Ilmastoahdistus on asiakkaan ahdistusta

Toiset tilaavat Helsingin Sanomia ja toiset eivät. En osaa sanoa, kummat ovat onnekkaampia.

Tällä viikolla Ronja Salmi kirjoitti lehteen kolumnin otsikolla ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä”.

On tietysti helppoa hymähdellä neljä kertaa vuodessa lentävälle ”luonnonystävälle”. Yhtä lailla on helppoa veisata perinteistä konservatiivioikeiston levyä, että itse asiassa makkaraa syövä yksityisautoilija on paljon ekologisempi kuin Salmi.

Minun huomiotani kiinnittää ehkä enemmänkin se ajatus, että ne työläiset, joilla ei ole varaa etelänlomiin, eivät ole järjissään. Noh, tuskin kirjoittaja sitä tarkoitti. Ehkei edes tullut ajatelleeksi koko asiaa.

Vihreän Langan päätoimittaja ehättikin jo puolustella Salmen kolumnia, ja totesi, että Salmi nostaa esiin tärkeän asian, jota ”moni meistä miettii”. Niin noh, ketkä miettivät ja ketkä eivät. Kokoomuslaiset sentään ymmärsivät olla visusti hiljaa ja antaa muiden ottaa osumat.

Tällaiseen keskusteluun tietysti kuuluu myös vasemmistolaisen liikkeen piiristä – tällä kertaa Vasemmistoliiton Elina Vainikaiselta tullut kommentti, jossa huomautetaan, että kolumni kuvastaa Salmen kapeaa näkökulmaa ja kyvyttömyyttä nähdä etuoikeutettua asiemaansa. Sekä tietysti sitä, miten porvarillisia juttuja valtamediassa voi julkaista. Totta nuokin.

Itseäni koko keskustelu kuitenkin jäi häiritsemään. Tässäkö tämä oli? Tuotiin esiin eri näkökulmia, ja lopulta muistutettiin oman etuoikeutetun aseman tiedostamisesta? Vihreän langan päätoimittaja sentään mainitsi kainosti, että jossain päin maailmaa keskustellaan lentoverosta.

Eikö politiikan pitäisi olla ratkaisukeskeistä? Lätkäistään lentämiselle (ja lentorahdille) reilut verot, niin loppuvat halvat lentoliput, ja vähenee sekä päästöt että ahdistus!

Salmen kolumnin muut osat jäivät vähemmälle huomiolle, ja ne kertovat paljon enemmän siitä tarinasta, joka meille kerrotaan. Kolumnissa Salmi kertoo seuraavaa: ”Olen syönyt ala-asteelta saakka kasvisruokaa, vaihtanut kauramaitoon ja härkikseen heti kun ne saapuivat Alepaan. Ostan palveluita esineiden sijaan, asun pienesti ja korjautan vanhoja vaatteitani.”

Salmi pyrkii ratkaisemaan ilmasto-ongelmat juuri sillä tavalla, joka on kapitalismissa sallittua: kuluttamalla. Se on järjestelmämme vastaus mihin tahansa ongelmaan: asiat muuttuvat ostamalla.

Paljon vähemmän puhutaan siitä, mikä päästöjä varsinaisesti tuottaa: tavaran tuotanto. Marx huomauttaa Pääomassa, että kapitalismissa tavaraa ei tuoteta käyttötarpeita varten, vaan markkinoille myytäväksi. Tärkein ja keskeisin kapitalismin mekanismi on pääoman arvonlisäys: siis se, että kapitalistin on tehtävä voittoa.

Lisäksi järjestelmään on sisäänrakennettu kilpailu siitä, kuka tuottaa eniten voittoa. Se ajaa kiihdyttämään tuotantoa: pitämään koneet aina käynnissä, ihmiset aina töissä ja kassakoneet raksuttamassa.

IPCC:n ilmastoraportin myötä olemme koko syksyn puhuneet lomalentämisestä, mutta juuri kukaan ei ole kysynyt, miten lähikaupassa voi olla edullisia avokadoja, satsumoita, persimoneja, munakoisoja, parsakaalia, ja mansikoita ympäri vuoden? Hyllyt ovat täynnä saksalaisia makkaroita, hollantilaisia kakkupohjia ja kiinalaisia muovituotteita kilpailemassa kotimaisten rinnalla samaan tai halvempaan hintaan. Miksi älypuhelin mainostaa jatkuvasti kiinalaista halpaa muovikrääsää?

Ilmastokriisin ydinsyy on jatkuva tuotanto ja alituinen voitontavoittelu. Tästä tuotannosta kärsivät myös miljoonat työläiset kaikkialla maailmassa. Mikäli siihen ei puututa, ei suuntaa voida muuttaa. Tuotantoon taas ei voida puuttua ostamalla jotain muuta. Tuotantoon puuttuminen edellyttää järjestelmän perusperiaatteen kyseenalaistamista.

Se vaatii kysymään: mikä luokka hyötyy tästä tuotannosta? Kuka korjaa voitot?

Ja viimeisimpänä: jos Salmi tekisi vähemmän töitä, ehkä elämä olisi rennompaa myös marraskuussa?