15,00 €

Vapauden Kaiho

 

Arto Tuomi - Vapauden Kaiho

Romaani on kertomus pienen pojan vaelluksesta Lapin erämaan pienestä mökistä maailmalle. Lapsuus lähellä luontoa on niukkaa, mutta turvallista. 60-luvulla maaseudun elämä on rauhallista. Uusi aika odottaa nurkan takana ja rynnistää esiin muovaten kaiken uudeksi ja erilaiseksi.

Poika katselee maailmaa ja muita ihmisiä tarkoin silmin ja korvin. Näkee ja ymmärtää, tekee johtopäätöksiä ja tuntee vahvasti. Hän etsii isästä kaveria ja ihannetta, mutta isän varhainen kuolema suistaa hänet ja koko perheen köyhyyteen ja epävarmuuteen.

Perusturvallisuuden järkkyminen tuo levottomuuden ja huonon itsetunnon, johon lohtua antavat päihteet. Seikkailunhalu ajaa maailmalle päämäärättömään etsimiseen. Tie vie kauaksi kotoa 70-luvun Ruotsiin, jossa hän kokee tehdastyöläisen karun arjen ja oppii tuntemaan muita nuoria työläisiä, jotka ovat paenneet sinne paremman elämän toivossa. Siellä Arttu menettää myös viattomuutensa Salmen sylissä, vaikka ensirakkaus ei unohdukaan.

Rumpujen soitto bändissä kavereiden kanssa pitää yllä unelmia. Hän tuntee yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden ja ihmisten välinpitämättömyyden, mutta etsii myös vastauksia.

Sitten löytyy porukka, jossa samankaltaisille pyrkimyksille löytyy yhteiskunnallinen muoto, poliittinen toiminta.

280 s.

Hintaan lisätään postikulut 5 euroa