Knut Hamsunin syntymästä 150 vuotta

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 37 / 9.10.2009

Knut Hamsun (1859–1952) on piikki norjalaisen kulttuurielämän lihassa, samalla sekä maailmanluokan kirjailija että maanpetturi. Pohjoismaiseen kirjallisuudenhistoriaan Hamsun kuuluu suurmiehenä. Samaan aikaan tiedetään varsin hyvin, että hän oli natsi, joka inhosi Englantia ja ihaili estoitta diktaattori Adolf Hitleriä.

Natsismin kannattajana Hamsunin ei voi sanoa toimineen moraalisesti kestävällä pohjalla, niin poikkeava hänen ankkuroitumisensa siihen oli suhteessa muihin aikakauden kirjailijoihin. Mutta on Hamsunilla natsikirjailijoiden galleriassa toki seuraakin; niin amerikkalainen Ezra Pound kuin ranskalainen Louis-Ferdinand Célinekin olivat omassa fasismissaan hysteerisen antisemitistisiä.

Knut Hamsunin syntymän 150-vuotisjuhlallisuudet ovat synnyttäneet niin Norjassa kuin muuallakin kiivasta polemiikkia. Muun muassa Raoul Wallenberg -säätiö on moittinut Norjan kuningashuonetta osallistumisesta Hamsun-juhlintaan. Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman puolestaan sanoi Norjan hallituksen tukevan antisemitistisiä voimia järjestämällä Hamsun-aiheisia juhlia ja näyttelyitä.

Norjalaiset kysyvät: Miten tulisi suhtautua mieheen, joka toi kirjailijana maalleen kunniaa, samalla kun petti kansansa hyväksymällä maansa miehityksen? On paikallaan tarkastella mistä Hamsunin tapauksessa on kysymys.

Yhdysvaltain vihaaja, feodalismin ihailija

Ratkaisevia vaikutteita kirjailijanuralleen Hamsun (alkujaan Knut Pedersen) sai Yhdysvaltoihin suuntautuneelta matkaltaan, jolle hän lähti 23-vuotiaana. Hän elätti itseään kuusi vuotta kestäneellä reissullaan muun muassa raitiovaunun rahastajana ja kerjäämällä. Matkan tuloksena 1889 syntyi kertomuskokoelma, joka sisälsi kriittisiä kirjoituksia amerikkalaisesta yhteiskunnasta.

Norjaan palanneen Hamsunin läpimurtoteos on kuitenkin 1890 ilmestynyt Sult (Nälkä, suom. 1919). Teos on omaelämäkerrallinen kuvaus Kristianian (Oslon) kaduilla hortoilevasta nuoresta kirjailijasta, joka on vaipumassa hulluuteen köyhyyden ja nälän seurauksena. Anonyymi minäkertoja (Hamsun) on sukua Dostojevskin kellari-ihmiselle, Kafkan nälkätaiteilijalle, Camus’n sivulliselle ja Orwellin Gordon Comstockille.

1890-luvulla Hamsun eli kirjallisen nousun aikaa. Romaaneissa Mysterier (1892) ja Pan (1894) hän jatkoi synkkien aiheiden kehittelyä, niissä itsemurhaa hautovat henkilöhahmot Johan Nagel ja Thomas Glahn nostavat psykologisen kerronnan Hamsunin tavaramerkiksi. Onko niin, että Hamsunin varhaisen kauden teoksissa on sisään rakennettuna niin kiihkeä vimma, että se ei löydä ulospääsyä, ei tietä minne purkautua?

Hamsunin poliittinen maailmankuva muotoutuu vuosisadan vaihteessa; hän tuntee vetoa Saksaan ja suhtautuu erittäin negatiivisesti sekä Yhdysvaltoihin että brittiläiseen imperialismiin.Vähitellen hänestä tulee myös kapitalismin, teollistumisen ja modernin demokratian vastustaja. Hänen unelmansa oli paluu talonpoikaiseen feodalismiin ainakin mitä politiikkaan ja moraaliin tulee. Jo ensimmäisessä maailmansodassa hän antoi tukensa Saksalle.

Kirjailijana Hamsunilla oli melkoinen ammatillinen itsetunto. Hänen mielestään esimerkiksi Henrik Ibsenin näytelmät olivat pelkkää paperimassaa ja Ibsen itse kuin muumio vailla arvoituksellisuutta.

Hamsun siirtyi 1900-luvun alun romaaneissaan kuvaamaan rannikon ihmisiä suurten muutosten kourissa. Nämä yhteiskunnallisen muutoksen kuvaukset sopisivat erinomaisesti muihinkin eurooppalaisiin maihin. Täysosumaksi osoittautui romaani Markens gröde (1917, suom. Maan siunaus, 1919), joka toi Hamsunille Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1920. Teos oli henkistä jatkumoa Nälkä-romaanille, tällä kertaa kirjan sankarina oli uudisraivaaja Isak. Romaani on ylistyslaulu ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvaisuudelle, mikä tietysti sopi myös natsipropagandan myöhempiin tarpeisiin.

1920-luvulla Hamsun on maailmanluokan kirjailija, mutta sitten tapahtuu romahdus. Hän aloittaa vihankylvön kommunismia vastaan. Kansallissosialismi saa yhä enemmän sijaa saksalaista filosofiaa lukeneen Hamsunin ajatuksissa, niinpä hänestä tulee 1930-luvulla Hitlerin vannoutunut ihailija.

….

ARTO TUOMINEN