Ei vain taiteilijaelämää

”Taiteilijaelämää – minä, Melleri ja Morrison”, riimitteli Ismo Alanko 1990-luvun alkupuolella. Ja tämä kuva kai meillä päällimmäisenä runoilija-kirjailija Arto Melleristä on: juoppotaiteilija Jumalan armosta, ennen aikojaan päihteiden myötä hautaan kaatunut, hieman arrogantti kirjoittaja, nuori kapinallinen, rock-sukupolven runoilija – ”Koko kansan kemiallinen hörhö ja klovni”, kuten Melleriä kirjassa luonnehtii häntä runokeikoilla säestänyt kitaristi Pekka Reckhardt.

Martti Anhavan syksyllä ilmestynyt Melleri-elämäkerta Romua rakkauden valtatiellä (Otava) piirtää miehestä monisyisemmän kuvan. Päihteet ja ”taiteilijaelämä” ovat toki mukana, mutta oli Arto Melleri (1956-2005) paljon muutakin: jo nuorena lahjakas ja tarkkanäköinen kirjoittaja, joka suhtautui ajatuksiinsa ja tekoihinsa välillä armottoman itsekriittisesti ja tunsi koko elämänsä ajan riittämättömyyttä kirjailijana.

Kirjassa käydään läpi Mellerin elämän vaiheita: syntymä ja varttuminen Etelä-Pohjanmaalla, muutto Helsinkiin opiskelemaan yliopistoon ja Teatterikorkeakouluun, avioituminen, lapset, kirjoittajan uralla sukkulointia Turun ja pääkaupunkiseudun välillä, ero, uusi parisuhde, syvä alkoholisoituminen sekä humalan aikaansaamat onnettomuudet, joita seurasi aluksi invalidisoituminen ja lopulta ennenaikainen menehtyminen vain 48 vuoden iässä.

Värikästä elämää

Arto Melleri oli syntyisin Lappajärveltä, missä vallitsi lestadiolaisen uskonnon värittämä ilmapiiri. Hän oli jo nuorena etevä kirjoittaja, jonka kirja-arvioita julkaistiin lehdissä jo varhaisteininä. Ensimmäiset runot ja tarinat syntyivät ennen kuin kirjailijanalku oli nähnyt kymmentäkään ikävuotta. Anhava antaa kirjassaan mainion ajankuvan 1960-1970-lukujen vaihteen eteläpohjalaisesta elämänmenosta.

1970-luvun puolessa välissä Melleri siirtyy Helsinkiin opiskelemaan. Politisoitunut ilmapiiri ei nuorta kirjailijaa innosta. Ajankohtaan liittyy hienoa historiaa koskien niin 1970-luvun lopun Teatterikorkeakoulun toimintaa kuin samoihin aikoihin aloittanutta Ryhmäteatteria, josta on muodostunut keskeinen suomalaisen teatterialan instituutio.

Tähän kauteen ajoittuu myös merkittävä teatteriteos, Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, jonka käsikirjoituksessa Melleri oli mukana. Suomen Kansan Teatterin Pete Q oli 1970-luvun lopun nuorelle teatteripolvelle samanlainen merkkipaalu kuin Lapualaisooppera 60-lukulaisille.

”Pitkä 1980-luku” oli Mellerille syvenevän sekoilun aikaa, mikä merkitsee myös tuhoa avioliitolle näyttelijä Kaija Kankaan kanssa. Kauden huipentumana voi pitää Finlandia-palkinnon voittoa vuonna 1991 Elävien kirjoissa -runokokoelmalla. Kohun siivittämän tapauksen jälkeen Finlandia-palkinnon sääntöjä muutettiin niin, että kisasta rajattiin runoteokset kokonaan ulkopuolelle.

1990-luvun kuluessa käy selväksi, että Mellerin ja silloisen puolisonsa, ohjaaja Nadja Pyykön irrallinen elämä ja jatkuva päihteidenkäyttö ei voi saada onnellista loppua. Kohupariskunta päätyy jatkuvalla tahdilla iltapäivälehtiin, harvoin missään myönteisessä yhteydessä. Otsikoita revitään muun muassa Linnan juhlien kännisekoilusta vuonna 1992.

Juhannuksen aikaan 1998 Melleri jää Kalliossa auton alle ja loukkaantuu vakavasti. Vammat vaikeuttavat työskentelyä. Lopullinen niitti tulee marraskuussa 2004, kun Melleri kaatuu portaissa. Anhavan kirja päättyy Mellerin hautajaisiin kesäkuussa 2005.

Haastatteluja ja työpäiväkirjoja

Martti Anhava on Melleri-elämäkerrassaan tukeutunut paitsi omiin muistikuviinsa myös lukuisiin haastatteluihin. Ääneen pääsevät niin perhepiiri, sukulaiset kuin lukuisat yhteistyökumppanit aina Tuomari Nurmiosta ja Jari Tervosta Arto af Hällströmiin ja Hannu Salamaan. Kaikilla ei suinkaan ole vain mairittelevia muistoja etenkään Mellerin loppuaikojen päihdehuuruisten vuosien varrelta.

Kirjan parasta antia ovat kuitenkin Arto Mellerin itsensä kirjoittamat työpäiväkirjat ja pohdinnat. Kirjailija kuvailee työmetodejaan, pohtii aiheita ja tapoja kehitellä tekstiä sekä luonnollisesti tuskailee, kun teksti ei suostukaan taipumaan tarkoitettuun muottiin. Lisäksi Melleri käyttää runsaasti mustetta oman elämänsä ja tuntemustensa reflektointiin. Nämä tekstit ovat korvaamatonta luettavaa jokaiselle kirjoittajalle ja tavalla tai toisella tekstien parissa puurtavalle.

Anhavan oma suhde Melleriin oli kaksijakoinen. Toisaalta Anhava edusti ”työnantajapuolta” eli Otavan kustannustoimitusta, missä roolissa miesten välillä oli välillä kitkaa eikä vähiten Mellerin elämäntavoista johtuen. Toisaalta Anhava ja Melleri viettivät yhdessä aikaa myös epävirallisesti, kutsuipa Melleri Anhavan jopa vieraakseen lapsuutensa maisemiin Lappajärvelle.

Kaiken kaikkiaan Anhavan teos on sujuvasti kirjoitettu ja kattava sukellus erään viime vuosikymmenten merkittävimmän suomalaisen runoilijan ja näytelmäkirjailijan sielunelämään. Mellerin uralta jäi uupumaan se avainromaani, pitkä proosateos, jota Melleri toki yritti kirjoittaa siinä onnistumatta.

Martti Anhava on aiemmin tänä vuonna toimittanut kokoelman Pääkallolipun alla, johon on koottu Mellerin proosateokset.

Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämä. Otava. 687 s.