Suomen historian suurimmasta asekaupasta ei hallituksessa kukaan halua tai uskalla keskustella. Hävittäjäkauppa tulee hallituksen päätettäväksi parin kuukauden kuluessa. Edes eduskunnan puolustusvaliokunta ei ole kuitenkaan saanut täsmällisiä tietoja hankinnan kokonaiskustannuksista tai konetyyppien välisistä vertailuista.
Yrjö Hakanen
Kirjoittajan artikkelit
Kenen joukoissa seisoin on kustantajan mukaan ”perusteellinen ja monipuolinen analyysi” taistolaisuudeksi kutsutusta liikkeestä. Lauri Hokkanen kutsuu kirjaansa arvioksi ”taistolaisuuden ytimestä” ja henkilökohtaiseksi ”tilinteoksi harharetkestä”. Kirja ei ole kumpaakaan. Se ei ole analyysi olosuhteista, tekijöistä ja kamppailuista, joissa vasemmistolainen liike radikalisoitui 60-luvun lopulla ja 70-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Eikä ”Lare” Hokkanen kerro juurikaan siitä, mitä hän itse teki.
”Kenen joukoissa seisoin” on politiikassa epäonnistuneen Lauri Hokkasen katkera tilitys ”taistolaisesta harharetkestään”. Samalla se on hämmentävän yksinuottista jatkoa ikivanhoille oikeistolaisille väitteille, joissa Suomen kommunistinen puolue oli Neuvostoliiton ”viides kolonna” ja Suomea uhkasi ”sovjetisoiminen”.
- ‹ edellinen
- 4 / 13
- seuraava ›