Jokainen meistä on vähän kommari

Näin joulun kynnyksellä pysähdyn usein ajattelemaan erästä sekä joululle että kommunismille ominaista asiaa. Pysähdyn pohtimaan jakamista ja jakamisen pohjalla olevaa keskinäisen avunannon ilmiötä. Vaikka onkin kenties väärin typistää kommunismin idea pelkästään jakamiseen (esimerkiksi Marx selkeästi irtisanoutuu tasajakokommunismin ajatusesta kirjoituksissaan), on jakamisen idea kuitenkin vähintään implisiittisesti mukana kommunismin kaikissa, myös sen ei-marxilaisissa versioisissa. Resurssien jakaminen, leivän murtaminen, yhteiseen pöytään asettuminen on varmasti jollakin tavalla läsnä kaikessa kommunismissa. Jakaminen, solidaarisuus sekä keskinäinen avunanto ovat kommunismin kovaa moraalista ydintä.

Etenkin anarkistisessa yhteiskuntafilosofiassa tämä jakamisen ja keskinäisen avunannon (mutual aid)  ajatus on kommunismin tavoitetta määrittävä. Yhdysvaltalainen anarkisti-antropologi David Graeber onkin esittänyt että vaikka kapitalistisen ideologia kertoisi mitä ”ihmisluonnosta” ja ihmisyhteisöjen näennäisesti darwinilaisesta eloonjäämiskamppailusta, totuus ihmisyhteisöjen perustoiminnasta on kuitenkin se, että me elämme jo lähtökohtaisesti kommunismissa. Ilman keskinäistä avunantoa, jakamista ja solidaarisuutta yksikään yhteiskunta ei olisi mitenkään mahdollinen. Graeberin mukaan kaikki yhteiskunnalliset ja taloudelliset järjestelmät – mukaan lukien kapitalismi – rakentuvat aina reaalisesti olemassaolevan kommunismin päälle.

Tämän Graeberin argumentoiman reaalisesti olemassaolevan ”alkukommunismin” ilmentymiä voimme nähdä läpi inhimillisen elämän kirjon, mutta erityisen selvästi tuo alkukommunismi tulee esille erilaisissa kriisitilanteissa: kun esimerkiksi luonnonmullistus keskeyttää yhteiskunnan kitkattoman kulkemisen, kun ”normaaliksi” ymmärretty yhteiskunnallinen elämä keskeytyy ja tulee mahdottomaksi, pulpahtaa alkukommunismi esille ”normaalien” yhteiskunnallisten suhteiden alta. Jokapäiväiset sosiaaliset roolimme riisuituvat yltämme ja mahdollisuus toisenlaiselle elämälle tulee hetkellisesti mahdolliseksi.

Luonnonmullistuksien yhteydessä ihmisistä on todettu kuorituvan helposti solidaarisia, yhteistyötä tekeviä ja jakamiseen kykeneviä olentoja vaikka olemassaoleva yhteiskunta olisi kasvattanut meitä miten nurjasti tahansa. Jokainen meistä on vähän kommari.

Kommunismi ei siis sinällään ole minkään ideologian tunnustamista tai puolueen jäsenyyttä vaan toimintaa – usein hyvinkin arkipäiväistä elämää, joka lopulta mahdollistaa kaiken muun yhteiskunnallisen elämän.