T-Median tuorein Kansan arvot -tutkimus kertoo, että 66 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että homoseksuaaleille pitäisi antaa kaikki samat oikeudet kuin heteroillekin.
Hongkongin niin sanotut demokratiaa vaatineet ”sateenvarjomielenosoitukset” ovat hiipumassa. Mielenosoitusten taustoja ja koostumusta on syytä eritellä tarkemmin.
Tiedonantaja on eritellyt viimeisten vuosien aikana oikeiston taholta kiihtynyttä ideologista hyökkäystä, joka on kohdistettu niin hyvinvointivaltiota, demokratiaa kuin esimerk
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vie puolueensa ulos hallituksesta. Syynä on hallituksen torstainen päätös viedä eteenpäin Fennovoiman ydinvoimahanketta.
On helppo ymmärtää, miksi Ukrainan kommunistinen puolue on vakava uhka maan fasisteille ja oligarkeille ja miksi puolueen toiminta pyritään tekemään mahdottomaksi juuri enne
Palvelujen keskittäminen ja päätösvallan siirtäminen pois kunnilta ja kuntalaisilta on valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ydin.
Kokoomuksen puoluekokous valitsi kenttäväkeä innostaneen Alexander Stubbin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. EU-vaalin äänivyöryn jälkeen Stubbin valinta ei ollut yllätys.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsuma Kultarannan ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelufoorumi osui tällä kertaa poikkeuksellisen herkkään ja haastavaan tilante