Kirkko on monelle oletusarvo

Evankelisluterilaisen kirkon toiminnan ylläpito tulee Suomen kansantaloudelle kalliiksi. Esimerkiksi Norjan ja Tanskan kirkot hoitavat yhteiskunnalliset, julkiset tehtävänsä halvemmalla kuin Suomen kirkko.

Muun muassa tämä käy ilmi tanskalaisen Sidsel Kjemsin tutkimuksista. Taloustieteilijä Kjems kävi viikolla Suomessa sosiologiseminaarissa Helsingin yliopistolla ja vieraili myös Helsingin Vapaa-ajattelijoiden vieraana Kalliossa.

Kjems on vertaillut seitsemää eri enemmistökirkkoa – Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Englannin ja Skotlannin. Maiden kirkkojen välillä on merkittäviä eroja muun muassa rahoituspohjan suhteen. Kjems toteaa noudattavansa vanhaa, hyväksi koettua tutkimusperiaatetta: seuraa rahaa.

Verotus tekee varakkaaksi

Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa kirkoilla on oikeus verotukseen. Norjassa ja Islannissa kirkko saa rahoituksensa yleisen verotuksen sekä kuntien ja valtion budjeteista. Englannissa ja Skotlannissa kirkot toimivat lahjoitusten ja rahankeräysten varassa.

Kjemsin vertailun mukaan rahoituksen määrä suhteessa jäsenmäärään ja osuus koko kansantuotteesta on suurinta kirkollisverotuksen maissa. Esimerkiksi Suomessa kirkon asema on vahva ja se perustuu valtaosin verotusoikeuteen.

– Verotus on vahva keino jakaa yhteistä hyvää uudelleen, eikä sitä periaatteessa saa käyttää yksityiseen eduntavoitteluun, huomauttaa Kjems.

”Siinä missä kuntien ja valtion toiminnan tehokkuutta mitataan ja valvotaan, kirkkoa ei vastaavassa määrin.”

Kysymys kuuluukin, onko esimerkiksi kirkollisverotuksesta nauttivalla Suomen kirkolla tarpeeksi yleishyödyllisiä tehtäviä ja hoitaako se ne niin, että sen oikeus verottaa on perusteltua.

Vertailujen perusteella Suomen kirkko on varakkaampi kuin esimerkiksi Tanskan. Silti Tanskan kirkko tekee yhtä paljon vähemmällä rahalla.

Kirkollisverotukseen sisältyy Kjemsin mukaan myös muita ongelmia.

– Siinä missä kuntien ja valtion toiminnan tehokkuutta mitataan ja valvotaan, kirkkoa ei vastaavassa määrin.

Oletusarvo

Kjemsin mielestä kirkko on pohjoismaissa monelle oletusarvo, joka valinta on helppoa. Jos kirkon jäsenyys on yhteiskunnallinen oletusarvo, niin ihmiset liittyvät siihen sen kummempaa asiaa miettimättä ja maksavat kirkollisveroa, koska se on tapana.

Taustalla on yhteiskunnallinen arkkitehtuuri, joka asettaa ihmisen tiettyyn asemaan.

– Esimerkiksi jos ruokapöydässä asetetaan etualalle terveellistä ruokaa, ihmiset ottavat sitä lautaselleen. Jos taas siinä on herkkuja, ihmiset syövät enemmän herkkuja. Kyse on vallankäytöstä, jolla tietyt valinnat tehdään helpommiksi ja houkuttelevammiksi kuin toiset.

Asiassa ei ole mitään väärää, mutta oletusarvojen avulla voidaan Kjemsin mielestä syödä yhteistä hyvää dramaattisella tavalla.

– Mikä on oletusarvon merkitys? Kuka sen asettaa? Onko se yksityinen yritys, valtio vai kirkko? kysyy Kjems.

Kohti moniarvoista yhteiskuntaa

Kirkko mielellään esiintyy yhteiskunnallisen perustan, moraalin ja vakauden vartijana. Suomessa luterilaisella kristinuskolla on liki ideologinen monopoli hengellisiin kysymyksiin. Kun yhteiskuntaa koettelee kriisi tai katastrofi, kirkko on ensimmäisenä tarjoamassa lohtua surutyössä. Kirkko hallitsee myös mediakeskustelua. Uskonnottomia vaihtoehtoja on vähän.

Kjemsin mukaan pohjoismaisetkin yhteiskunnat ovat muuttumassa. Kirkon jäsenmäärät ovat laskussa ja kristinuskon rinnalle on tullut muita uskontoja. Entistä useampi on uskonnoton.

”Ruotsissa enää 63 prosenttia kuuluu kirkkoon.”

– Tavoittelemmeko me yhtenäistä, homogeenista yhteiskuntaa vai moniarvoista mallia, joka rakentuu useammalle kivijalalle? pohtii Kjems tulevaisuutta.

Vielä nyt valtaosa suomalaisista ja ruotsalaisista kuuluu kirkkoon, mutta suunta on vakaa.

– Esimerkiksi Ruotsissa enää 63 prosenttia kuuluu kirkkoon, joillakin alueilla kuten Göteborgin ympäristössä alle puolet väestöstä.

Kjemsin mielestä kirkon verotusoikeus ja asema oletusarvona pitää kyseenalaistaa.

– Jos kyseessä on jäsenmaksu, kerätään se sitten niin kuin jäsenmaksu kerätään ilman kollektiivista oletusarvoa, hän toteaa.