Riittääkö parlamentaarinen sopu pysäyttämään kansaa kurjistavan leikkauspolitiikan?

Suomen talouspoliittinen keskustelu on ajautunut pisteeseen, jossa parlamentaarinen sopu ei enää yksin ratkaise sitä, jatkuuko työväenluokkaa kurjistava leikkauspolitiikka vai avataanko tie toisenlaiselle talouslinjalle. Orpo–Purran hallituksen ja poliittisen eliitin ajama velkajarru, opposition sisäiset ristiriidat ja koulutuksen rahoituksen romahdus muodostavat kokonaisuuden, joka paljastaa suomalaisen yhteiskunnan kasvumallin syvän kriisin.

Velkajarru kiristäisi leikkauslinjaa – Yrttiaho: ”Voitot ovat menneet omistajien taskuihin”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää puolueensa päätöstä hylätä hallituksen esittämä velkajarru välttämättömänä. Hänen mukaansa velkajarru ei ole tekninen väline, vaan poliittinen keino pakottaa seuraavat hallitukset jatkamaan ja kiristämään leikkauksia, jotka kohdistuvat erityisesti pienituloisiin, työväenluokkaan ja julkisiin palveluihin.

”Velkajarru tarkoittaa nykyhallituksen leikkauslinjan erittäin merkittävää kiristymistä seuraavalla vaalikaudella”, sanoo Johannes Yrttiaho Vasemmistoliiton tiedotteessa (25.2.2026).

Kansanedustaja muistuttaa, että Suomen talouden ongelmat eivät johdu julkisesta kulutuksesta, vaan investointien puutteesta ja suuryritysten passiivisuudesta. Yrttiaho kuvaa tilannetta poikkeuksellisen jyrkästi: ”Suuryritykset, jotka voisivat investoida, eivät sitä ole tehneet. Voitot ovat menneet omistajien taskuihin. Syynä on suuryhtiöille erityisen höveli tuki- ja veropolitiikka, joka takaa voitot ilman toiminnan kehittämistä”, sanoo Yrttiaho.

Yrttiahon mukaan hallituksen 3,5 miljardin sopeutukset heikentävät ostovoimaa ja syventävät taantumaa. Hän kysyy: ”Millä logiikalla Suomen talouden tilanne paranisi, jos leikkauslinjaa kiristetään vielä merkittävästi nykyisestä, jopa velkajarrun 11 miljardiin?”

Yrttiaho esittää vaihtoehdon: leikkausjarrun. ”Suomi tarvitsisi velkajarrun sijaan ennen kaikkea leikkausjarrun. Toimeentuloa kurjistavat ja palveluita heikentävät leikkaukset tulisi pysäyttää ja perua.”

Yrttiahon mukaan pääministeri Orpo on myöntänyt leikkausten kasvua heikentävän vaikutuksen. Hän kritisoi myös sitä, että nykyinen eduskunta yrittää sitoa tulevien päättäjien kädet: ”On ylipäänsä kyseenlaista, että edellinen hallitus ja eduskunta yrittävät sitoa tulevien päättäjien käsiä vaalien yli. Kansan tulee vaaleissa saada päättää, miten Suomea johdetaan.”

Erityisen jyrkästi hän arvostelee demareita: ”Ihmettelen erityisesti sitä, että SDP on valinnut linjakseen ensi vaalikauden leikkauslistojen laatimisen yhdessä kokoomuksen kanssa, kun kummankin työväenpuolueen pitäisi oppositiossa nyt yhdessä ja kaikin voimin torjua näitä leikkauksia”, sanoo Yrttiaho.

OAJ:n Murto: ”Koulutusleikkausten tie on näivettymisen tie”

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto lähestyy velkajarrua eri näkökulmista, mutta päätyy samankaltaiseen johtopäätökseen: yksipuolinen leikkauspolitiikka ei voi olla Suomen talousstrategian perusta.

”Jos keskitytään liikaa velkaan ja leikkauksiin, on vaarana syödä tulevan talouskasvun edellytykset. Talous pitää nähdä kokonaisuutena ja luoda velkajarrun rinnalle kasvutakuu, eli sitoutua pitkäjänteisesti kiihdyttämään Suomen osaamis- ja koulutustason nousua. Velkaantuminenkaan ei hidastu, jos meillä ei tulevaisuudessa ole osaavaa työvoimaa”, sanoo Katarina Murto OAJ:n tiedotteessa (25.2.2026).

Murto muistuttaa, että koulutuksesta on leikattu Suomessa läpi 2000-luvun, ja seuraukset näkyvät: Pisa-tulokset ovat laskeneet ja Suomi on pudonnut koulutustasossa alle OECD-keskiarvon. Hänen sanansa ovat poikkeuksellisen suorat: ”Viimeistään nyt jokaisen pitäisi nähdä, että se tie on näivettymisen tie. Koulutusleikkaukset tuovat pikasäästöjä, mutta aiheuttavat samalla vuosien osaamisvajetta”, sanoo Murto.

Murto varoittaa myös opettajapulan syvenemisestä: ”Mistä saamme tulevaisuuden osaajat, jos Suomessa ei ole riittävästi kelpoisia opettajia ja jokaiselle oppijalle taata yhdenvertaisia edellytyksiä oppimiseen?”

Murron mukaan päättäjät ovat valinnan edessä: ”Haluammeko olla maa, joka näivettää lastemme tulevaisuuden koulutuksesta leikkaamalla vai maa, joka investoi kasvuun?”, kysyy Murto.

Kapitalismin kriisi näkyy leikkauspolitiikassa – parlamentarismin rajat tulevat vastaan

Yrttiahon ja Murron puheenvuorot paljastavat, että Suomen talouspolitiikan kriisi ei ole vain budjettitekninen ongelma, vaan kapitalistisen järjestelmän sisäinen ristiriita. Pääoman logiikka – voittojen maksimointi ilman yhteiskunnallista vastuuta – on johtanut tilanteeseen, jossa investoinnit ovat romahtaneet, työpaikat vähentyneet ja julkiset palvelut heikentyneet.

Tämä ristiriita on klassinen esimerkki siitä, miten työväenluokan ja pääoman välinen jännite muovaa talouspolitiikkaa. Parlamentaarinen sopu ei yksin riitä, jos poliittinen järjestelmä on rakennettu palvelemaan pääoman etua eikä yhteiskunnan enemmistön tarpeita.

Koulutusleikkaukset osuvat erityisesti niihin, joiden tulevaisuuden toimijuus rakentuu koulutuksen varaan.

Yrttiahon vaatima leikkausjarru, Murron esittämä kasvutakuu ja eräät ulkoparlamentaariset aloitteet muodostavat vaihtoehtoisen talouslinjan, jossa hyvinvointi, koulutus ja työ ovat keskiössä. Ne haastavat Orpo–Purran hallituksen ajaman mallin, jossa julkisia menoja leikataan samalla kun suuryritysten verotusta kevennetään.

Yrttiahon ja Murron viestit osoittavat, että Suomen talouspolitiikan suunta ei muutu ilman laajempaa yhteiskunnallista liikettä. Parlamentaarinen sopu voi hidastaa leikkauksia, mutta ei yksin riitä muuttamaan järjestelmää, joka tuottaa kurjistamista rakenteellisesti.

---