Hennalan vaietut naisuhrit ja valkoisen vallan aaveet

Tutkija Marjo Liukkonen ja kirjailija Anneli Kanto ovat omilla tavoillaan syvällisesti perehtyneet vuoden 1918 sisällissodan ja vankileirien kauhuihin. Liukkoselta ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa lisensiaattityö, jossa hän tuo esille piilossa olleita tietoja Hennalan leirillä teloitettujen naisten määrästä ja kaikesta siihen liittyvästä politiikasta. Kanto on pitkän linjan toimittaja ja kirjailija, jolta on ilmestynyt muun muassa arvostettu romaani Veriruusut.

Demokraattisen Sivistysliiton aluejärjestön maanantaiklubissa Tampereen Telakalla alustaneet ja yleisön kanssa keskustelleet Liukkonen ja Kanto toivat esiin sellaisia tosiasioita, jotka vetivät 50-henkisen yleisön hiljaiseksi ja vakavaksi. Kysymyksiä alkoi tulla vasta ensi järkytyksestä toipumisen jälkeen.

– Naiskaartilaiset olivat eteläisen Suomen teollisuuspaikkakuntien nuoria naisia, monet 15-18-vuotiaita. Vaikka punakaartit lupasivat naistaistelijoille varsin hyvän palkkion, olivat naiset mukana enemmän vapauden kuin rahan takia. He olivat kasvaneet aatteen ja työväentalojen toiminnan ilmapiirissä, valmiit tarttumaan aseeseen hanakammin kuin vanhemmat naiset ja työväenliikkeen johto, Kanto sanoi.

”Vastarintaan nousseet, aseisiin tarttuneet ja housuasuihin pukeutuneet naiset olivat porvaristolle kauhistus.”

Tosin se luvattu rahallinen palkkio jäi usein saamatta, mutta ylöspito ja sotilaskamppeet riittivät aatteen lisäksi. Mutta oli yksi, mikä yhdisti erilaisia naiskaartilaisia aatteen asteesta tai taustasta riippumatta. Se oli valkoisen vallan asenne taisteluun nousseita naisia kohtaan.

– Vastarintaan nousseet, aseisiin tarttuneet ja housuasuihin pukeutuneet naiset olivat porvaristolle kauhistus. Se uhkasi koko heidän maailmankuvansa perusteita, sillä työväenluokkaisen naisen piti olla nöyrä ja alamainen. Siksi punaiset naissotilaat pitää nujertaa ja tuhota kaikin mahdollisin keinoin, Kanto jatkoi.

Hän listasi porvariston keinoja, joita olivat teloitusten ja muun fyysisen tuhoamisen lisäksi uhrien häpäiseminen ja heidän ihmisarvonsa riistäminen. ”Punaisen ruton” lisääntymisen estämiseksi ”tieteellisesti” perusteltuna keinona oli eugeniikka eli rodunjalostusoppi.

Saman totesi tutkija Marjo Liukkonen, joka kertoi löytämiään, aiemmin julkaisemattomia tietoja.

– Vankileireillä toteutettiin esimerkiksi nälkään, tauteihin ja huonoon kohteluun näännyttämistä, josta kärsivät myös leireillä äitiensä mukana olleet lapset. Hennalassa oli toukokuussa 1918 liki 300 lasta, joista nuorin kolmen viikon ikäinen vauva.

Rotu jalostui, kun ”luonto” karsi heikomman aineksen pois. Kaikkia ei tarvinnut teloittaa. Ja valkoisten voitettua, teloittajat vapautettiin kaikista syytteistä.

Porvariston silmitön raivo ja raakuus

Lahtelainen tutkija Marjo Liukkonen kertoi olleensa sisällissodan kanssa tekemisissä pari vuosikymmentä. Varhainen kipinä oli oman isoisän isän, vankileirillä kuolleen August Ahlsténin taustan selvittäminen. Vuosien työn tuloksen tämän vuoden keväällä ilmestynyt lisensiaattityö ennakoi tohtorinväitöstä samasta aiheesta. Väitös ilmestyy ensi vuonna Vastapainon kustantamana kirjana.

– Aloin perehtyä Kansallisarkiston palvelimella olevan Sotasurmat-projektin tutkimuksiin 2000-luvun alussa. Mitä enemmän siihen liittyen itse tutkin, sitä enemmän huomasin ilmiselviä aukkoja ja ristiriitaisuuksia tutkimuksissa. Projektin ulkopuoliset tutkimukset, kuten Tauno Tukkisen tekemät selvitykset vahvistivat omia näkemyksiäni. Suurin ihmetykseni oli naisten osuuden puuttuminen, ikään kuin sisällissodassa ei olisi ollut naisia mukana, sanoi Liukkonen.

Kun Hennalan leirillä oli ollut yli 2 200 naista, heräsi Liukkosella paljon kysymyksiä. Keitä he olivat, millainen heidän kohtalonsa leireillä oli, kuinka moni menehtyi ja kuinka moni selvisi?

”Ilman oikeudenkäyntiä Hennalassa ammuttiin 218 naista. Löysin myös todisteet, että leireillä oli äitejä lapsineen. Kuolleita lapsia pinottiin ullakoille kuin jotain tavaraa.”

– Aloitin vuosia kestäneet tutkimukset Kansallisarkistossa. Siellä kävin läpi noin 26 000 pidätyskorttia ja 11 000 vankikorttia. Tutkimista vaikeutti se, että miehet ja naiset olivat samassa kortistossa. Kun etenin, tutkin teloitettujen naisten kortit. Ilman oikeudenkäyntiä Hennalassa ammuttiin 218 naista. Löysin myös todisteet, että leireillä oli äitejä lapsineen. Kuolleita lapsia pinottiin ullakoille kuin jotain tavaraa.

Liukkonen kävi läpi myös Kansan Arkiston ja Työväen Arkiston tietoja. Esimerkiksi vartiomiesten muistelmissa oli hurjia tarinoita ja löydöt olivat järkyttäviä. Yksi sellainen oli valkokaartilaisen opettajan kortti, jonka mukaan teloitettuja oli kaikkiaan 4 000.

– Valkoisen vallan raakuutta kuvaa moni tapaus. Kun teloittajat alkoivat ”väsyä” työhönsä, he palkkasivat alaikäisiä murhatöihin pienellä palkkiolla. Jopa 13-vuotiaat pojat tekivät teloituksia, kun he pääsivät ihailemansa konekiväärin kanssa tekemisiin. Näiden lapsisotilaiden joukossa oli muuan lahtelaisen opettajapariskunnan poika.

Liukkonen kauhisteli puhtoisena esiintyneen porvariston raakuutta, jolla ei ole näyttänyt olleen mitään rajoja. Maan sisäinen kritiikki oli vähäistä ja sekin vähä vaiennettiin. Harvoja poikkeuksia valkoisten puolella olivat kirjailija Juhani Aho ja ministeri Heikki Ritavuori, joka sittemmin sai maksaa hengellään mielipiteistään.

– Kyse ei aina ollut ruoan tai lääkkeiden puutteesta, sillä saksalaisten mukana tuli kaikkea tarpeellista ja Hennalan leirin lääkärinä oli hygieniaprofessori. Se oli – kuten Anneli Kanto sanoi – silkkaa eugeniikkaa, tietoista näännyttämistä rotuopin nimissä. Pahimpia tämän opin edustajia olivat veljekset Lauri ja Martti Pihkala sekä majuri Hans Kalm.

Kansallinen puhdistuminen on yhä tekemättä

Noin 50 hengen yleisö todellakin kuunteli järkytyksestä hiljenneenä näitä tosiasoita pian 100-vuotiaan Suomen alkuvaiheista. Lopulta keskustelu virisi ja laajeni niin, että sen läpi käyminen veisi tilaa alustusten verran. Liukkonen että Kanto saivat tunnustusta rohkeasta työstään kansamme vaiettujen sivujen kirjoittamisen aloittamisesta. Suomessa kauhistellaan – ihan aiheellisesti – muiden maiden raakuuksia, mutta oman porvaristomme pesä on valtaosin siivoamatta.

Yleisön joukossa ollut laulaja Ilmo Korhonen teki rohkean teon suostuessaan juontajan pyyntöön esittää jokin aiheeseen sopiva laulu. Korhonen ei empinyt, vaan esitti mahtavalla äänellään ilman säestystä Taas valkean vallan aaveet.

Eteenpäin kohti itsenäisyyden juhlavuotta, mutta tosiasiat tunnustaen, myytit murtaen ja vääryydet oikoen.