Postin johto on saanut kyseenalaista mainetta törkeillä esityksillä työntekijöiden palkkojen leikkaamisesta samaan aikaan kun se on heikentänyt postipalveluja ja nauttinut it
Medialiitto kaatoi eilen sovintoesityksen, jolla muut osapuolet olivat valmiita sopimaan kiistan postin pakettilajittelijoita ja samalla koko viestinvälitys- ja logistiikka-alaa k
Helsinki kasvaa ja myös kaupungin tulot kasvavat, toisin kuin monessa muussa kunnassa. Asukkaiden palvelut jäävät kuitenkin rakentamisen ja tuottotavoitteiden jalkoihin.
Hallituspuolueiden lupauksia politiikan suunnan muuttamisesta mitataan 17.-18.syyskuuta, kun Antti Rinteen hallitus kokoontuu budjettiriiheen Säätytalolle.
Pormestari Jan Vapaavuori (kok) on nostanut kymmenen vuotta sitten hylätyn ehdotuksen Keskustatunnelista uudelleen Helsingin suunnittelijoiden pöydälle.