Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Joukkovoima jatkaa leikkauspolitiikan vastustamista

    Kotimaa
    Avainsanat: mielenosoitus, Joukkovoima
    12.11.2015 - 15:33
    Tiedonantaja

    Valtakunnallisen Joukkovoima-kansanliikkeen aktiivit kokoontuivat marraskuun alussa yleiskokoukseen keskustelemaan leikkauspolitiikan nykytilasta ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Edustusta kokouksessa oli lähinnä pääkaupunkiseudulta, mutta myös Pirkanmaan työryhmän jäsen oli saapunut paikalle.

    Joukkovoiman elokuisen mielenosoituksen jälkeen on tapahtunut paljon ja esimerkiksi ay-liikkeen järjestämä STOP-mielenilmaus keräsi väkeä jopa enemmän kuin leikkauspolitiikan vastainen rintama. Puheenvuoroissa nousi esille ajatus siitä, että Joukkovoiman mielenosoituksella on osaltaan ollut vaikutusta siihen, miten ay-liike on toimintaansa syksyn aikana luotsannut.

    Myös muusta kansalaisliikehdinnästä puhuttiin. Vain Kaksi Kättä -liike ja yliopiston valtaus ovat tehneet työtä kurjistamispolitiikkaa vastaan, ja Pirkanmaan Joukkovoima on järjestämässä 14. marraskuuta omaa mielenosoitustaan otsikolla Hallitus alas!. Turku on järjestänyt omia mielenilmauksiaan leikkauspolitiikkaa vastaan.

    Meteliä ja pauketta luvassa joulukuussa

    Tulevan toiminnan suunnittelussa tärkeimpänä pidettiin seuraavan suuren mielenosoituksen päivämäärän ja paikan valintaa. Jonkin kiintopisteen valinta tulevaisuuteen auttaisi uusien aktiivisten henkilöiden ja järjestöjen kutsumista mukaan.

    Joukkovoiman mielenosoituksen päivä on lauantai 12. maaliskuuta 2016 ja paikka Helsinki.

    Yhteneväinen ajatus päivämäärästä oli se, että kovin nopealla aikataululla ei kovin isoa saada aikaiseksi. Ajankohta menee siis ensi vuoden puolelle. Päivän sijoittaminen jälleen viikonloppuun auttaa tekemään mielenosoituksesta valtakunnallisemman.

    Päätösasioiden kohdassa valittiin mielenosoituksen päiväksi lauantai 12. maaliskuuta 2016 ja paikaksi Helsinki. Sen tarkempaa ajankohtaa ja paikkaa ei tässä vaiheessa katsottu tarpeelliseksi päättää.

    Ennen maaliskuun mielenosoitusta järjestetään kattilamielenosoituksia ympäri maan. Kokoustajat pitivät näille esitettyä nimiehdotusta Iso Meteli! loistavana ajatuksena. Ympäri maan tullaan paukuttamaan kattiloita ja pitämään isoa meteliä siitä, että oikeistohallituksen aika olisi vihdoin astua alas.

    Helsingissä kattiloita kuritetaan torstaina 10. joulukuuta klo 14 alkaen Pohjoisella Rautatienkadulla.

    Myös postilaisten työtaisteluun päätettiin ottaa osaa järjestämällä postikorttikampanjaa, siis terveisiä Postin johdolle korttien voimin. Lisäksi puhuttiin valtakunnallisen Joukkovoima-foorumin järjestämisestä ja viikon mittaisesta kampanjasta, jossa liikettä tuodaan tutuksi kaikki median välineet haltuun ottaen lyhyen ajan sisään.

    Hajoaako hallitus ennen maaliskuuta?

    Ennen maaliskuun ponnistusta Joukkovoima kokoaa suhde- ja mediatyöryhmää sekä vanhoista että uusista aktiiveista. Juuri järjestösuhteet ovatkin tärkeitä suuren mielenosoituksen onnistumisen kannalta.

    Oman haasteensa tuo myös jatkuvasti elävä poliittinen tilanne. Parhaassa tapauksessa maaliskuussa hallitus on jo hajonnut, jolloin Joukkovoiman on mahdollisesti keskusteltava uudestaan teemoistaan. Toki vaatimus leikkauspolitiikan lopettamiselle Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa tulee varmasti olemaan ajankohtainen vielä nykyhallituksen mahdollisen hajoamisen jälkeenkin.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Kelan tuore tilasto osoittaa, että opintolainaa nostaneiden opiskelijoiden määrä kääntyi vuonna 2025 kasvuun ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Kuva Christian Hornick CCO 2.0.
    Uutiset
    15.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Opintovelallisten määrä kasvoi – asumistuen heikennys ja työmarkkinoiden epävarmuus ajavat opiskelijoita velkaan

    Opiskelijoiden velkaantuminen tapahtuu samaan aikaan, kun Orpo-Purran hallitus on heikentänyt opiskelijoiden toimeentuloa siirtämällä opiskelijat pois yleisen asumistuen piiris

    Aktivistit vastustavat Akbelenin metsän hakkuita. Kuva Yıldız Yazıcıoğlu (VOA) CCO 0.0
    Ulkomaat
    14.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Kaivosaktivisti pidätetty Turkissa

    Kuuban talouskriisi on syventynyt pisteeseen, jossa seteleihin painetut numerot eivät enää kerro mitään niiden todellisesta arvosta. Kuva Maxence CCO 2.0
    Ulkomaat
    13.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Vallankumouksen naiset Kuuban uusien setelien kuviin

    Suomen kehitysyhteistyömäärärahat laskivat viime vuonna 23,1 prosenttia. Kuva Development education CCO 3.0
    Politiikka
    12.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    “Haluammeko seurata Trumpin jalanjälkiä kohti epäjärjestyksen aikaa vai panostaa kansainväliseen yhteistyöhön?”

    Kelan valinnanvapauskokeilussa köyhät jääneet sivuraiteelle. Kuva Shixart1985 CCO 2.0.
    Politiikka
    11.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Kela tukee rikkaita kaupunkilaisia?

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!