Vielä ehtii tehdä uudenvuodentervehdyksen Tiedonantajaan – ja kerätä tervehdyksiä myös muilta tovereilta! Tervehdyksellä olet mukana solidaarisessa kansainvälisessä liik
Martti Vaskonen on SKP:n Joensuun piirijärjestön puheenjohtaja sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton eli JHL:n aktiivi: hän on paikallisen ammattiosaston hallituksen jäse
Jyväskylän edellisen valtuuston SKP:n kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjän huhtikuussa tekemä valtuustoaloite sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi kaupung
Joonas Tuomivaara on työläisaktiivi: edellisellä kaudella Tuomivaara toimi Palvelualojen ammattiliiton eli PAM:in edustajiston puheenjohtajana ja tällä hetkellä hän on työp
Vantaan Bar Rock Bearissa aiotaan itsenäisyyspäivänä järjestää ”Suomi 100v” -keikka, jonka kaikilla kolmella esiintyjällä on vahvoja sidoksia suomalaiseen uusn
Lapissa tehdään aktiivista työtä puolueen ja lehden eteen. Tämän arvokkaan työn ansiosta SKP ja Tiedonantaja ovat viikoittain vahvasti edustettuina Lapin katukuvassa.