Imagotemput eivät auta SDP:tä

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 24 / 13.6.2008

Jutta Urpilainen valittiin odotetusti SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi viime viikonvaihteessa pidetyssä puoluekokouksessa. Hän voitti Erkki Tuomiojan selvin numeroin 218–132. Varapuheenjohtajiksi valittiin uusina Ilkka Kantola ja Maria Guzenina-Richardson sekä vanhana Pia Viitanen. Puoluesihteeriksi valittiin Ari Korhonen.

Urpilainen hehkutti neitsytpuheessaan puolueen astuneen uuteen aikaan. Niin hänen valintansa kuin puheensakin oli imagoa ilman juuri mitään sisältöä.

Urpilaisen päätöspuheessa ja lehdistötilaisuudessa poliittisia vihjeitä sentään saatiin – ellei niissäkin ollut kyse imagosta. Urpilainen paikansi SDP:n poliittiseen keskustaan. Ja mahdollisena puolueen pääministeriehdokkaana hän mainitsi Paavo Lipposen, johon henkilöityy oikeistolaisuus niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin

SDP:n asemoiminen keskustaan ja oikeistolaisuus eivät ole toisiaan pois sulkevia. Surullisenkuuluisia esimerkkejä sosiaalidemokraattisten puolueiden keskustalaistumisesta ovat Britannian ”uusi” Labour ja Saksan SPD. Keskustalaistumisen eli käytännössä oikeistolaistumisen tuloksena kummankin kannatus on romahtanut ennen kaikkea työväestön keskuudessa.

Hallituksessa ollessaan SDP harjoitti oikeistolaista politiikkaa. Ehkä senkin olisi jo käynyt samoin kuin brittiläisen ja saksalaisen sisarpuolueensa, ellei vasemmistoliitosta olisi tehty pikkuporvarillista puoluetta, ellei se olisi suurimman osan SDP:n viimeisimmästä pitkästä hallituskaudesta ollut mukana tuossa oikeistolaisessa politiikassa ja ellei kommunistinen liike olisi ollut niin heikko, hajanainen ja syrjitty.

SDP:n meno oikealle ei ole tavallisten ihmisten eikä vasemmiston etu. Mutta näillä näkymin SDP menee oikealle, ellei sitä estetä niin tekemästä. Estämiseen tarvitaan ay-liikkeen kenttää, SDP:n vasemmistolaista väkeä sekä SDP:stä vasemmalla olevien voimien, ennen kaikkea SKP:n vahvistamista ja määrätietoista toimintaa.

ERKKI SUSI