toimi pitkään Lenin-Museon johtajana Tampereella.
Väinö Linna ja itänaapuri
Väinö Linnan syntymästä tuli joulukuussa 2010 kuluneeksi 90 vuotta. Tuntemattoman sotilaan kirjoittaja pohdiskeli vuonna 1977 artikkelissaan ”Ulkopoliittiset asenteemme kansallisen tietoisuutemme osana” sitä, että itsenäisen Suomen ulkopoliittinen kohtalonilmansuunta on ollut itä eli suhteemme itänaapuriimme. Kun Neuvostoliiton syntymä oli Suomen itsenäisyyden edellytys, olisi Linnan mielestä luullut, että molempien valtioiden välisten suhteiden kehitykselle olisi mitä parhaat lähtökohdat.
Toisin kuitenkin kävi. Itsenäisen Suomen alkutaipaleen suurimpana ongelmana oli suhteemme Neuvostoliittoon. Sisäpoliittisten asemien ja pyrkimysten annettiin Linnan mukaan vaikuttaa liiaksi ulkopolitiikkaan, niin että tarpeellista aktiivisuutta idänsuhteidemme parantamiseksi ei syntynyt. Passiivisuuden lisäksi luotiin sen ohessa voimakasta itänaapurin vastaista kansalaismielipidettä, joka vetosi aggressioihin, pelkoihin ja epäluuloon. Ja lopulta sota-aikana neuvostovastaisuus läpäisi kansanjoukkojen tietoisuuden.
Kun tämä liitettiin kansalaistuntoon ja jopa maan itsenäisen olemassaolon edellytyksiin, se muodostui tästä syystä hyvin olennaiseksi osaksi monen suomalaisen kansallista tietoisuutta. Linna kutsuu siamilaisiksi kaksosiksi tilannetta, jossa neuvostovastaisuus oli yhtä kuin suomalaisuus ja päinvastaisessa tapauksessa lievästikin ymmärtävät asenteet leimattiin melkeinpä maanpetokseksi.
Myöhemmin ulkopoliittisen suunnanmuutoksen idänsuhteissa on pitänyt sen vuoksi käydä hyvin syvältä kansallisen minuutemme kautta. Sen on tarvinnut merkitä tuskallistakin asennemuutosta.
Linna pani merkille suomalaisten tietynlaisen vähättelevän ja aliarvioivan suhtautumisen itänaapuriin. Yhteistyöhalun aikaansaaminen on vaatinut sitkeätä, pitkäaikaista työtä ja vaatii sitä tietenkin edelleen, joskin Linna totesi tyytyväisenä, että ainakin raskaimmat ylämäet oli noustu ja päästy tasaisemmalle maalle. Paasikivelle hyvät idänsuhteet olivat välttämätön hyve ja Kekkoselle ne olivat luonnollinen hyve.
Keskustelin Linnan kanssa hänen kotonaan 1980-luvun alussa kirjailijoiden ja kaunokirjallisuuden roolista suomalaisten ja venäläisten yhteisymmärryksen auttajana ja ennakkoluulojen poistajana. Linna korosti yhteisymmärrystä nimenomaan kansalaistasolla.
Tämän päivän asenneilmastossa Suomessa ei esimerkiksi dekkarikirjallisuus anna itänaapureista kovin mairittelevaa käsitystä. Yksioikoinen kaunokirjallinen kuva saattaa myös syntyä venäläisistä neuvostoaikana etelänaapurissamme.
Tuntemattomassa sotilaassa Linna toi esiin Suomen upseeriston natsi-Saksan ihailun. Tämä on asia, joka vieläkin pyritään peittämään tai kiistämään. Ylioppilaslehti kirjoitti 26. marraskuuta 2010: ”Tutkimus on viime vuosina paljastanut kosolti uutta tietoa Suomen ja Saksan likeisistä suhteista. Aina kun joku tutkija kertoo uutta tietoa, syntyy hirveä metakka”. Linna tiesi ja tunsi asian oikean laidan.
Tekijä
Kirjoittajan blogikirjoitukset
- 1 / 20
- seuraava ›
Tekijä
Kirjoittajan blogikirjoitukset
- 1 / 20
- seuraava ›
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.