Jannu Jokelasta ei vaikene

Tapaan Jori Porspakan hänen kotonaan Jokelan Kolsassa. Syyskuu vetelee viimeisiään. Porspakka haravoi omakotitalonsa pihassa, kun saavun paikalle. Koira kerjää tulijan huomiota. Kaunis siniharmaa kissakin ilmaantuu tutkimaan vierasta. Porspakka keittää kahvit, ja pian istumme keittiön pöydän ääressä juttelemassa. Pöydälle levitetään tuore Keski-Uusimaa. Siinä julkaistussa mielipidekirjoituksessa hän kritisoi Tuusulan paikallispolitiikkaa, hulevesimaksuja ja Jokelaan suunniteltua datakeskusta. Koira käy välillä vaatimassa rapsutuksia, kissa näyttäytyy omilla kierroksillaan. Tunnelma on rauhallinen, mutta puheenaiheet eivät ole.

Porspakka kertoo viimeisimmästä kansalaisaktiivin hankkeestaan. Hän on tehnyt kantelun Tuusulan kunnan hulevesimaksuista.

”Pitääkö sateestakin maksaa?”, hän kysyy.

Kysymys tiivistää paljon. Jos Jokelassa kysytään, kuka on se kuntalainen, joka ei jätä päättäjiä rauhaan, vastaus löytyy nopeasti. Moni tuntee hänet paremmin nimimerkillä Jannu Jokelasta.

Ja juuri sellainen hän on.

Porspakka on kuntapäättäjien piikki lihassa, roska silmässä, ääni, joka ilmestyy esiin silloin, kun moni muu huokaisee ja jatkaa matkaansa. Hän kuuluu niihin ihmisiin, joiden mielestä demokratia ei pääty vaalipäivään. Se alkaa siitä.

Lähes 80-vuotias mies puhuu edelleen kuntapolitiikasta samalla innolla kuin moni puhuisi harrastuksistaan. Hän seuraa valtuuston pöytäkirjoja, lukee päätösten taustoja, kirjoittaa mielipidekirjoituksia, tekee aloitteita ja kerää nimiä adresseihin.

Apatia ei ole koskaan ollut hänen lajinsa.

Pohjalaisesta jokelalaiseksi

Porspakka muistaa edelleen sodanjälkeisen Suomen tunnelmia. Isä oli haavoittunut sotaveteraani ja kirvesmies, äiti työskenteli siivousalalla.

Lapsuus siirtyi nopeasti Kauhavalta Korsoon silloiseen Helsingin maalaiskuntaan. Siellä kasvoi suurten ikäluokkien sukupolvi, jonka elämä rakentui jälleenrakennuksen keskelle.

”Oikea prole”, hän kuvailee perheensä taustaa.

Koulun jälkeen tie vei graafiselle alalle. Hän opiskeli kirjapainoammattia aikana, jolloin painotekniikka perustui käsityöhön, filmeihin, värierotteluihin ja ammattitaitoon, jota nykymaailmassa tuskin enää on olemassa.

Painoala oli vuosikymmeniä Porspakan elämän ydintä. Teknologinen murros muutti kuitenkin kaiken.

”Työpaikkoja hävisi rajusti”, hän sanoo.

Moni menetti toimeentulonsa. Niin kävi osittain myös Porspakalle. Hän perusti ystäviensä kanssa epävarman ajan keskellä oman yrityksen, teki reprotöitä ja yritti pysyä muutoksen mukana. Lopulta tie vei uusiin ammatteihin.

Porspakka on tehnyt töitä metallialalla, graafisissa töissä, yrittäjänä ja myöhemmin taksiautoilijana. Taksivuodet tekivät hänestä paikallisesti tunnetun. ”Jokelan aseman taksitolpalla ehtii nähdä ihmisiä ja yhteiskuntaa sellaisista kulmista, joihin harva pääsee.”

Kuntalainen, joka ei suostu olemaan hiljaa

Monelle ihmiselle eläkeikä merkitsee vetäytymistä yhteiskunnallisista kamppailuista. Porspakalla näyttää käyneen päinvastoin. Hän kertoo seuraavansa päätöksentekoa siksi, että monet asiat ottavat yhä sydämestä. ”Ei voi antaa periksi”, hän sanoo.

Juuri tuo asenne tekee hänestä poikkeuksellisen hahmon paikallisessa keskustelussa. Hän ei välttämättä usko voittavansa jokaista taistelua. Tärkeämpää on, että joku esittää kysymykset.

Miksi näin tehdään? Kuka hyötyy? Onko tämä oikeudenmukaista?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka toistuvat myös hänen puheessaan.

Porspakka ei kuvaa itseään poliitikoksi. Pikemminkin hän näyttäytyy kansalaisena, joka kokee velvollisuudekseen vahtia vallankäyttöä.

Sellaisia ihmisiä demokratia tarvitsee, vaikka he olisivat joskus hankalia. Tai ehkä juuri siksi.

Hulevesimaksu ja kysymys sateesta

Viime kuukausina Porspakan huomio on kohdistunut Tuusulan hulevesimaksuihin.

Porspakka on tehnyt asiasta Tuusulan kunnalle kantelun ja pitää maksua periaatteellisesti ongelmallisena. Hänen mielestään kyse on yhdenvertaisuuskysymyksestä. Ajatus on yksinkertainen.

Talvella kunta huolehtii lumen ja jään aiheuttamista ongelmista verovaroin. Porspakka kysyy: Miksi sateen osalta pitäisi toimia eri tavalla?

”Minä onnittelin itseäni, kun ymmärsin verrata lunta ja vettä. Molemmat tulevat taivaalta”, hän sanoo.

Porspakkaa ärsyttää erityisesti ajatus siitä, että osa kuntalaisista joutuu maksun piiriin ja osa jää sen ulkopuolelle. Hänen mielestään kyse ei ole pelkästä teknisestä ratkaisusta vaan poliittisesta arvovalinnasta.

Samalla hän myöntää, että hulevesijärjestelmiä tarvitaan. Ojien, putkien, pumppaamoiden ja viemäröinnin ylläpito maksaa. Mutta juuri siksi hän kysyy, miksi kulut jaetaan tällä tavalla – eriarvoisesti.

Keskustelu hulevesistä saattaa vaikuttaa arkiselta. Silti sen kautta avautuu suurempi kysymys siitä, miten julkisia palveluita tulevaisuudessa rahoitetaan.

Porspakalle se on juuri se syy, miksi asiasta kannattaa puhua.

Porspakka on tehnyt aloitteen valtuustokokousten julkisesta seuraamisesta netin kautta. Aloite meni läpi ja kiitos Porspakan Tuusulan kuntapolitiikkaa voi nyt seurata suorana verkossa.

Datakeskus jakaa Jokelan

Toinen aihe, joka saa Porspakan syttymään, on Jokelaan suunniteltu datakeskus.

Hän osallistui hanketta koskevaan yleisötilaisuuteen, mutta poistui sieltä entistä kriittisempänä.

Porspakan mukaan keskustelua hallitsi tunne siitä, että päätökset oli käytännössä tehty jo ennen kuin kuntalaisilta kysyttiin mitään.

”Juna menee jo”, hän kuvailee tilaisuudessa välittynyttä viestiä.

Datakeskusten puolustajat puhuvat investoinneista, työpaikoista, digitalisaatiosta ja tulevaisuudesta. Porspakka ei kiistä, etteivätkö nämä olisi todellisia argumentteja.

Häntä kiinnostaa kuitenkin toinen puoli. Mitä menetetään? Mitä tapahtuu pelloille, maisemalle ja ympäristölle? Miksi hankkeesta kerrotaan vasta siinä vaiheessa, kun vaihtoehtoja näyttää olevan vähän?

Porspakka kokee, että tavallisten kuntalaisten huolet jäävät helposti taloudellisten tavoitteiden varjoon. Hänen mielestään kehityksen suuntaa pitäisi voida kyseenalaistaa ilman, että kriitikot leimataan kehityksen vastustajiksi.

Porspakka ei usko, että kaikki vastustajat ovat teknologian vihollisia. Moni haluaa vain tietää, millaiseksi oma kotiseutu muuttuu.

Perheen ja harrastusten voima

Vaikka keskustelu pyörii politiikan ympärillä, Porspakan elämässä on paljon muutakin.

Porspakka puhuu lämpimästi puolisostaan ja perheestään. Kolme lasta, pitkä parisuhde ja läheiset ihmiset ovat olleet kantavia voimia vaikeidenkin aikojen läpi.

”Minulla on niin älyttömän hyvä vaimo”, hän sanoo.

Valokuvaus kuuluu Porspakan pitkäaikaisiin intohimoihinsa. Kamera on kulkenut mukana nuoruudesta asti. Hän puhuu kuvista samalla tarkkuudella kuin kuntapolitiikasta ja löytää niistä samanlaista tarkkaavaisuutta.

Ehkä kyse on samasta luonteenpiirteestä.Tarpeesta katsoa asioita tarkemmin. Huomata yksityiskohtia, jotka jäävät muilta näkemättä.

Demokratian sitkeä vartija

Jori Porspakka tuskin uskoo muuttavansa maailmaa yksin. Silti hän jatkaa kirjoittamista, kyselemistä ja vastustamista silloin, kun kokee sen tarpeelliseksi. Moni kutsuisi häntä hankalaksi. Toiset kutsuvat häntä aktiiviseksi kansalaiseksi. Ehkä molemmat ovat oikeassa.

On helppo ymmärtää, miksi Jokelassa tunnetaan nimimerkki ”Jannu Jokelasta”. Se nimi kertoo enemmän kuin yksikään titteli. Se kertoo ihmisestä, joka kokee kuuluvansa paikkaan niin vahvasti, ettei voi katsoa sivusta.

Kun lähden Porspakan pihasta, syksy on jo vähän pidemmällä illassa. Koira tulee vielä kerran vaatimaan huomiota. Siniharmaa kissa näyttäytyy hetken omenapuun juurella ja katoaa sitten omille teilleen. Pihalla nojaavat haravat muistuttavat kesken jääneistä töistä.

Keittiön pöydän ääressä puhuttiin hulevesistä, datakeskuksista, pelloista, demokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta. Aiheet vaihtelivat, mutta yksi asia pysyi samana.

Jori Porspakka ei kuulu niihin kuntalaisiin, jotka nyökkäävät hiljaa ja hyväksyvät kaiken.

Hän on se ärsyttävä tyyppi, joka kysyy vielä yhden kysymyksen.

Ja joskus juuri sellaisia ihmisiä tarvitaan kaikkein eniten.

---