Huumekauppa ei ole vain pahasta

Järjestäytynyt rikollisuus tai erityisesti huumekauppa ja siihen liittyvät sosiaaliset ilmiöt eivät tarkoita vain väkivaltaa tai kielteistä kehitystä. Huumekauppa voi olla myös sosiaalipolitiikan väline tai vaihtoehto ankarille taloudellisille ongelmille. Paradoksien maassa Meksikossa kaikki on mahdollista, eikä huumekauppa ole siinä suhteessa mikään poikkeus.

Harkitsematon maatalouspolitiikka ja maailmankaupan kilpailuolosuhteet ovat ajaneet viljelivät ahdinkoon, joten marihuanan tai muiden myytäviksi kelpaavien huumeiden viljely edustaa erästä selviytymisen muotoa. Silti välikädet vievät laittomaksikin luokiteltavan kaupan puolella suuren osan viljelijän tuloista.

Monin paikoin vaikea taloudellinen tilanne on ajanut asukkaat maahanmuuttoon. Kylät ovat autioituneet, kun vain lapset ja naiset ovat jääneet paikalleen. Maatalous on kuihtunut aina 1980-luvulta lähtien, palkkataso ei ole kasvanut laisinkaan sitten vuoden 1982 ja perinteiset paikalliset elinkeinot ovat joutuneet väistymään useista pikkukylistä suuriin kaupunkeihin. Kun paikkakunnalla ei enää ole teollisuutta tai palvelusektorin työpaikkoja, alkaa maastamuutto tai siirtyminen kaupunkeihin, mikä puolestaan syventää kurjistumista ja syrjäytymistä. Laittomat ammatit kuten prostituutio ja huumekauppa nostavat silloin päätänsä tarjoten keinon hankkia rahaa perheen elättämiseen.

Huumekartellit ovat jo osassa Pohjois-Meksikossa merkittävimpiä työllistäjiä, mitä ei tulisi unohtaa huumeista puhuttaessa. Toisaalta samaiset kartellit rakentavat pestyllä tai puhtaalla rahallaan kouluja, kirkkoja, teitä ja yrityksiä, joiden kerrannaisvaikutukset ovat pienillä paikkakunnilla suuria. Paikoin kartellit ajavat suurperheen ja poliitikkojen virkaa ottaessaan vastuun satojen tai tuhansien ihmisten hyvinvoinnista. Monista huumekauppaista tuleekin jossain vaiheessa poliitikkoja tai sitten poliitikoista huumekauppiaita. Myös kirkko on täysin rinnoin mukana huumekartellien toiminnassa, koska laittomuuksien tukeminen kasvattaa sen omaa tilipussia.

Korruptio mahdollistaa sujuvan liiketoiminnan ja tuplaa paikallisten viranomaisten kuten poliisien kuukausipalkat. Niin sanotussa huumesodassa ei siinäkään ole kyse mistään muusta kuin rahasta. Valtio pyrkii Kolumbian mallin mukaisesti pilkkomaan isot kartellit pieniksi yksiköiksi ja perimään niiltä kultakin korvauksia huumekaupan hoitamisesta. Onhan huumekauppa mustan sektorin tärkein liiketoiminnan haara Meksikossa. Sen volyymit taitavat hävitä virallisen talouden puolella vain öljykaupalle.

Jo 28000 uhria vaatinut sisällissodan luonteen saanut tarpeeton väkivalta ei ole kuitenkaan suhteellisesti niin laaja-alaista kuin mediat antavat ymmärtää. Neljän vuoden aikana on kuollut esimerkiksi vähemmän ihmisiä kuin Suomen sisällissodassa. Meksikossa on sitä paitsi noin 110 miljoonaa asukasta. On itsestään selvää, että myös valtamediat tekevät voittoa uutisoimalla kuolleista.

Silti ei voi olla ajattelematta, että kaikki voisi olla toisin jos vasemmiston ja oppositiojohtajan Andrés Manuel López Obradorin vaalivoittoa 2.7.2006 olisi kunnioitettu. Röyhkeä vaalivilppi ja useat laittomuudet nostivat kuitenkin valtaan äärioikeiston Felipe Calderónin, joka on lyhytnäköisesti ajanut kovaa poliittista linjaa. Kiitos medioiden huumesota on tehnyt Calderónista vuoteen 2006 verrattuna suositumman hahmon. López Obrador olisi varmasti rakentanut kansallisista instituutioista vahvempia, parantanut palveluja ja keskittänyt varoja sosiaalipolitiikkaan. Ainakaan hän ei olisi ajanut maata järjettömään sotaan pasifistina. 50 kohdan suunnitelma olisi myös parantanut alkuperäiskansojen itsemäärämisoikeuksia sekä yleisesti kansalaisoikeuksia.

Jos minun pitäisi valita kahdesta pahasta eli itseään presidentiksi kutsuvan Calderónin ja huumekaupan välillä, niin pidän kyllä ennemmin huumekauppiaiden puolta. He edustavat sentään vähemmän väkivaltaista ajattelua ja ajavat jonkinlaisia itsejärjestäymisen muotoja sekä jonkinasteista tahtoa toteuttaa sosiaalipolitiikkaa maassa, jossa mahdollisuudet hyvinvointiin pyritään tukahduttamaan.

Huumesota jatkunee ainakin vielä vuoden 2012 presidentinvaaleihin asti, jos ei tapahdu ihmeitä. Paras vaihtoehto piilee silti tietoisuuksien vallankumouksessa ja kansalaisten taistelussa oikeudenmukaisemman Meksikon puolesta ilman poliitikkoja tai poliitikkojen kanssa.