Arktisen alueen kommunistiset puolueet hyväksyivät kommunististen ja työväenpuolueiden kokouksessa Turkissa yhteisen aloitteen, jolla puolustetaan rauhaa ja ekologisesti kestä
Valtiovarainministeriö ja hallitus esittävät, että suomalaiset voisivat hallintarekisteröidä osakeomistuksensa moniportaiseen ketjuun siten, että tietoa osakkeiden todellise
Pakolaisena omalla maallaan ja naapurimaissa –näyttely sai tekijöiden mukaan alkunsa Jarkko Tiitisen vaikuttavista kuvista viime vuosien Lähi-idän kuvausmatkoilta.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen viime viikolla julkistama ehdotus Helsingin ensi vuoden talousarvioksi tavoittelee yli sata miljoonaa euroa tätä vuotta parempaa tulosta, mutta lei
Euroopan vasemmiston ParlaCon eli kansanedustajien ja vaaleilla valittujen paikallishallinnon edustajien tapaaminen vaatii neuvottelujen lopettamista TTIP-sopimuksesta ja palveluka
Luonto-Liiton valtuusto on myöntänyt Siilin piikki -palkinnon Suomen istuvalle hallitukselle luonnon ja ympäristön kannalta poikkeuksellisen kestämättömistä päätöksistä