Kimmo Sasi tuli paljastaneeksi Journalismin päivillä: Tiedonantajan syrjinnän taustalla ”poliittinen arvovarauma” (30.8. 02)

Alkuperäinen kirjoittaja:

Liikenne- ja viestintäministeri

Kimmo Sasi

(kok) joutui Journalismin
päivien loppukeskustelussa eli sanavapaustalkoissa selittelemään
päätöstään jättää

Tiedonantaja

vaille valikoivaa lehdistötukea. Aluksi hän väitti päätöksen
johtuneen ”teknisistä syistä”. Keskustelun kuluessa
häneltä kuitenkin lipsahti, että taustalla oli ”poliittinen
arvovarauma”.

Sananvapaustalkoiden juontajat

Melita Tulikoura

ja

Arto Huovinen

ottivat yhtenä teemana puheeksi myös lehdistötuen ja kysyivät
Sasilta, lisääkö lehdistötuki hänen mielestään
sananvapautta vai kaventaako se sitä.

– Minun ideologinen lähtökohtani on se, että kaikki tuet
pitäisi poistaa, Sasi vastasi.

Hän myönsi, että ”siihen voidaan ehkä joskus
tehdä poikkeuksia”, kun on kyse ”poliittisia pääsuuntauksia
edustavan lehdistön” olemassaolon turvaamisesta. Hän mainitsi

Kansan Uutiset

,

Demarin

ja

Nykypäivän

.

– Eikö tällä tueta vallitsevaa poliittista tilannetta?
Eli ne lehdet, jotka ovat näistä poliittisista ympyröistä
ulkona, eivät saa tätä tukea, ja sitä kautta ehkäistään
sananvapautta? juontaja kysyi.

Sasi vetosi siihen, että saavathan ”uusia liikkeitä”
edustavat lehdetkin tukea, ja mainitsi

Vihreän Langan

.

– Jos taas ajatellaan menneisyyden liikkeitä edustavia lehtiä,
kuten

Tiedonantajaa

, niin sehän ei saa tukea, mutta syyt ovat
tekniset.

Tiedonantajan päätoimittaja

Erkki Susi

käytti repliikkipuheenvuoron
todeten, että sananvapaudesta puhuminen on teeskentelyä, jos ei
puhuta sananvapauden toteutumisen taloudellisista edellytyksistä. Siinä
mielessä lehdistötuki on demokratian ja sananvapauden toteutumisen
kannalta aivan olennainen kysymys.

– Ministeri Sasi sanoi, että tämä ”menneisyyden lehti”,
joka sivumääräänsä nähden käsittelee
tulevaisuuden asioita enemmän kuin mikään muu lehti, on ”teknisistä
syistä” jätetty lehdistötuen ulkopuolelle. Mitähän
ne tekniset syyt ovat? Se asetuksen muutos, jolla Tiedonantajalta evättiin
tuki, räätälöitiin nimenomaan ja vain Tiedonantajaa
varten.

Sasi vastasi ja selitti, että kun lehdistötukilautakunnan esitys
tuotiin hänelle, hän kysyi Tiedonantajan osalta, ja ministeriön
esittelevä virkamies sanoi, että esitys ei mahdollista tuen antamista.
Sitten Sasi tuli jatkaneeksi ja paljastaneeksi tuen kieltämisen poliittisen
puolen. Hän myös vetosi kömpelösti ”Neuvostoliiton
lakkaamiseen”:

– Ja tietysti täytyy sanoa, että oli minulla tietysti myöskin
poliittinen arvovarauma lehden linjan suhteen. Tietysti täytyy sanoa,
että kehitys menee eteenpäin ja sanoa, että Neuvostoliitto
on lakannut, ja siinä suhteessa voi olla, että me tarvitaan uusia
ideoita.

Sasin lausunto herätti yleistä paheksuntaa ja väkihuutoja:
”Tuotako sinä kutsut sananvapaudeksi?”

Journalistien vuotuinen ammatillinen tapahtuma Journalismin päivät
käsitteli kahden päivän ajan Helsingin Lume-keskuksessa sananvapauden
tilaa ja mediaeettisiä kysymyksiä. Viiden työpajan otsikkoteemoina
olivat eettisyys, visuaalisuus, globaalisuus, monivärisyys ja identiteetti.

Päivät alkoivat yleisistunnolla. EU:n oikeusasiamies

Jacob
Söderman

alusti aiheesta ”Avoimuuden arvot” ja ruotsalainen
toimittaja ja kirjailija

Maria-Pia Boëthius

aiheesta ”Mutta
kuka valvoo medioita?”.

Södermanin mukaan on aika kehittää lainsäädäntöä,
joka velvoittaa erityisesti suuryrityksiä nykyistä avoimempaan
toimintaan.

”Markkinat ovat nykyään melko paljon vapautuneet, mutta
nyt on hyvin tärkeää, että markkinat eivät saa
ylivaltaa eivätkä kaupalliset intressit tukahduta avoimuutta.”

Söderman näki suuryritysten vallan lisääntymisen
johtuneen paitsi markkinoiden vapauttamisesta myös samaan aikaan tapahtuneesta
laajasta yksityistämisestä. Yksityistäminen johti julkisen
vallan roolin pienenemiseen, mikä puolestaan vähentää
demokratiaa.

”Yksityistämistä on tehty paljon myös siksi, että
päästään piiloon”, Söderman sanoi.

Maria Pia Boëthius ruoski kovin sanoin median nykytilaa ja journalisteja.
Hänen mukaansa joukkotiedotusvälineet ovat muuttuneet suurteollisuusyhtiöiden
osaksi ihmisten puolustamisen sijasta. Joukkotiedotuksen vapaus on omistajien
vapautta. Räikeimpinä esimerkkeinä hän mainitsi USA:n,
jossa suurimman propagandan ja indoktrinaation kohteena olevat ihmiset kuvittelevat
olevansa vapaita, ja Italian, jonka politiikkaa ja mediaa hallitsee

Silvio
Berlusconi

, yksi ”Euroopan suurimmista gangstereista”.

Toimittajat ovat Boëthiuksen mukaan jättäneet suuryhtiöt
rauhaan, ja heistä on tullut mediamogulien käskyläisiä,
suorastaan torpedoja. Elämme jo diktatuurissa, jota emme tunnista,
koska se on informaatiodiktatuuria. Rikkaat yhtiöt ovat ottaneet haltuunsa
ilmaisuvapauden monopolin.

Epäluottamus mediaa ja journalisteja kohtaan on valtava tietoisten
ihmisten keskuudessa. Luottamus toimittajia kohtaan on romahtanut. Ihmiset
kokevat, ettei heillä ole enää mitään kanavaa saada
ääntään kuuluvilla. Luottamuksen palauttamiseksi journalistien
on päätettävä, ovatko he lukijoiden, kuuntelijoiden
ja katsojien puolella vai vallanpitäjien puolella ja asetuttava nopeasti
kansan puolelle.

Toimittajien on myös vaadittava, että mediaa valvotaan tarkemmin
kuin politiikkaa. Ei voida mitenkään hyväksyä, että
se on valvomatta. On ajateltava uudelleen, seurattava vaihtoehtoisia lehtiä,
kerrottava siitä mistä nyt vaietaan ja kannustettava ihmisiä
kokoontumaan yhteen. Kumouksen on tultava alhaalta päin, Boëthius
korosti.