Euroopan vasemmiston (European Left) ja Transform!-verkoston kesäyliopisto järjestettiin 8.-12. heinäkuuta Tšekin tasavallassa Litoměřicen kaupungissa.
Iso-Britannian esimerkki osoittaa, että talouskuri ja leikkauspolitiikka on aivan väärä suunta, toteaa PAMin liittokokouksessa Helsingissä kesäkuun alussa vieraillut journali
Vaikka Venäjän kommunistit tukevat joitakin Putinin hallinnon ulkopoliittisia ratkaisuja, se ei kannata maan yleistä poliittista ja taloudellista linjaa.
Tapetillaympäristökysymykset ja NatoVenäjän, Suomen, Ruotsin ja Norjan kommunististen puolueiden pohjoiset aluejärjestöt ovat tavanneet vuosittain vuodesta 2008 lähtien.
SKP mukana Euroopan vasemmiston HLBTQ-työssäPunaisen sateenkaaren ja Euroopan vasemmiston sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen työryhmän jäsen Anni Kivistö osallistui Parii
Haaste kansainväliseen solidaarisuuteenSamaan aikaan kun Suomen uusi hallitus esitteli leikkauspoliittiset listat hyvinvoinnin ja demokratian romuttamiseksi, nousivat Euroopan vas
Kansalaisjärjestön tutkimukset kohentaneet työoloja ThaimaassaJoulukuussa 2013 suomalaisia design-tuotteita valmistavat Marimekko ja Fiskars joutuivat julkisuudessa ikävään v