Ikihonka on kaatunut
Punaorpo, puuseppä, ay-johtaja ja SKP:n veteraani Veikko Porkkala kuoli äkillisen sairauskohtauksen seurauksena 3.9.2009 Helsingissä. Kauhajoella 22.11.1908 syntyneen Veikon onnellinen lapsuus ajoittui Loviisaan. Hän eli työväenliikkeen vuosisadan taisteluhistorian kaikki voitot ja tappiot.
Tapahtumien pyörteisiin 9-vuotias poika joutui Loviisan punakaartin sisälähettinä. Arvostusta ja sen kautta omanarvon tunnetta loviisalaispojat saivat osallistuessaan Feltheimin pataljoonaan jakamalla Loviisan punaisen paikallishallinnon Tiedonantajaa.
Huhtikuun 7. päivä 1918 oli poltinmerkki Veikon mielessä läpi elämän. Tuona päivänä isä, välskäri Juho Eemeli kävi kotilomalla ja saksalaiset sotilaat ottivat hänet ja kuusi muuta toveria kiinni ja mestasivat läheisessä metsikössä.
Tutkimatta mestatuilla ei ole vieläkään nimiä haudallaan toisin kuin Loviisan maihinnousussa surmansa saaneilla saksalaisilla ja valkoisilla on muistomerkki sekä laatat henkilötiedoilla. ”Vähintä mitä voi vaatia tänään on se, että myös punaisten muistomerkille saadaan surmattujen nimet ja henkilötiedot,” muistutti punaorpo Veikko Porkkala.
SKP:n jäseneksi Veikko liittyi elokuussa 1932. Työväenliikkeen järjestöllinen ja poliittinen työ oli hänen kiinnostuksensa kohteena elämänsä viime hetkeen saakka. Monet nuoretkin muistavat Porkkalan leimuavat puheenvuorot SKP:n puoluekokouksissa.
Maanalaisen kommunistisen puoleen toiminta oli isän poliittisen ja henkisen perinnön jatkamista. Siihen sisältyi 30-luvun vilkas kulttuuririentoihin osallistuminen, monipuolinen kulttuuriharrastus.
Kaksi vankilatuomiota ja sota-ajan kestänyt ”turvasäilö/pytty” pysäytti, mutta sodan päätyttyä elämä muuttui ja elämäninto roihusi uuden rakentamisessa.
Kommunistisen puolue ja ammattiyhdistysliike olivat yhteisö, jonka riveissä sai tehdä jälleenrakennustyötä, luoda hyvinvointivaltiota ja edistää rauhanpolitiikkaa. SKP:n ja SKDL:n väki olivat tekijän paikalla. Kansalaisten osallisuus politiikassa ja joukkoliikkeissä olivat edistyksen väkipyörä, joka tarvitsi agitaattoreita ja organisaattoreita. Porkkala työskenteli 30 vuotta Helsingin huoltolautakunnan eli sosiaalilautakunnan jäsenenä.
Ammatti, työn arvostus ja järjestäytyminen olivat Porkkalan elämänarvojen keskiössä. Helsingin puuseppien ammattiosastoon hän liittyi poikasena ja oli yhdistyksen jäsen elämänsä loppuun saakka. Jo 19-vuotiaana hänet valittiin työpaikkansa luottamusmieheksi. Siitä alkoi ay-aktivistin pitkä ura.
Kansainvälisessä ammattiyhdistysliikkeessä muotoutui Porkkalalle varsinainen elämäntehtävä. Eläkkeelle hän jäi 75 vuoden iässä, takanaan 23 vuotta Kansainvälisen rakennus- ja puutyöläisten liiton pääsihteerinä. Tämä työ teki hänestä maailmalla laajasti tunnetun suomalaisen ay-johtajan.
Puusepän oppivuodet Silvennoisen kultakehystämössä johtivat ammatin lisäksi maalausharrastuksen piiriin. Tuolloin monet kuvataiteilijat teetättivät tauluihinsa kehykset Silvennoisen kehystämössä. Siinä pohdittiin maalaamisen eri tekniikkojen merkitystä.
Nuorimies kiinnostui, ahmi ideoita ja lopulta ryhtyi itsekin maalaamaan. Harrastus kesti vuosikymmeniä ja sen tuloksia esiteltiin yleisölle Porkkalan 100-vuotissyntymäpäivien näyttelyssä.
Maamme poliittinen kehitys ja vasemmiston alennustila huolestuttivat Veikko Porkkalaa. Voima-lehden 100-vuotishaastattelussa hän totesi: ”Kaikkein pahinta on se, kun työläiset, tavalliset ihmiset uskovat, että kapitalismi sittenkin vielä elää. Ei se elä.”
Veikko Porkkalaa jäävät muistamaan tyttärien ja sukulaisten ohella laaja järjestötovereiden ja yhteistyökumppaneiden joukko Suomessa ja kansainvälisesti. SKP:n keskuskomitea ja Tiedonantaja-lehti ottavat osaa omaisten suruun ja hiljentyvät kunnioittamaan puolueveteraanin elämäntyötä.
MAURI PERÄ
* Veikko Porkkalan muistoa voi kunnioittaa kartuttamalla Veikko Porkkalan ja Railin Blom-Porkkalan rahastoa 151130-7200219 ja 800015-1410071 (tilisiirtoon merkintä Veikko Porkkala).
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
