Autistit kommunikoivat keskenään sujuvasti – haasteet syntyvät vasta neurotyypillisten kanssa

Tutkimukset osoittavat, että autistit kommunikoivat keskenään sujuvasti, empaattisesti ja vastavuoroisesti. Haasteet syntyvät vasta silloin, kun autisti ja neurotyypillinen kohtaavat. Autismiliiton mukaan tämä on keskeinen syy siihen, miksi vastuu yhteyden rakentamisesta kuuluu molemmille osapuolille – ei vain autisteille.

Liitto korostaa, että vuorovaikutuksen vaikeudet eivät ole autistisen ihmisen ominaisuus, vaan kahden erilaisen kokemusmaailman yhteentörmäys. Autismiliitto muistuttaa, että autismikirjon ihmisten tapa olla vuorovaikutuksessa ei ole huonompi tai vääränlainen – se on erilainen.

Myötätuntokuilu: kahdensuuntainen empatiavaje

Autismitutkija Damian Miltonin kehittämä ”kahdensuuntainen empatiavaje”  (double empathy problem)  kuvaa tilannetta, jossa autistit ja neurotyypilliset eivät luonnostaan ymmärrä toistensa viestintätapoja, oletuksia tai tapoja tulkita maailmaa.

 “Autistit ja neurotyypilliset eivät luontaisesti ymmärrä toistensa näkökulmia, tapoja tai oletuksia. Kommunikaation haasteet ovat vastavuoroisia kahden erilaisen kokemusmaailman kohdatessa.”

Miltonin teoria siirtää huomion pois yksilön oletetuista puutteista ja kohti rakenteellista asetelmaa, jossa kaksi erilaista viestintäkulttuuria kohtaa ilman yhteistä koodistoa.

Neurotyypillinen normi ei ole neutraali

Arjessa neurotyypillisen enemmistön viestintätapaa pidetään itsestään selvänä normina. Se sisältää kuitenkin rivien välistä viestintää, äänensävyjä, ilmeitä ja epäsuoria vihjeitä, jotka eivät aina avaudu autistiselle ihmiselle.

Autistin tapa ilmaista itseään on usein suora, rehellinen ja kirjaimellinen. Tämä voidaan kuitenkin tulkita tylyydeksi tai tunteettomuudeksi, vaikka taustalla on pyrkimys selkeyteen.  Autisti saattaa esittää tarkentavia kysymyksiä varmistaakseen, että ymmärtää ohjeet oikein. Neurotyypillinen voi tulkita tämän epävarmuudeksi tai hankaluudeksi, vaikka kyse on huolellisuudesta ja halusta toimia täsmällisesti.

Kun vuorovaikutus takkuaa, katse kääntyy helposti autistiseen ihmiseen. Neurotyypillisen viestinnän normatiivisuus jää usein kyseenalaistamatta.

Leimautuminen ja maskaaminen kuluttavat

Moni autisti oppii jo varhain, että heidän tapansa olla vuorovaikutuksessa kyseenalaistetaan. Tämä johtaa maskaamiseen – eli siihen, että autisti pyrkii peittämään piirteitään selviytyäkseen sosiaalisissa tilanteissa. Se voi aiheuttaa sosiaalista ahdistuneisuutta ja heikentää itsetuntoa.

Autismiliiton keräämät kokemukset kuvaavat ilmiötä pysäyttävästi:
“Musta tuntuu, että olen ‘se hankala’, jota varotaan, vältellään tai kohdataan ylimääräisen etäisesti. Ei sanota suoraan mitään pahaa, mutta yhteys katoaa.”

Toinen kokemusasiantuntija kertoo: “Kerron, niin kuin joku asia mielestäni on, ja olenkin loukannut kuulijaa… Minusta on tullut säikky ja varovainen eli olen hiljennyt enkä uskalla sanoa mitä ajattelen.”

Nämä kertomukset osoittavat, että myötätuntokuilu ei ole abstrakti teoria, vaan konkreettinen, arkea muovaava todellisuus.

Siltoja, ei muureja

Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho korostaa, että myötätuntokuilun ydin on vapauttava: ongelma ei ole yksilössä, vaan yhteensopimattomissa odotuksissa.

“Myötätuntokuilun ylittäminen on mahdollista, kun molemmat osapuolet tulevat puolitiehen. Yhteisymmärrystä lisää esimerkiksi selkeä ja suora puhetapa, tarkentavien kysymysten salliminen ja yhteisistä toimintatavoista sopiminen”, sanoo Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho  liiton tiedotteessa (27.3.2026).

Autismitietoisuuden viikko 30.3.- 5.4. tekee näkyväksi neuromoninaisuuden

Autismitietoisuuden viikolla liitto haluaa tehdä näkyväksi erilaisten kommunikaatiotapojen törmäystilanteita ja lisätä ymmärrystä neuromoninaisuudesta – eli siitä, että ihmisten hermoston toiminta ja viestintätavat ovat moninaisia.

“Kun opimme tunnistamaan erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa ilman ennakko-oletuksia, voimme rakentaa yhteyttä – siltoja, ei muureja.”

---