Kiitti mulle riitti

Koko kevään olen pohdiskellut peruskouluun liittyviä asioita ja omaa tulevaisuuttani opettajana. En olisi uskonut, että työtä etsiessä pitää erikseen jokaisen koulun kohdalla selvittää onko sisäilma terveydelle haitallista. Olen omistautunut alalleni, mutta terveyttäni en suostu uhraamaan. Lisäksi olen joutunut pohtimaan, millä palkalla olen valmis töihin. Vaikka lukuvuosi on yhtä pitkä kaikille, jotkut saavat palkan 9,5 kuukaudelta, toiset 12:sta. Helsingin opetustoimesta ollaan leikkaamassa 10 miljoonaa, Vantaalla suunnitellaan koulunkäyntiavustajien määrän vähentämistä kolmanneksella, Tampereella toisen asteen opettajilla ei riitä enää tunteja pidettäväksi. Ja tämä tuntuu olevan vasta alkua.

Sitten on tämä talouskriisi. Kaikenmaailman pankkeja on pelasteltu viime vuosien aikana. Pikku hiljaa joissain yhteyksissä muistetaan jo mainita, että tukipaketit eivät pelasta kansoja, ”kreikkalaisia” ja muita, vaan pankkeja. Pääomia, sijoittajia, niitä jotka eivät oikeastaan voi menettää kauheasti, koska rahaa on jo valmiiksi päässyt siunaantumaan niin paljon, ettei sille ole ollut muuta käyttöä kuin pistää kiertoon.

Ja nyt Nokia irtisanoo muutaman tuhat ihmistä Suomessa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, voisi kertoa leikkauksista joka ikisessä kunnassa, oli tarve todellinen tai ei. Voisi puhua Talvivaarasta, jossa luonto ja paikalliset asukkaat saavat painua hiiteen, kun joku yrityspamppu on keksinyt hyvän bisneksen. Kaikelle tälle yhteistä on, että asiat pyörivät rahan ja talouden ehdoilla, eivät ihmisen ja luonnon.

Vielä pari sanaa Nokiasta. Kun mahdollisista irtisanomisista alettiin alkuvuodesta vihjailla, totesi eräskin salolainen opiskelija, ettei heillä sentään ollut huolta, koska hänen miehensä työskentelee Nokialla toimihenkilötasolla ja niitä tehdastyöläisiähän sieltä ollaan pihalle potkimassa. Nyt Salosta on päätetty lopettaa kaikki Nokian toiminta.

Kun veronmaksajien rahat menevät pankeille, kunnat leikkaavat peruspalveluista, Talvivaara pilaa ihmisten terveyden ja luonnon tai Nokian yritystoiminnan takia työttömäksi jää tuhansia ihmisiä, kiitokset kuuluvat sille pienelle osalle ihmisistä, joilla on niin paljon rahaa, ettei, anteeksi kielenkäyttöni, paskalle taivu. Siinä eivät ole vastakkain Nokian työntekijät keskenään. Luonto ja ihminen tai työpaikat eivät kilpaile Talvivaaran tontilla.

Tuli mieleen Martin Niemöllerin runo toisen maailmansodan ajoilta, joka suomennettuna kuuluu jokseenkin seuraavasti:

"Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani."

Nyt olisi hyvä hetki siirtyä sanoista tekoihin ja pistää hanttiin. Meidän kaikkien, puoluekirjoihin tai puolueettomuuteen, ideologioihin, teorioihin ja perinteisiin katsomatta. Kaikkien meidän, jotka haluamme ihmisille mahdollisimman paljon hyvää maailmassa, jossa on jo liikaa pahaa.