Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
SKP:n puolueohjelmatyön yhtenä osakokonaisuutena on analyysin teko nykyisestä ympäristökriisistä.
Voittojen kasaaminen, tuo kapitalistisen järjestelmän tukipilari johtaa inhimillisten ja luonnon resurssien ylikäyttöön.
Kommunistinuorten Erno Haverinen raportoi marraskuussa järjestetystä Eurooppa-Foorumista, jonka yksi pääjärjestäjä on Euroopan vasemmisto.
Harvoin on näin pieneen kirjaan tiivistetty näin paljon asiaa, ja myös kehotuksia kapitalismin vastaiseen toimintaan.
David Byrne on yhdysvaltalainen säveltäjä ja muusikko. Hänet tunnetaan Talking Heads -yhtyeen laulaja-keulahahmona sekä soolourastaan.
Glasgow’n ilmastokokouksen laihaksi jääneitä päätöksiä on arvosteltu laajasti ympäristöaktiivien toimesta.
Kansainvälistä päivää solidaarisuuden osoittamiseksi palestiinan kansalle vietetään 29. marraskuuta.
Liga dos Camponeses Pobres (LCP) vaatii suurtilojen maiden jakamista köyhille talonpojille, demokraattista vallankumousta ja kansandemokratiaan siirtymistä.
Ihmisen menettää vain kerran ja kun menettää, ei enää löydä. Ihminen on vieraanasi, sitten hyvästelee ja poistuu yöhön.
Auttaminen on hyvä asia, mutta sitäkin kannattaa harkita tarkkaan.
Suomen kommunistinen puolue (SKP) tukee Kuuban kommunistisen puolueen taistelua imperialismia ja ilmastokriisiä vastaan.
Ventotenessa, Italiassa syntyi ensimmäistä kertaa unelma yhtenäisestä, federalistisesta Euroopasta.