisesti riippuvainen suuresti naapurimaista. Näiden valtioiden jatkuva puuttuminen Libanonin sisäiseen politiikkaan aiheuttaa epävakautta. Esimerkiksi Hezbollah, Israelin miehityksen aikana Etelä-Libanonissa syntynyt liike, ei ole saanut hyväksyntää Yhdysvaltain liittolaisten, kuten Saudi-Arabian puolelta, joka puolestaan on yhä lähentynyt Israelin kanssa.

Washington käyttää taloudellisia sanktioita ja diplomaattisia uhkia kiristääkseen Libanonia hyväksymään alueellisen agendansa vastineeksi tuesta.

Yhdysvalloilla ja Saudi-Arabialla on selkeät omat pyrkimykset lännen etuja ajavan Maaliskuun 14-liikkeen osapuolille. Ne haluavat syrjäyttää Hezbollahin, joka tällä hetkellä tukee hallitusta. Ulkoiset yritykset heikentää Hezbollahin poliittista perustaa Libanonin politiikassa voivat johtaa paheneviin ongelmiin. Hicham Safieddine, joka opettaa Lähi-idän historiaa Lontoon King’s Collegessa, sanoi Nationalin haastattelussa: ”räikeästi Israelia puolustava Washington käyttää taloudellisia sanktioita ja diplomaattisia uhkia kiristääkseen Libanonia hyväksymään alueellisen agendansa vastineeksi tuesta.” USA:n kriisitilanteen hyödyntämisellä omien pyrkimystensä ajamiseen voi olla suurempia vaikutuksia Libanonin sisäiseen vakauteen.

Libanonin talouskriisi liittyy kiinteästi myös Syyrian sotaan ja muihin imperialististen interventioiden aiheuttamiin alueellisiin myllerryksiin. Kymmenen vuoden mittaisen maailmanlaajuisen taantuman ja nyt COVID-19 aiheuttaman talouksien sulkemisen vaikutukset on myös otettava huomioon arvioitaessa Libanonin tilannetta. Keskittyminen pelkästään tarkastelemaan vain nykyisen poliittisen järjestelmän tehottomuutta jättäen huomioimatta laajempi geopoliittinen ja globaalin talouden kenttä, tekisi suurta vääryyttä tavallisten libanonilaisten odotuksille tulevaisuutensa suhteen.

Abdul Rahman
Länsi-Aasian politiikan professori
Peoples dispatch