Kirjoituksia kestävyydestä – osa 3

YKSI HENKILÖKOHTAINEN tarina Mandela-efektistä* on näköjään se, että mielestäni vielä joskus kestävän talouden ensimmäinen prinsiippi oli ekonomisen järjestelmän kehitys suuntaan, jossa se tuottaa universaalia hyvinvointia. Tällä pseudo-faktalla olen argumentoinut sitä väärinymmärrystä vastaan, että ekonominen kestävyys olisi muka kiinnostunut lähes ainoastaan taloudellisen kehityksen, eli ikuisen kasvun, ekologisuudesta. Kuitenkin, nyt kun asiaa lähdin kirjallisuudesta tarkistamaan, huomasin, että nykyinen sentimentti aiheesta onkin pääasiassa juuri: business-as-usual mutta mielellään vähemmillä päästöillä, kiitos. Huolimatta siitä, että tämä hyvin yksiääninen viesti olisi tulkittavissa lähes kaikesta muustakin yhteiskunnallisesta, institutionaalisesta ja monikansallisesta kestävyyden retoriikasta, haluan ottaa hyödyllisen-idiootin aseman ja jatkaa argumentointiani ikään kuin universaali hyvinvointi olisi yhteisissä intresseissä. Liberaali markkinatalous ei suinkaan ole enää vain talousideologian asemassa, vaan on ylivuotanut ulkoisen maailman järjestelmäksi―kirjaimellisesti sen toiminnan mekanismiksi―ja myös osaksi (jos ...