Eläkeläiset ry kokoontui Varkauden Kuntorannassa toukokuussa edustajakokoukseensa tilanteessa, jossa Suomi elää melkoisessa taloudellisessa ja poliittisessa murroksessa.
Maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset rasittavat edelleen myös Suomen kansantaloutta tuntuen kansalaisten välisen eriarvoisuuden kasvuna ja työttömien eliniän lyhenemisenä.
Tiedonantaja
Kirjoittajan artikkelit
Nyt jo näyttää siltä, että itse kukin puolue on pyörtämässä vaalien alla annettuja lupauksia. Keskustan ja perussuomalaisten lupaamat parin miljardin sopeutustoimet ovat muuttuneet kokoomuksen ja valtiovarainministeriön esittämään rankkaan 10 miljardin euron leikkausohjelmaan, joka ulotetaan aina vuoteen 2030 saakka.
Vielä vuonna 2019 kuntatalous ja valtiontalous ovat hieman alijäämäisiä, mutta viimeistään vuonna 2021 ollaan tasapainossa, totesi Juha Sipilä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
Voiton päivää vietettiin lauantaina eri puolilla maata. Kemissä laskettiin kukkia Ajoksen ja saksalaisten hallitseman Vallitunsaaren vankileirin hautamuistomerkeille. Helsingissä väkeä kokoontui Maailmanrauhan patsaalle Hakaniemeen.
- ‹ edellinen
- 187 / 331
- seuraava ›