Hyvinvointivaltio onkin liian tehokas

Hyvinvointivaltio on samanaikaisesti historiallinen kompromissi ja poliittinen taistelukenttä, joka ulottuu paljon sosiaalipolitiikkaa laajemmalle. Siksi on tervetullutta, että sen tulevaisuutta pohditaan. On kuitenkin tärkeää tuoda näkyville myös se, mikä jää rivien väliin: uusliberaalin talouspolitiikan ytimessä on nimenomaan hyvinvointivaltion purkaminen.

Toisin kuin oikeistolainen retoriikka väittää, kyseessä ei ole tehokkuuden puute, vaan se, että järjestelmä on liiankin tehokas. Laajat julkiset palvelut rajoittavat markkinoiden valtaa, koska ne siirtävät keskeisiä elämänalueita markkinoiden ulottumattomiin. Kun hoiva, koulutus ja terveydenhuolto eivät ole olemassa ensisijaisesti voiton tuottamista varten, markkinoiden kasvumahdollisuudet heikkenevät. Siksi hyvinvointivaltio on ongelmallinen pääomalle.

Tällä on myös laajempi merkitys. Julkiset palvelut ovat yksi harvoista olemassa olevista, toimivista ja tehokkaista keinoista suitsia liikakulutusta ja jarruttaa kulutuksen karkaamista käsistä. Ilman niitä siirtymä kohti sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa on käytännössä mahdotonta.

Tämä ei silti tee hyvinvointivaltiosta täydellistä. Se on historiallisesti rakentunut myös globaalille riistolle, halpuutetulle työlle ja luonnonvarojen ylikäytölle. Tätä perustaa ei voi puolustaa, vaan se on pakko purkaa ja korvata jollakin uudella. Muuten meille tuotetut hyödyt maksetaan kalliisti jossain muualla.

Samaan aikaan kun meidän pitäisi ajatella hyvinvointivaltio uusiksi, purkautuu kiihtyvään tahtiin myös se poliittinen sopimus, joka aikoinaan mahdollisti hyvinvointivaltion ylipäätään. Pääoma on laskevien voittojen puristuksessa ja luottaa yhä avoimemmin oikeistolaiseen politiikkaan ja autoritaarisiin ratkaisuihin. On avautunut aikaikkuna, jossa malli voidaan romuttaa ja päästä siitä eroon nyt, kun se ei enää palvele pääoman etuja.

Kaiken tämän päälle osuu Euroopan väestön vanheneminen. Tarve palveluille kasvaa, talous hiipuu ja perinteiset valtioiden rahoitusmallit alkavat rakoilla. Samaan aikaan kärjistyvät myös ilmastokatastrofi ja asejärjestelmien muodostama eksistentiaalinen uhka ihmiskunnalle.

Tässä tilanteessa hyvinvointivaltion uudelleenajattelu ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Sen on jatkossa vastattava myös globaaliin epäoikeudenmukaisuuteen. Ilman radikaalia muutosta maailman järjestyksessä emme pääse eteenpäin. Ihmiskunnan tulevaisuuden ratkaisut kietoutuvat toistensa ympärille ja ne ratkaistaan yhdessä.