Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Esteettömyys ja saavutettavuus eivät vieläkään toteudu

    Kotimaa
    28.8.2019 - 12:12
    Tiedonantaja
    Digilehti: Tiedonantaja elokuu 2019

    Vammaisfoorumin tekemän kyselyn mukaan vammaisilla ihmisillä on yhä paljon ongelmia liikkumisessa julkisissa tiloissa sekä katu- ja puistoalueilla. Myös viranomaisviestintä ja hätäviestintä aiheuttavat heille haasteita. Alle 25-vuotiaat kokevat tulevansa syrjityksi tiedonsaannissa esimerkiksi koulussa.

    Kyselyssä selvitettiin vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista Suomessa YK:n vammaisyleissopimuksen kahden ensimmäisen voimassaolovuoden aikana. Sopimus allekirjoitettiin Suomessa 10.6.2016 ja se on osa Suomen velvoittavaa lainsäädäntöä. Kyselyssä esteettömyys ja saavutettavuus käsitettiin laajasti.

    Esteettömyyteen liittyviä ongelmia on kyselyn mukaan koettu melko usein tai jatkuvasti julkisissa tiloissa (38 %) sekä katu- ja puistoalueilla (20 %). Julkisten tilojen osalta ylivoimaisesti suurin osa kyselyyn vastanneista kommentoi rakennusten sisäänkäyntien esteellisyyttä liikkumis- ja toimimisesteisten kannalta. Katu- ja puistoalueilla jalkakäytävien korkeat reunat, portaat ja liian jyrkät luiskat ovat talvikunnossapidon ohella yleisimpiä huolenaiheita.

    Saavutettavuudella tarkoitetaan verkkopalveluita, sovelluksia ja ...

    Tilaajille

    Osta tilaus

    Kirjaudu sisään

    Uusimmat artikkelit

    Kelan valinnanvapauskokeilussa köyhät jääneet sivuraiteelle. Kuva Shixart1985 CCO 2.0.
    Politiikka
    11.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Kela tukee rikkaita kaupunkilaisia?

    Kelan tuore analyysi valinnanvapauskokeilusta nostaa esiin kysymyksen, jota suomalaisessa terveyspolitiikassa harvoin sanotaan ääneen: miksi julkinen sosiaaliturvalaitos tukee ma

    Uuden tutkimuksen tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, miten koulutusjärjestelmä tunnistaa ja tukee neurokirjon oppijoita. Kuva Hobvias Sudoneighm CCO 2.0
    Tutkimus
    10.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Myöhäinen ADHD-diagnoosi kasvattaa koulupudokkuuden riskiä

    Tuoreen selvityksen mukaan lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa. Kuva Tuntematon CCO 0.0
    Uutiset
    9.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ikääntyneiden palvelut rakenteellisessa kriisissä

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Nato on ”maailman vahvin puolustusliitto”, jonka jäsenenä Suomi toimii sekä turvan saajana että sen tuottajana. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen.
    Kotimaa
    8.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Suomen militarisoitumisen kaari – puolustusministeri ja rauhanaktivistit katsovat samaa maailmaa ja näkevät eri todellisuudet

    Afrokuubalainen Santeria uskonto tarjoaa yhteyden voimallisiin henkiin, ohjaa arkea ja tukee vaikeissa tilanteissa. Osiha nukke on voimien näkyvä yhteys. Kuva Jaume Escofet CCO 2.0
    Politiikka
    7.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Luokkataistelua Karibialla: Venäjän öljytoimitukset ja feministinen solidaarisuus haastavat kauppasaarron

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!