Keskustelua syvennettävä

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 19 / 9.5.2008

Äskettäin ilmestyi mielenkiintoinen pamfletti ”Puolueiden kriisi”, johon palannemme tarkemmin tuonnempana. Kirjassa ruoditaan erityisesti vasemmiston kriisiä, kun uusliberalismi on jyrännyt läpi puoluekentän ja tunkeutunut myös vasemmiston uskonkappaleeksi. Demokratia on näivettynyt, puoluetoiminta on etääntynyt kansalaisista, kapitalismin analyysi ja vastalääkkeen etsiminen sille on unohtunut.

Vahinko vain, ettei yksikään kirjan kirjoittajista edes mainitse sitä ainoaa puoluetta, joka on koko ajan toiminut uusliberalismia vastaan, hahmotellut vaihtoehtoa kapitalismille ja korostanut kansalaisten omakohtaista toimintaa kaiken politiikanteon perustana.

Joka tapauksessa pamfletti on ajatuksia herättävä, ja keskustelua kannattaa sekä laajentaa että syventää. Varmasti SKP:n 90-vuotisjuhlan kunniaksi valmisteltava pamfletti ja muut asiankirjat antavat keskustelulle lisävirikettä.

Kun on kyse vasemmistosta, kaiken a ja o on marxilainen analyysi ja luokkanäkökulma ympäröivään todellisuuteen, sen ristiriitoihin, ”edustukselliseen demokratiaan” ja sen hallitsemismekanismeihin sekä politiikan olemukseen. Politiikka ei ole ”yhteisten asioiden ajamista” – niin kauniilta kuin tuo kulunut klisee kuulostaakin – vaan luokkataistelua. Ja luokkataistelussa tärkeintä ovat ihmiset, heidän etunsa ja oikeutensa, heidän tietoisuutensa kasvu ja heidän kannustamisensa yhteiseen toimintaan.

Jos näitä asioita ei ymmärretä, tapahtuu myös vasemmistopuolueiden porvarillistuminen tai – kuten pamfletissa sanotaan – uusliberalisoituminen. Porvarillinen ideologia tunkeutuu puolueiden sisälle. Ja tämä puolestaan johtaa siihen, että myös ihmislähtöinen ja joukkokeskeinen politiikantekotapa hukataan. Politiikasta tulee ylhäältä käsin tapahtuvaa teknokraattista hallinnointia ja markkinahenkistä kansalaisten kosiskelua.

Samalla kun pohditaan suomalaisten puolueiden, erityisesti vasemmistopuolueiden tilaa, kannattaa myös katsoa rajojen taakse. Mitä tapahtuu vasemmistolle esimerkiksi muissa Länsi-Euroopan maissa? Vaikkapa Italian vasemmiston äskeistä vaalikatastrofia ja Britannian ”uuden” Labourin romahdusta kannattaa tutkiskella.

Italian vasemmiston vaalikatastrofia, joka iski pahimmin kommunisteihin, Tiedonantajassa käsiteltiin 18. huhtikuuta. Labourin romahdus taas on tyyppiesimerkki siitä, millaista tuhoa sosiaalidemokraattisen puolueen oikeistolaistuminen voi saada aikaan.

Labourin ääniosuus Britannian paikallisvaaleissa putosi 24 prosenttiin, yhden prosenttiyksikön liberaalidemokraattien ja 20 prosenttiyksikköä konservatiivien alapuolelle. Entinen puoluejohtaja ja pääministeri Tony Blair ja hänen seuraajansa Gordon Brown laskivat sen varaan, että puolue voi tukea ja toteuttaa oikeistolaista politiikkaa ja silti säilyttää perinteiseen työväenluokkaan kuuluvien äänestäjien uskollisen kannatuksen. Tämä laskelma ei vain pettänyt vaan kuoli vaalipäivänä ja vapunpäivänä 1. toukokuuta.

Margaret Thatcherin uusliberalistisen rynnistyksen pelästyttäminä Blair ja Brown apinoivat häntä ja muuttuivat demareista markkinafundamentalisteiksi. Sääntelyn purkamisesta ja yksityistämisestä tuli mantra, ja kymmenen viime vuoden kuluessa sosiaalinen kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvoi jopa enemmän kuin Thatcherin aikana.

Uusliberalistinen malli hajotti yhteiskunnallisen ja poliittisen elämän, heikensi demokraattista vastuuta ja vähensi jyrkästi uudistusmahdollisuuksien marginaaleja järjestelmän sisällä. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen kansalaisvapauksia on koko ajan syövytetty.

Britannian vaalijärjestelmä auttoi pitkään kätkemään kansan Labourin oikeistopolitiikalle antaman kannatuksen heikkenemisen. Mutta ei enää. Uuden Labourin keisarilla ei ole vaatteita.

ERKKI SUSI