Israelin hyökkäykset osa laajempaa suunnitelmaa

Tässä on nyt jo pari viikkoa äimistelty, miten on mahdollista, että Israelin hallituksen sisärengas eli ”seitsemän idioottia”, kuten Haaretz-lehden kolumnisti heitä kutsui, saattoi antaa käskyn Gazaan pyrkineiden avustustyöntekijöiden joukkomurhasta, mustata näin maansa jo entisestään mustaa mainetta ja häpäistä tärkeimpiä liittolaisiaan USA:ta ja Natoa.

Israelin kommandojoukothan murhasivat ainakin kahdeksan Nato-maa Turkin kansalaista ja 19-vuotiaan turkkilaisperäisen USA:n kansalaisen Fulkan Doganin, jota ammuttiin neljä kertaa kasvoihin ja kerran rintaan. Kaiken lisäksi joukkomurha tapahtui kansainvälisillä vesillä ja sen päänäyttämönä ollut Mavi Marmara -alus oli turkkilaisomisteinen.

Kansainvälisen merioikeuden mukaan joukkomurha tapahtui Naton maaperällä ja oli hyökkäys yhtä Nato-maata vastaan. Itse asiassa tällaisen hyökkäyksen olisi pitänyt laukaista Naton 5. artikla, jonka mukaan hyökkäys yhtä Nato-maata vastaan on hyökkäys kaikkia jäsenmaita vastaan ja edellyttää koko sotilasliiton kollektiivista reagointia.

USA:n ja Naton reaktiot kertovat paljon. Toisin kuin Turkki ja eräät muut Nato-maat, USA vain valitteli kuolonuhreja, säesti Israelin yrityksiä puolustella joukkomurhaa ja vesitti YK:n turvallisuusneuvoston asiaa koskeneen lausuman. Oman maan kansalaisenkaan raaka murha ei painanut mitään. Eli kuten varapresidentti Joe Biden tokaisi, ”No mikäs tässä on iso juttu?”. Myös Naton reaktio merirosvoukseen ja joukkomurhaan oli vaisu.

Mistä siis on kyse? Monet merkit viittaavat siihen, että USA:n korkeinta johtoa informoitiin etukäteen Israelin operaatiosta. Juuri hyökkäyksen aattona USA samoin kuin Britannia vahvistivatkin yhteen ääneen tukensa Israelille. On täysin epäuskottavaa kuvitella, ettei USA tiennyt ja hyväksynyt hyökkäystä ja ollut jopa suunnittelemassa sitä.

USA:lla ja Israelilla on sekä hallitustasolla että asevoimien ja tiedustelun tasolla erittäin tiiviit suhteet, eikä vain siksi, että Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Rahm Emmanuel on Israelin tiedustelupalvelun mies. USA ja Israel muodostavat bushilaista kielenkäyttöä lainataksemme ”pahan akselin”. USA on aina ollut YK:ssa valmis veto-oikeudellaan antamaan rankaisemattomuuden suojan Israelin hyökkäyksille ja sotarikoksille. Ja Israelin koko sotakoneisto toimii USA:n jättimäisen sotilasavun varassa.

Kun USA tiesi etukäteen Israelin operaatiosta, niin myös sen johtama Nato tiesi. Israel on eräänlainen Naton ulkojäsen, ja sen asevoimilla ja Natolla on läheiset suhteet. Naton ”Välimeren dialogi” -nimiseen operaatioon osallistuu merivoimia seitsemästä Natoon kuulumattomasta maasta, niistä keskeisena Israelin merivoimat. Israelin merivoimat samoin kuin muut asevoimat ovat kietoutuneet yhä tiiviimmin yhteen Naton kanssa.

Israelin hyökkäys Freedom Flotilla -laivuetta vastaan ei olekaan erillinen asia, vaan osa laajempaa sotilaallista agendaa sekä USA:n ja Israelin sotasuunnitelmia. Se tarkoitus on luoda suotuisat olosuhteet vastakkainasettelulle ja eskalaatiolle Lähi-idän sotanäyttämöllä. Tähtäimessä eivät ole vain hyökkäykset Gazan Hamasia ja Libanonin Hizbollahia vaan myös Irania vastaan. Tässä mielessä ei ole sattuma, että Israelin tuhoisin hyökkäys kohdistui turkkilaiseen Mavi Marmara -alukseen. Jos hyökkäys ja turkkilaisten avustustyötekijöiden murhaaminen ei ollut kosto Turkille sen panoksesta Iranin uraaninrikastussopimuksessa, niin mikähän se oli?

Toki operaatiolle oli muitakin syitä: Lähi-idän rauhansopimuksen romuttaminen, alueen ydinaseettomuutta koskevan hankkeen torpedointi, Gaza-hyökkäystä koskevan ja Israelille raskauttavan ns. Goldstonen raportin hautaaminen ja niin edelleen.

Nämä hankkeet on paljastettava ja niitä vastaan on toimittava. Se ei ole vain hyökkäysten kohteina olevien kansojen, vaan myös Israelin kansan etu.