Kokoomus pitää suomalaisia pilkkanaan!

24.06.2014 - 11:34
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Tätäkö paljon mainostettu porvarillinen demokratia on jota kokoomuksen johdolla nyt harjoitetaan? Äänestäjiä petetään mennen tullen ja eletään kuin pellossa muista piittaamatta. Ei kuulkaa, ei politiikkaa voi tehdä kuin lasten hiekkalaatikolla. Tai voi näköjään kun voimansa tunnossa kuvitellaan voitavan tehdä mitä lystää.

Kokoomus pyörittää sellaista rulettia jota ei itsenäisyytemme aikana ole nähty ja suomalaiset ovat sivustaseuraajia, katselijoita ja lopuksi kaiken huvin maksajia. Näin se toimii kokoomuslainen vapaus ja demokratia. Illanistujaisissa heitetään noppaa kuka lähtee mihinkin virkaan ja milloin. Ja kun vähän ajan päästä ei enää huvitakaan lähteä mihin arvan heitto kabinetissa edellytti, niin päätetään valita se toinen, kivempi vaihtoehto.

Yhteisten asioiden hoito näyttää olevan kokoomuslaisille vain hauskaa peliä, mutta samalla voidaan toteuttaa partiossa nuorena opittua käytäntöä, että kaverille kanssa ja niinpä ministereitä vaihtuu tuhka tiheään. Mitä sitä kansan hädästä ja tuskasta kun voidaan ministerin näkyvyyden kautta tehdä jo täydellä höyryllä eduskuntavaalityötä. Miettikääpä kuka mahtaa olla Helsingin vaalipiirin tuleva äänikuningatar? Ettei vaan ministeriksi nouseva viime vaaleissa rannalle jäänyt Laura Räty?

Sitten nämä hyväkkäät kehtaavat vielä ihmetellä alhaista äänestysaktiivisuutta kun kansaa pidetään pilkkanaan, eikä tarkoitus olekaan hoitaa Suomi – laivaa kuntoon. Kysyä voi myös onko ministerien tehtävät noin yksinkertaisia joita kuka vain kykenee hoitamaan kun käytännöksi on näyttänyt tulleen kuinka lennosta heitellään ministerin pestiin uusia kasvoja.

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa kun annamme vuodesta toiseen hassuttaa itseämme? Kokoomuksen johdolla on kansaa pistetty polvilleen ja päitä pölkylle, mutta vaaleista toiseen heitetään lisää bensiiniä tuleen jotta varmaan ei jää kuin savuavat rauniot jäljelle. Kova näyttää olevan kipukynnys ja nöyryyttämisen sietokyky kun tyynenä seurataan Arkadianmäen peliä ja taidetaanpa lyödä vetojakin kuka tai ketkä otetaan seuraavaksi vaihtoon ja ketkä pääsevät poliittiselle kentälle.

Ilmeisesti oikeistolainen yhteiskunta on perustanut ihan ihka oman pelin kun jalkapallossa ei edetä arvoturnauksiin. Kokoomus etunenässä järjestää päivästä toiseen sirkushuveja jossa vuoroin kapitalismin raadeltavaksi heitetään milloin työttömiä, pieneläkeläisiä, opiskelijoita, nuoria ja muita vähäväkisiä.

No, jotain hyvääkin kokoomus on saanut aikaan. Se kun on heittänyt vuosikausia lunta tupaan ja jäitä porstuaan köyhälle kansanosalle, niin meitä ei hetkauta tuon taivaallista sateinen ja kylmä kesä. Ensi keväänä pistetään sitten eduskunta uusiksi ja politiikka perinteiseksi vasemmistolaiseksi ihmisläheiseksi ja nautitaan sitten pitkästä kuumasta kesästä ja kova kokoomuslainen ihmisten nöyryyttämisen kyykyttämispolitiikka on paha muisto vain.

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (4 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.