Kansa taisteli hyvinvointivaltion

Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen kannalta koettiin ratkaisevia hetkiä 1950-1960-lukujen vaihteessa. Silloin tapahtui sellainen historiallinen murrosvaihe, jossa rakennemuutos sekä tuotti taloudellista kasvua että asetti yhteiskunnalle laajempia vaatimuksia. Kivuliaan ja kamppailujen siivittämän prosessin tuloksena agraari-Suomesta tuli palkkatyölle perustuva hyvinvointivaltio.

Helmikuun alussa tohtoriksi väitellyt tutkija Päivi Uljas osoittaa väitöskirjassaan, miten hyvinvointivaltiokamppailussa merkittävä rooli oli tavallisilla kansalaisilla ja kansanliikkeillä. Hyvinvointivaltion läpimurto -kirjassa esitetään uusi tulkinta Suomen poliittisesti villistä 1950-luvusta. Siinä kuvataan vanhan järjestelmän olemusta ja sen hajoamisvaihetta sekä seurataan ruohonjuuritason liikehdintää ammattiosastoissa.

Uljas on pyöritellyt samoja teemoja aikaisemmissa kirjoissaan Taistelu sosiaaliturvasta (2005) sekä Kun Suomi punastui (2008). Tuore väitöskirja sisältää silti uutta tietoa verrattuna aikaisempiin teoksiin ja ennen kaikkea muuhun tutkimukseen.

Uljaksen tutkimusote on gramscilainen. Sen keskeinen piirre on, että poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen taso ovat läsnä yhtä aikaa, toisistaan riippuvaisina ja toisiinsa vaikuttavina. Tämä mahdollistaa tietyn historiallisen tilanteen tai aikakauden tarkastelun kokonaisvaltaisemmin ja analyyttisemmin kuin muut historian menetelmät.

Aineistona Uljas käyttää kyselyjä, ay-aktiivien haastatteluja, poliittisten järjestöjen pöytäkirjoja sekä 1950-1960-lukujen tapahtumia käsitteleviä lehtiartikkeleita niin Kansan Uutisista, Demarista kuin Helsingin Sanomista.

Onnistunut väitöstilaisuus

Muutama päivä väitöstilaisuuden jälkeen tuore tohtori on silmin nähden tyytyväinen. Tilaisuus sujui Uljaksen mukaan oikein mukavasti. Mukana oli muiden muassa paljon hänen ay-tovereitaan Suomen elintarviketyöläisten liitosta, jossa Uljas oli pitkään työntekijänä.

– Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka olivat ensimmäistä kertaa väitöksessä. He kehuivat tilaisuutta oikein hauskaksi. Ingmanin pääluottamusmies kommentoi, että kai sinä tiedät, että me jatkossa pilkataan sinua, että mitäs se ”tohtori” suosittelee, nauraa Uljas.

Moni ihmetteli, miten tutkija viitsi tehdä kuusi vuotta mitättömän pienellä apurahalla tohtoriväitöstä, kun olisi voinut tehdä muutakin duunia paremmalla liksalla.

Uljas ei tohtoriutta kumartele. Hänelle tohtori on yhtä hyvä titteli kuin siivooja ja siivooja on yhtä hyvä kuin tohtori.

– Tarvitaan luokka-asenteen muutosta. Sitten voidaan puhua tasa-arvosta, kun kukaan ei paheksu sitä, että vuorineuvoksen poika voi ryhtyä siivoojaksi. Me tarvitsemme bussikuskeja ja lastenhoitajia, ja niillä pitää olla tarpeeksi hyvä palkka, että sellaisen ammatin voi halutessaan valita.

Monelle kokeneellekin esiintyjälle oma väitöstilaisuus on jännittävä paikka. Uljas ei tästäkään hätkähtänyt. Hänen mukaansa oikeasti pahoja paikkoja olivat tilanteet, kun aikoinaan piti mennä ay-liikkeen edustajana puhumaan irtisanotuille tehtaissa.

– Sitä jännitti koko edellisen illan. Jotta ihmiset saa kuuntelemaan, tilaisuuden pitää olla leikkisä, vaikka asia on vakava. Irtisanottujen asemaan asettautuminen oli vaikeaa. Ne olivat tilaisuuksia, joissa naurettiin ja itkettiin, muistelee Uljas.

Siihen verrattuna tohtoriksi väitteleminen on lastenleikkiä.

Murrosten aikaa

Suomalaisista eli vielä 1950 lähes 70 prosenttia maaseudulla. Elämäntapa perustui monimutkaiseen järjestelmään, jonka pohjana oli pitkälle omavaraistalous. Oltiin riippuvaisia sukulaisista ja naapurisuhteista. Rahaa käytettiin lähinnä välttämättömyyshyödykkeiden, kuten sokerin, kahvin ja paloöljyn ostamiseen.

Uljaksen mukaan sota-aikana valtion talous laajeni ja tuloverotuksen progressio lisääntyi. Tästä huolimatta erityisesti oikeistopuolueet ajoivat sodan jälkeen voimakkaasti paluuta sotaa edeltäneeseen yövartijavaltioon, jonka tehtäviksi nähtiin lähinnä järjestyksenpito ja hallinto.

Ongelmana oli, ettei tämän paluun mahdollistanutta yhteiskuntamuotoa enää teollistumisen ja kaupungistumisen myötä ollut. Omavaraistalouden edellyttämät sosiaaliset suhteet olivat ehtineet murtua. Tämä johti konflikteihin ja kamppailuun valtiosta, missä koko julkisen sektorin rooli piti arvioida uudelleen.

Murroskaudella poliittinen eliitti hajosi oikealla ja vasemmalla. Tärkeään rooliin nousivat suuret mielenosoitukset ja valtavat kansanliikkeet. Yleislakko 1956 ja äitien protestit lapsilisien siirtämistä vastaan 1957 olivat aikakautta leimaavaa radikaalia toimintaa.

Kansan solidaarisuudesta syntyi myös se hyvinvointivaltio, jota kansan suuri enemmistö edelleen kannattaa. Työväestö ei tyytynyt vain oman asemansa parantamiseen, vaan vaati samaa sosiaaliturvaa maaseudun pienviljelijöille ja järjestäytymättömille.

1960-luvulle tultaessa hyvinvointivaltioajatus alkoi saavuttaa hegemoniaa huolimatta oikeiston yöpakkashallituksista ja muusta vastustuksesta. Hyvinvointivaltion idean ja sosiaalipolitiikan ”isäksi” usein tituleeratulle yhteiskuntapoliitikko Pekka Kuuselle jäi tunnetussa 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjassaan rooliksi lähinnä todeta tapahtunut kehitys ja legitimoida se myös oikeiston silmissä.

Tunne kansa

Viime vuoden arabikevät käynnistyi Tunisiasta sokerin hinnan korotuksista. Samaan tahtiin syntyi aikoinaan myös suomalainen hyvinvointivaltio: kun meillä korotettiin sokerin ja voin hintoja 1950-luvulla, syntyi protestien aalto.

Tutkimusten mukaan kun valtion budjettiin tehdään tietty määrä supistuksia, kansa lähtee liikkeelle, halusivatpa puolueet sitä tai ei.

Päivi Uljas antaa tunnustusta Suomen kommunistisen puolueen politiikalle. Puolue pystyi toisen maailmansodan jälkeen tekemään kriittistä arviota omasta toiminnastaan ja erityisesti joukkotyöstä.

– Kun ihmisten suuttumus nousi, niin osattiin toimia oikein ja saavuttaa kansan luottamus.

Uljaksen mukaan SKP:n Työväki yhteistoimintaan -julistus vaikutti omalta osaltaan siihen, että demarileiri 1950-luvulla hajosi ja syntyi niin sanottujen ”skogilaisten” perustama Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen liitto. Tämä tarkensi opposition yhteiskunnallista analyysia ja edesauttoi hyvinvointivaltion kehittämisessä.

Uljas pistää paljon painoa sille, että pitää tietää, mitä ihmiset ajattelevat: mistä he unelmoivat, mitkä ovat kansan visiot ja traditiot. Se on yhä välttämätöntä, mikäli haluaa järjestää poliittista toimintaa.

Hän itse kertoo rakastavansa Suomen jääräpäistä kansaa.

– Kansa vastaa aina gallupeissa väärin: ei halua Natoon ja kannattaa hyvinvointivaltiota. Mutta silti kansa äänestää tänä päivänä oikeistoa. Se on vasemmistolle tosi paha haaste, jonka ratkaiseminen on nuoremman sukupolven tehtävä, pohtii Uljas.