KAPEAHARTEINEN MIES: Mahdoton tehtävä

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 45/2005.

Urheilutoimittajat ovat saaneet osakseen maailmanlaajuisesti rankkaa kritiikkiä. Ruotsia puhuvien suomalaisten tv-kanavalla esiteltiin äskettäin tanskalainen suuri tutkimus, jossa urheilutoimittajat pantiin ammattikuntana maan rakoon.

Mikä nyt on vikana?

Ovat lähinnä myynnin edistäjiä. Mutta sellaisiahan tavataan myös muissa toimittajalajeissa. Mitä popmusiikin seuraajat muuta ovat? Entä politiikan pelurit?

Politiikassahan kuuluukin myydä omaa hevosta.

Tosin en ole päässyt selville siitä, mikä etujen yhteisyys tekee ”työväen presidentin” edustajasta Loka Laitisesta (Iltalehti) nimenomaan halvimman luokan omatoimittajan työnantajien keskusliitoille.

Kaiken maailman hömppäbisnekset taitavat olla oma lajinsa. Arvonsa tuntevat (?) toimittajat alentuvat usein aivan ala-arvoisiin mainosteksteihin. Lienevät kuitenkin valmistuneet ammattiinsa yliopistollisin arvosanoin, vai ovatko?

* * *

Totta tietysti on, että urheilutoimittajat hakeutuvat – tai haetaan – toimituksiin usein lajiensa piiristä. On silloin ymmärrettävää, että omaa lajia palvotaan henkeen ja vereen. Jos entisilta ajoilta sattuu vielä olemaan joku suosikki tai suosikkijoukkue, niin siinä sitten on paraskin omatoimittaja.

Joskus muinoin – menneinä Ruususen unen aikoina – tämä vielä menetteli, mutta ei enää nykyisin. Urheilu on laajuuteensa nähden merkittävässä asemassa yhteiskunnassa. Sillä ei sovi pelkästään leikkiä. Ei sovi sulkea silmiänsä urheiluun pesiytyviltä pimeiltä puolilta.

Ja niitä näyttää olevan yhä enenevässä määrin. Urheilun seuraajilla pitää olla oikeus saada tietoa myös kulissien takaa.

Mutta se näyttää olevan vaikeata. Mainitussa ruotsia puhuvien suomalaisten ohjelmassa todettiin, että joidenkin urheilun taustalla vaikuttavien tietojen ja rötöstelyjen hankkimiseen saattaa kulua aikaa kuukausikaupalla.

Millä tiedotusvälineillä siihen on varaa? Ja onko harrastustakaan?

* * *

Mutta ei ole helppoa panna järjestykseen Suomen parhaita urheilijoitakaan vuosimallia 2005.

Kapeaharteinen yritti ja turhautui.

Löysin viisi maailmanmestaria. Pari niihin verrattavaa maailmancupin voittajaa.

MM-kakkosia oli kirjanpidossani yhdeksän. Kolmosia hirmuisesti. Euroopan mestareita 11.

Eikä tässä porukassa ole vielä kärkeä lähelläkään varsinaisia poseeraajia: pituushyppääjä Tommi Evilää ja keihäsmies Tero Pitkämäkeä.

Tuleeko lynkatuksi, jos ei äänestä heitä?

* * *

Keitä ne maailmanmestarit ovat?

Enduron Samuli Aro, Big airin ja lumikourun Antti Autti, hiihtosuunnistuksen Matti Keskinarkaus, voimanoston Raija Koskinen ja 137 metrin mäen Janne Ahonen.

Heihin verrattavia ovat tietysti cupvoittajat, yhdistetyn Hannu Manninen ja pujottelun ja suurpujottelun Tanja Poutiainen.

Mitä tehdä MM-kakkosille? Siellä ovat mm. rallikuski Marcus Grönholm, rata-ajaja Mika Kallio (125 ksm), hiihtäjä Virpi Kuitunen, formulakuski Kimi Räikkönen ja vastaavan lajin veneilijä Sami Seliö.

MM-kolmoset ja Euroopan mestarit ovat ”kevyttä rautaa”.

Millä ilveellä Evilän ja Pitkämäen saisi kymmenen parhaan listalle?

Olen likimain varma, että niin tapahtuu.

Syykin on selvä: eri lajeilla on erilainen painotus. Puotinkylän Valtin (TUL) 44-kiloinen voimanostaja Raija Koskinen on uusinut MM-temppunsa ja monesti, mutta ei siitä ole kunnian kukko paljon laulanut.

No tässä laulaa.