Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Jotta valhe olisi katu-uskottava, siitä täytyy tehdä riittävän suuri.
Euroopan unionissa harjoitetaan täysin väärää talouspolitiikkaa, totesi Helsingin Maanantaiklubilla puhunut Esko Seppänen.
Kevään 2011 eduskuntavaalien ennakkoäänestys käydään ke 6. – ti 12. huhtikuuta.
Vaasan vaalipiirin ehdokkaat ovat päätyneet Suomen kommunistisen puolueen kannattajaksi erilaisia reittejä pitkin.
Duunareita on saatava enemmän pylvästaloon päättämään työelämää koskettavista asioista, tuumivat Suomen kommunistisen puolueen Hämeen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaa
Perustuslain mukaan vallan Suomessa pitäisi kuulua kansalle ja eduskunnan edustaa kansalaisten tahtoa.
Maanantai-iltana tehtiin Helsingin kaupunginhallituksen kokouksessa historiaa.
Viikonloppuna järjestetään kymmenettä kertaa Suomen sosiaalifoorumi Helsingissä Arbiksella (Dagmarinkatu 3).
SKP:n eduskuntavaaliehdokas Aino Sillman on aloittanut kodinhoitajan työt Jyväskylän kaupungin vanhusten kotihoidossa jo 1970-luvun puolivälissä.
Hyvät toverit, on jälleen aika kerätä vapputervehdyksiä Tiedonantajaan. Eduskuntavaaleihin on aikaa kuukausi ja ennakkoäänestykseen sitäkin vähemmän.
Suomen kommunistisen puolueen eduskuntavaalijuliste julkistettiin tiistaina Helsingissä nykytaiteenmuseo Kiasman edustalla.
Suomen kommunistinen puolue esittää nykyistä huomattavasti parempaa perusturvaa jokaiselle ihmiselle.