Tiedonantaja on eritellyt viimeisten vuosien aikana oikeiston taholta kiihtynyttä ideologista hyökkäystä, joka on kohdistettu niin hyvinvointivaltiota, demokratiaa kuin esimerk
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vie puolueensa ulos hallituksesta. Syynä on hallituksen torstainen päätös viedä eteenpäin Fennovoiman ydinvoimahanketta.
Kaliforniassa toimiva Oakland-instituutti toteaa heinäkuun lopulla julkaistussa raportissaan, että Ukrainan tekemä sopimus Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:
Nuoren polven laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo on tullut tunnetuksi omaperäisestä musiikistaan, jonka kappaleet käsittelevät niinkin erilaiselta tuntuvia aihepiirejä kuin
On helppo ymmärtää, miksi Ukrainan kommunistinen puolue on vakava uhka maan fasisteille ja oligarkeille ja miksi puolueen toiminta pyritään tekemään mahdottomaksi juuri enne