Vastavirta-festivaali on syksyn kohahduttavin poliittinen tapahtuma. Lauantaina 1. lokakuuta Itäkeskuksen koulun pihalle (Olavinlinnapolku 1) nousee muun muassa kaminateltta.
Lauantaina tuhannet ihmiset marssivat Joukkovoiman riveissä SOS-hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Tyytymättömien armeija oli saapunut Helsinkiin eri puolilta Suomea.
Fennovoiman ydinvoimalahankkeen vastustajat osoittivat mieltään torstaiaamuna 1. syyskuuta vesirakennusyhtiö Terramare Oy:n pääkonttorilla Helsingin Lassilassa.
Perintäfirmojen toiminta on kustannustehokasta. Näin perustelee Jyväskylän kaupunki sitä, miksi perintätoimi on ulkoistettu voittoa tahkoavalle bisnekselle.
Suomen ei tule allekirjoittaa kahdenvälistä puolustusyhteistyösopimusta Yhdysvaltojen kanssa, totesi Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP Väisänen.
Budjettiriihestä vuotaneiden tietojen perusteella maan hallitus aikoo leikata työttömien korvauksia ja lisätä merkittävästi työttömien velvollisuuksia ottaa työtä vastaa