Lapin terveiset
Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Heikki Ekman vieraili elokuussa Lapissa. Matkaan kuului muun muassa paneelikeskusteluun osallistuminen Työväen lauantai- tapahtumassa Torniossa.
Kotimaassa kulkeminen laajentui 15.-16.8. Lappiin asti SKP:n Lapin piirin kutsumana. Tällä kertaa ei kävellen, vaan VR:n yöjunalla. Ensimmäistä kertaa niin pohjoisessa! Matka käynnistyi varhaisaamuna Kemistä, josta suuntasimme Tapio ja Raija Siirilän sekä Mauri Falin kanssa hieman alle 30 kilometrin päähän Tornioon.
Torniossa järjestettiin vasemmistolaisten ja ay-väen yhteinen Työväen lauantai (aiemmalta nimeltään Työmiehen lauantai), jossa osallistuin ehdokasesittelyyn ja keskustelupaneeliin. Paikan päällä oli ilo nähdä vanhoja tuttuja tovereita, muun muassa entinen uusmaalainen, Torniossa nykyisin asuva Inari Porkka. Kulttuurikeskus Luotsin puheenjohtaja Sauli Hyöppinen esitteli minulle tilaisuuden ohessa Tornion järjestötaloa. Hiljattain remontoitua järjestötaloa esitelleen Hyöppisen omien sanojen mukaan myös työläiset ansaitsevat hyvät ...