Irakin myyminen ja yksityistäminen laitonta

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi

Tähän saakka Irakin miehityksen vastainen liike maailmalla
on keskittynyt vaatimaan USA:n joukkojen täydellistä pois vetämistä
Irakista tai miehittäjien vallan siirtämistä YK:lle. Mutta
tässä keskustelussa unohdetaan yhdysvaltalaisen kirjailijan ja
journalistin

Naomi Kleinin

mielestä yksi tärkeä tosiasia.
Vaikka viimeinenkin sotilas vedettäisiin pois Persianlahdelta ja itsenäinen
hallitus tulisi Irakissa valtaan, Irak olisi yhä miehitetty. Näin
siksi, että sen lait on kirjoitettu toisen maan etujen mukaisesti,
ulkomaiset yhtiöt valvovat sen olennaisia palveluja ja sillä on
joukkoirtisanomisten seurauksena 70 prosentin työttömyys.

”Minkä tahansa irakilaisten itsemääräämisoikeutta
vakavissaan ajavan liikkeen täytyy vaatia paitsi Irakin sotilaallisen
miehittämisen myös sen taloudellisen kolonisoinnin lopettamista.
Se tarkoittaa niiden shokkiterapiauudistusten peruuttamista, joita USA:n
miehitysjohtaja

Paul Bremer

on valheellisesti uskotellut ’jälleenrakennukseksi’,
ja kaikkien näihin uudistuksiin liittyvien yksityistämissopimusten
kumoamista”, Klein korostaa

The Nation

-lehden julkaisemassa
kirjoituksessaan.

Kuinka tämä kunniahimoinen tavoite voidaan saavuttaa, Klein kysyy
ja vastaa: Osoittamalla, että Bremerin uudistukset olivat alusta asti
laittomia. Ne rikkovat selvästi miehittäjien käyttäytymistä
sääteleviä kansainvälisiä sopimuksia, Haagin säännöksiä
vuodelta 1907 sekä vuoden 1949 Geneven sopimuksia, jotka molemmat USA
on ratifioinut. Kaiken lisäksi ne rikkovat USA:n armeijan omia sodankäyntilakeja.

Haagin säännösten mukaan miehittäjävallan on
kunnioitettava ”ellei sitä ehdottomasti estetä, maassa voimassa
olevia lakeja”. Liittoutuman väliaikainen hallinto (CPA) on repinyt
tämän yksinkertaisen ohjeen riekaleiksi. Irakin perustuslaki julistaa
laittomaksi valtion maisuuden yksityistämisen ja kieltää
ulkomaalaisia omistamasta irakilaisia firmoja.

”Ei voida esittää mitään uskottavaa argumenttia,
että CPA oli ’ehdottomasti estetty’ kunnioittamasta noita lakeja, ja
kuitenkin CPA kaksi kuukautta sitten kaatoi ne yksipuolisesti kumoon”,
Klein sanoo.

Syyskuun 19. päivänä Bremer hyväksyi surullisen kuuluisan
määräyksen 39. Siinä ilmoitettiin, että 200 irakilaista
valtionyhtiötä yksityistetään, määrättiin,
että ulkomaiset firmat voivat saada 100 prosentin omistusosuuden irakilaisista
pankeista, kaivoksista ja tehtaista, ja sallittiin näiden firmojen
siirtää 100 prosenttia voitoistaan pois Irakista. Brittilehti

The Economist

kuvasi uusia määräyksiä ”kapitalistiseksi
unelmaksi”.

Klein huomauttaa, että määräys 39 rikkoi Haagin säännöksiä
myös muulla tavoin. Sopimuksen mukaan miehitysvaltoja ”pidetään
vain vihollisvaltiolle kuuluvien julkisten rakennusten, kiinteän omaisuuden,
metsien ja maatalousomaisuuden hallinnoijana ja nautintaoikeuden haltijana
ja että tämän kaiken omaisuuden täytyy sijaita miehitetyssä
maassa. Miehittäjän täytyy turvata näiden omaisuuksien
pääoma ja hallinnoida niiden nautintaoikeuden sääntöjen
mukaisesti.

Nautintaoikeuden piirissä olevan asian sisältöä tai
olemusta ei saa muuttaa. Nautintaoikeus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä,
että jos olet jossain talossa kotimiehenä, voit syödä
jääkaapissa olevaa ruokaa, mutta et voi myydä taloa tai muuttaa
sitä osakehuoneistoiksi. ”Ja kuitenkin juuri sitä Bremer
on tekemässä.: Mikä voisi sisällöllisemmin muuttaa
julkisen omaisuuden ’olemuksen’ kuin sen muuttaminen yksityiseksi?”,
Klein kysyy retorisesti.

Klein pitää selvänä, että miehityshallinto on hyvin
tietoinen yksityistämissuunnitelmansa laittomuudesta. Hän viittaa
myös Britannian korkeimman oikeusviranomaisen Lord

Peter Goldsmithin

26. maaliskuuta kirjoittamaan ja sittemmin paljastuneeseen muistioon, jossa
tämä varoitti pääministeri

Tony Blairia

, että
”kansainvälinen laki ei oikeuttaisi suurten rakenteellisten talousuudistusten
toteuttamista”.

Klein korostaa, että vaikka Irakin ns. jälleenrakennussopimuksiin
ei liittyisikään nyt paljastunutta tuhlausta ja korruptiota ja
vaikka Irakin pois myymistä hoidettaisiin täysin läpinäkyvästi
ja vapaasti kilpailuttaen, se olisi silti laiton siitä yksinkertaisesta
syystä, että Irak ei ole USA:n myytävissä.

Myöskään se, että YK:n turvallisuusneuvosto on tunnustanut
USA:n ja Britannian miehityshallinnon, ei anna niiden toimille laillista
suojaa. Toukokuussa hyväksytty päätöslauselma nimenomaisesti
vaati miehitysvaltoja täyttämään ”kansainvälisen
oikeuden mukaiset velvoitteensa mukaan lukien erityisesti vuoden 1949 Geneven
sopimukset ja vuoden 1907 Haagin säännökset”.

Kansainvälisten oikeusasiantuntijoiden mukaan tulevalla itsenäisen
Irakin hallituksella onkin täydet oikeudet julistaa kaikki yksityistämiset
pätemättömiksi ja uudelleen kansallistaa maan omaisuudet
maksamatta mitään korvauksia.

Niinpä miehityshallinnolla ei Kleinin mukaan ole muuta keinoa kuin
pyrkiä varmistamaan, että Irakin seuraava hallitus on kaikkea
muuta kuin itsenäinen. ”Sen täytyy olla kyllin nöyrä
vahvistaakseen CPA:n laittomat lait, joita sitten juhlitaan vapaiden markkinoiden
ja vapaiden ihmisten onnellisena avioliittona” Jos näin pääsee
tapahtumaan, kaikki on liian myöhäistä. Sopimukset suljetaan
ja Irakin miehityksestä tulee pysyvä.

Siksi sodanvastaisten voimien täytyy Kleinin mukaan käyttää
tätä nopeasti sulkeutuvaa ikkunaa vaatiakseen, että seuraava
Irakin hallitus on vapaa näiden reformien kahleista. On liian myöhäistä
estää sotaa, mutta ei ole liian myöhäistä estää
Irakin miehittäjiä saamasta niitä suunnattomia taloudellisia
palkintoja, joiden takia ne menivät sotaan.

Pääministeri

Paavo Lipponen

lupasi vajaa vuosi sitten presidentti

George W. Bushille

, että Suomi ”suhtautuu myönteisesti
USA:n pyyntöön olla mukana mahdollisen konfliktin jälkeisen
Irakin vakauttamisessa”.

Myöhemmin

Matti Vanhasen

hallitus on toiminut Lipposen lupauksen
suuntaisesti. Sen on luetellut Suomen kannalta kiinnostavimpia kohteita
Irakin ”jälleenrakentamisessa”, osallistunut Madridissa pidettyyn
Irak-maksulupauskonferenssiin ja suhtautunut myönteisesti suomalaisfirmojen
mukaan menoon Irakin ”jälleenrakennusurakoihin”.

Suomen hallituksen ja suomalaisfirmojen sietäisi kuitenkin edellä
todetun valossa varoa. Olisipa Suomen ja suomalaisfirmojen panos Irakissa
miten viatonta laatua tahansa, se olisi yhtä kaikki osallisuutta kansainvälisten
sopimusten vastaiseen laittomaan toimintaan tai vähintäänkin
sivustatukea sille.