Lyhyt muisti on demokratian heikkous

Jyväskylän yliopiston historian akatemiaprofessori Pasi Ihalainen arvioi, että sosiaalisen median vaikutus poliittiseen keskusteluun on noussut yhdeksi keskeisistä tekijöistä demokratian hauraudessa. Hänen mukaansa digitaalisten alustojen logiikka kärjistää vastakkainasettelua ja vaikeuttaa yhteisen todellisuuden rakentamista.

”Haluttiin osallistaa kansalaisia, mutta käytännössä sen toteuttaminen osoittautui monimutkaiseksi. Kuka pystyy käsittelemään tuhansia palautteita?”, sanoo Ihalainen toimittaja Reetta Kalliolan haastattelussa, joka on julkaistu Jyväskylän yliopiston sivuilla (25.3.2026).

Ihalaisen mukaan sosiaalinen media on muuttanut poliittisen osallistumisen luonnetta tavalla, joka haastaa edustuksellisen demokratian rakenteet. Keskustelu pirstaloituu, ja poliittiset ryhmät ajautuvat erilleen.

”Mitä enemmän kansalaisia halutaan kuulla, sitä enemmän syntyy palautetta ja keskustelua, jonka hallinta käy nopeasti vaikeaksi”, sanoo Ihalainen. Hän kutsuu tätä ilmiötä osallistamisen paradoksiksi.

Sosiaalinen media ja kansalaisjournalismi muuttavat vallan rakenteita

Sosiaalisen median murros ei ole vaikuttanut vain poliittiseen keskusteluun, vaan myös siihen, kuka tuottaa tietoa ja millä ehdoilla. Kansalaisjournalismi on noussut merkittäväksi osaksi digitaalista julkisuutta.

Kansalaisjournalismi tarkoittaa ilmiötä, jossa yleisö ei enää tyydy seuraamaan uutisia, vaan alkaa itse tuottaa niitä. Se voi olla yksittäisten ihmisten toimintaa tai yhteisöllistä tiedontuotantoa, joka haastaa perinteisen median portinvartijuuden.

Kuten journalismin tutkija Jay Rosen (1956–) on todennut, kansalaisjournalismi pyrkii uudistamaan demokratiaa: kun ihmiset osallistuvat tiedon tuottamiseen, syntyy mahdollisuus terveemmälle julkiselle keskustelulle. Rosenin mukaan perinteinen journalismi on usein etääntynyt yleisöstään, ja kansalaisjournalismi pyrkii palauttamaan yhteyden ruohonjuuritasolle.

Marxilaisesta näkökulmasta kansalaisjournalismi nostaa esiin kysymyksen tiedon omistajuudesta ja vallasta. Jos media toimii yhteiskunnallisen tietoisuuden tuotantokoneistona, kansalaisjournalismi murtaa tätä koneistoa ja tuo näkyviin sorrettujen ja sivuutettujen kokemuksia. Se ei ole vain journalistinen muutos, vaan poliittinen teko.

Suomessa ilmiö näkyy esimerkiksi uusissa digitaalisissa sateenkaarimedioissa, joiden syntyä ja toimintaa on tutkittu Haaga-Helian uudistuvan journalismin maisteriohjelmassa. Ne osoittavat, että yhteisöt rakentavat omaa ääntään silloin, kun valtamedia ei tunnista heidän todellisuuttaan. Tutkimus tuo esiin, miten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat mediatekijät luovat uusia osallistumisen ja vaikuttamisen tiloja – journalismia, joka on yhtä aikaa vastakulttuurista ja arjen politiikkaa.

Myös tutkija Laura Ahva (1978–) on osoittanut, että osallistuva journalismi rakentuu yhteistoiminnasta, jossa ei-journalistit voivat vaikuttaa siihen, mitä julkaistaan. Ahvan mukaan media ei ole vain peili, vaan väylä poliittiseen toimintaan.

Suora demokratia altistaa manipuloinnille

Sosiaalisen median vaikutukset kytkeytyvät laajempaan keskusteluun demokratian kriisistä. Professori Ihalainen suhtautuu varauksella suoran demokratian keinoihin, kuten kansanäänestyksiin, jotka ovat alttiita ulkopuoliselle vaikuttamiselle ja disinformaatiolle.

Brexit on hänen mukaansa esimerkki päätöksestä, joka yksinkertaisti monimutkaisen poliittisen kysymyksen ja lisäsi polarisaatiota.

”Kansanäänestykset eivät ole kokonaan kadonneet, vaikka Brexit osoitti niiden toimimattomuuden”, sanoo Jyväskylän yliopiston historian akatemiaprofessori Pasi Ihalainen.

Professorin mukaan suoraa demokratiaa ovat viime vuosina kannattaneet erityisesti ääri- ja laitaoikeistolaiset liikkeet, jotka pyrkivät haastamaan parlamentaarisen enemmistön politiikan.

Demokratian hauraus näkyy yhteistyössä ääriliikkeiden kanssa

Ihalainen arvioi Yhdysvaltojen demokratian olevan ”enemmän tai vähemmän romahtamassa”. Euroopan tilanteesta hän ei ole yhtä huolissaan, vaikka Ranskan ja Britannian kehityssuunnat herättävät kysymyksiä. Saksassa vahva historiatietoisuus toimii hänen mukaansa demokratian turvana.

Demokratia on hauraimmillaan, kun ”maltilliset puolueet alkavat tehdä yhteistyötä ääriliikkeiden kanssa, tai kun vapaata keskustelua ja vaihtoehtojen esittämistä aletaan estää”, sanoo Ihalainen.

Ilmastonmuutos paljastaa poliittisen järjestelmän lyhytnäköisyyden

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon kiihtyessä nousee esiin kysymys siitä, kykeneekö edustuksellinen demokratia reagoimaan riittävän nopeasti. Ihalaisen mukaan ongelma ei ole demokratian hitaus, vaan poliittisten syklien lyhyys.

Ihalaisen mukaan ”Edustuksellinen demokratia on huono näkemään pitkälle”. Neljän vuoden vaalijaksot ohjaavat politiikkaa lyhytjänteisyyteen.

”Bensan, etelänloman tai oikeastaan minkä tahansa hinta on monille äänestäjille tärkeämpää kuin luonnon monimuotoisuus”, sanoo Ihalainen.

Historian unohtaminen on demokratian suurin riski

Ihalainen korostaa Kalliolan haastattelussa, että demokratian puolustaminen edellyttää historian tuntemista. ”Meidän tulee yhteiskuntana aktiivisesti muistaa, mihin ääriliikkeiden nousu ja polarisaatio voivat pahimmillaan johtaa”, sanoo Ihalainen.

Ihalaisen mukaan lyhyt muisti on demokratian heikkous. Ilman historiallista perspektiiviä järjestelmä menettää kykynsä uudistua ja puolustaa itseään.

---