Nokian paikallispoliittisessa tapaamisessa puhunut Tampereen kaupunginvaltuutettu ja sosiaalityön professori Jari Heinonen piti nyt tapahtuvia kunta- sekä sosiaali- ja terveysuud
Vuosina 1917-1918 käytiin taistelu Suomen itsenäisyydestä. Luokkaolemuksensa ja -etujensa vuoksi Suomen porvaristo ei halunnut maamme valtiollista riippumattomuutta.
SKP:n piirijärjestöt ovat valinneet omat edustajat työryhmiin, jotka valmistelevat 8.-9. kesäkuuta Vantaalla Tikkurilassa pidettävää puolueen edustajakokousta.
Reilu kaksi vuotta sitten silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen kehui EU:n ottaneen niskalenkin markkinavoimista. Ottelua ei kuitenkaan vihelletty poikki.
Helsingin Taiteiden yössä elokuussa jatkui mukava perinne. Viimevuotiseen tapaan alkuillasta päästiin keskustelemaan Karl Marxin mittavasta tuotannosta.