Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Eduskunta päätti hallituspuolueiden äänillä 12. joulukuuta olla korottamatta useita eri perusturvan muotoja ensi vuonna.
Oikeistohallitus haluaa pidentää mielenosoitusten ilmoitusaikaa 24 tuntiin.
Toimittuaan reilut kolmekymmentä vuotta lastenhoitajana päiväkodissa höristää korviaan kuullessaan uutisen 5-vuotiaiden varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta.
Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut vuoden 2018 turhakkeeksi pikamuodin. Vuoden turhake on jotakin turhaa, hyödytöntä, käsittämätöntä tai häiritsevää.
Ensimmäiset kokeilut tekoälyn hyödyntämisestä ratkaisutyössä on tarkoitus aloittaa Kelassa lähikuukausina.
SKP:n pitkäaikainen toimitsija Seppo Timonen menehtyi joulukuun 8.päivä syöpään.
Entinen kansanedustaja Pentti Tiusanen on kuollut. Hän menehtyi joulukuun puolivälissä sairaskohtaukseen ja oli kuollessaan 69-vuotias.
Minä olen ihan varma, että jonot paljastavat ihmiset ja yhteiskunnat.
Tammikuussa tulee kuluneeksi sata vuotta Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin murhasta.
Unohduksiin jäänyt tapahtuma Luokkasodasta sadan vuoden takaa haluaan palauttaa ihmisten muistoihin Tuusulan Jokelassa.