Ajattelua avaavat soinnut
Säveltäjä Eero Ojanen (s. 1943), ”sellainen hiljainen pohdiskelija”, sanoo moni hänen kollegansa historiantutkija Pirjo Munckin toimittamassa elämäkerrassa Ertsi – Eero Ojasen musiikin täyttämä maailma. Kirja kuvaa moniulotteisesti tämän pohdiskelijan havaintoja maailmasta ja musiikillista taivalta jazzin pioneerina. Lapsena lahjaksi saatu puolitoistaoktaavinen ksylofoni avasi ensimmäiset melodiset portit niille ajatuksia avaaville soinnuille, joilla Ojanen on maailmaa ja sen muutoksia kuvannut. Palkitun jazzmuusikon, teatteri- ja elokuvamusiikin sekä poliittisen laululiikkeen keskeisen säveltäjän omaääninen ja poikkeuksellisen laaja skaala yltää aina big band -teoksista kantaatteihin ja balettiin asti.
Laululiikkeen idut
Uusi poliittinen laululiike alkoi kehittyä 60-luvulla, kun nuorison tietoisuuteen nousivat ns. kolmannen maailman ongelmat, pasifismi, Vietnamin sota ja imperialismi. Oman maamme historiasta avautui toisenlaisen totuuden tarinoita. Sosiaalinen omatunto heräsi, eikä edellisten sukupolvien konservatiivinen moraali enää tyydyttänyt. Poliittisen laululiikkeen juuret olivat varsinaisesti folk-musiikissa, kabaree- ja rauhanlauluissa sekä jazzissa, mutta yhteiskunnallinen tietoisuus antoi ajalle radikaalin ilmeen ja lauluille uutta sisältöä. Vuosikymmen antoi suunnan sille musiikilliselle ja ajatukselliselle kehitykselle, josta poliittisen laululiikkeen tänään tunnemme.
”Se 60-luku oli myös ikäpolvijuttu. Nuoret lähtivät mukaan tällaiseen uuteen, oli vapauden tuulia, ’make love not war’, siihen minäkin lähdin mukaan. En silloin niinkään politiikasta ymmärtänyt. 70-luvulle tultaessa alkoi sitten tapahtua paljon ja nopeasti. Alkoi aatteellinen herääminen, ja yksi ilmiö siinä oli Love Recordsin perustaminen -66, ja kaikki mikä siihen liittyi”, kuvaa Ojanen näitä käänteentekeviä vuosiaan.
Kokeilevan jazzin, rockin, kansanmusiikin, avantgarden ja poliittisen musiikin julkaisemiseen ei vielä ollut omaa kanavaa. Tätä vajetta täyttämään Henrik Otto Donner, Atte Blom ja Christian Schwindt perustivat uuden levy-yhtiön, Love Recordsin, ja juuri jazz määritti paljolti niitä periaatteita, joiden pohjalta musiikkia ryhdyttiin tuottamaan. Etsittiin aina jotain uutta ja liikkeelle panevaa.
”Olin mukana ensimmäisellä levyllä. Tein muutamia sovituksia”, sanoo Ojanen vaatimattomaan tapaansa. Otto Donner oli pyytänyt Ojasta tekemään sovituksia Kaj Chydeniuksen Lauluja-levylle. Sovitukset kuultuaan Chydenius sanoi kiinnittävänsä Ojasen omaksi sovittajakseen. Heidän yhteistyönsä jatkuikin vuosikymmeniä.
”Kajn mukana lähdin KOM-teatterin porukkaan ja siihen, mikä siitä lähti liikkeelle. Se oli hienoa aikaa, koska se aatteellinen innostus oli niin suurta”, sanoo Ojanen.
Musiikkiteatteria vai teatteria musiikissa?
Tärkeänä käännekohtana Ojanen pitää metallityöväen ja rakennusalan sitkeää lakkotaistelua keväällä -71. Silloin vasemmistotaiteilijat osoittivat ensimmäistä kertaa näkyvästi tukensa työväenliikkeelle. Lisäksi sotilasvallankaappaus Chilessä -73 synnytti ennennäkemättömän laajan kansainvälisen solidaarisuusliikkeen, joka tiivisti edistyksellisen sivistyneistön ja työläisten yhteisrintamaa entisestään. Esiintymisiä solidaarisuus- ja lakkotilaisuuksissa oli runsaasti.
Ojasen sävellykset syntyivät usein nopeina reaktioina ajankohtaisiin kantaa ottaviin teksteihin. Siitä huolimatta ne ovat sanoitusta avaavan sykkeensä ja sävelkielensä rikkauden myötä muodostuneet klassikoiksi. Tunnetuimpia niistä lienevät Pentti Saaritsan sanoittama Allendelle ja Bertolt Brechtin Oppimisen ylistys.
Tarve ottaa selvää yhteiskunnassa vallitsevista rakenteista ja ristiriidoista johdatti taiteilijoita järjestelmälliseen marxilaisen filosofian opiskeluun.
”KOM-teatterissa oli oma opintopiiri. Opiskeltiin dialektista materialismia ja olin sen opintopiirin vetäjä, koska mua kiinnosti tämä filosofia. Maailmankatsomus, joka siellä takana oli”, sanoo Ojanen.
Kysymykseen, millaisena hän tuon ajan tänään kokee, ja jäikö sieltä jotain vaalimisen arvoista, Ojanen vastaa:
”Mietin usein, että jos sieltä jotain jäi, niin tuo dialektiikka on semmoinen, joka ei ole yhtään huono työkalu ajatella asioita. Ja Marxin analyysi kapitalismista on pätevää tänäkin päivänä.”
Miten tuo ”työkalu”, dialektiikka, on sitten säveltäjän ja muusikon työssä näyttäytynyt? Sitä Ojanen kuvaa seuraavalla tavalla:
”Otetaan esimerkiksi tällainen perinteinen sonaattimuoto. Ensin esitellään joku asia, teema. Sitä vahvistetaan ja sitten alkaa kehittelyvaihe, jossa se tuhotaan. Päätösvaiheessa kootaan rippeet uudella tasolla jälleen yhteen”, sanoo Ojanen.
Pitkäaikainen ja intensiivinen työskentely teatteriohjaajien ja näyttelijöiden kanssa säveltäjä-kapellimestari-muusikkona KOM-teatterissa ja sitä ennen Lilla Teaternissa toi Ojasen luovaan ajatteluun myös dramaturgisen ulottuvuuden: rakenteiden, kehityskulkujen ja ristiriitojen havaitsemisen. ”Se on musiikissakin erittäin hedelmällinen lähtökohta”, sanoo Ojanen.
Myös tutustuminen Brechtin ja säveltäjä Hans Eislerin käsityksiin musiikin roolista esittävien taiteiden itsenäisenä elementtinä lisäsi ymmärrystä siitä, miten musiikilla luodaan katsojan tarkkaavaisuutta ja omia johtopäätöksiä aktivoiva taso. Eisler on ollut Ojaselle tärkeä säveltäjä. ”Brecht ja Eisler olivat silloin kova juttu ja ovat edelleen”, sanoo hän. KOM-ensemble kehittikin omaäänisen, katsojaa puhuttelevan näyttämöllisen ja musiikillisen ilmaisukielen, jossa oli kuultavissa selkeästi Ojasen kädenjälki.
Jazz – tapa mieltää maailmaa
Ojasen mittava taiteellinen työ ja ajattelu ovat piirtyneet poliittisen laululiikkeen ja näyttämömusiikin lisäksi laajemminkin 60-luvun jälkeiseen musiikkikulttuuriin – ja piirtyvät edelleen. Jazzin syke ei sammu.
”Jazz sisältyi kaikkeen mun tekemiseen. Jazz on ollut ehdottomasti se lähtökohta. Se edusti kapinallisuutta, orjien musiikkia, puuvillapelloilta lähtenyttä. Se on ollut minun juttuni alusta lähtien”, sanoo Ojanen.
Jazz-improvisaatiot edellyttävät taitoa kuulla herkästi, mitä ympärillä tapahtuu. On oltava korvat, silmät ja sydän avoinna, ja antaa jonkin uuden, totutusta vapaan syntyä.
”Jazzin juttuhan on juuri improvisointi”, sanoo Ojanen.
Sitähän on kutsuttu myös musiikilliseksi väittelyksi?
”Niin. Väittelyä. Siellä on se jännite. Sitä se filosofisesti on. On etsittävä oma ääni muiden äänten keskeltä, kuten elämässäkin”, sanoo Ojanen.
Nuorena musiikki oli ujon Eero Ojasen turvapaikka. Tuon turvapaikan maailmassa syntyivät ne musiikilliset idut ja oivallukset, jotka ovat siivittäneet hänen mittavaa elämäntyötään kautta vuosikymmenten. Taiteellisen ja aatteellisen yhdistymistä ja myös aineen ja hengen suhdetta Ojanen on pohtinut työnsä äärellä pitkin matkaa.
”Me ei tiedetä, miten tämä todellisuus kaiken kaikkiaan toimii. Tiede ei ole pystynyt muodostamaan yhtenäisteoriaa, on asioita, joita emme vielä ymmärrä. Todellisuus yllättää aina”, sanoo Ojanen.
Aikamme tarvitsee kipeästi tällaista jazzin dialektiikkaa: improvisoitua väittelyä, syvempää käsitystä elämän moninaisuudesta ja sen ristiriidoista. Kun Eero Ojaselle myönnettiin valtion taidepalkinto vuonna 2020 ja häneltä kysyttiin, mitä hän taiteilijana haluaisi sanoa maailman tilasta, nosti hän ensisijaisena ongelmana esiin ilmastokriisin: ”Me tarvitsisimme totaalista paradigman muutosta”, sanoo Ojanen.
Entä tänään?
Ovatko ihmiskunnan polttavimmat kysymykset jääneet kasvavan militarisoitumisen vaimentaman kansalaiskeskustelun vuoksi ikään kuin sivuasioiksi?
”Kyllä. Se, että asioita ei pohdiskella tarpeeksi syvällisesti, saa aikaan jälleen yhden totuuden ajattelua. Todellisuushan ei taivu semmoiseen. Todellisuus on monimutkaisempi. Vai onko kysymys tyhmyyden leviämisestä”, miettii Ojanen ja siteeraa Kurt Vonnegutia: ”Me olemme ensimmäinen kulttuuri, joka antaa itsensä tuhoutua siksi, että sen pelastaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.”
Tarvitsemme edelleen ajatuksia avartavia sointukulkuja tiellä parempaan huomiseen. Muutos on mahdollista. Laululiike ei ole vielä hiipunut. Eero Ojasen työ jatkuu Valmistaudu rauhaan -konserteissa. Pitkän linjan jazz-miehen sanoissa kiteytyy tärkeä oppi kriisien keskellä:
”Semmoinen ajatus mulla ollut säveltämisestä – ja se pätee varmaan muuhunkin: Kun pitää aloittaa jotain, niin tee JOTAIN. Nollilta lähdetään, se on aina se sama prosessi. Lepokitka on aina suurempi kuin liikekitka. Kun sen aloituskynnyksen yli pääsee, niin sitten alkaa mennä vähän helpommin”, sanoo Ojanen.
Artikkelin ovat Eero Ojasen haastattelun pohjalta kirjoittaneet Teatteri Vanhaan Jukoon Ojasen musiikkia tuottanut näyttelijä Hannu Salminen ja TV- ja Radioteatterissa Ojasen kanssa työskennellyt dramaturgi-ohjaaja Helena Ihala.
Kirja on saatavilla Tiedonantajan verkkokaupassa.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
