Kolumni: Halpoja huveja

Viihdettä voidaan pitää jonkinlaisena mittarina yhteiskunnan tilasta ja sen arvoista. Siksi olen kokenut usein mitä syvintä epätoivoa seuratessani suomalaista viihdetarjontaa.

Televisio tuuttaa monilta kanaviltaan samaa realityhöttöä, jossa joukko tyhjäpäitä kasataan suljettuun tilaan juomaan viinaa ja sekoilemaan. Konsepti, joka toistuu useassa muodossa ja varmasti tuottaa hurjia iltapäivälehtiotsikoita. Toisessa ohjelmatyypissä Tuurin kyläkauppiaat ja porvari-Jethrot saavat tuotantokausien pituisia mainoksia brändeilleen heikosti kyhätyissä viihdetoikkaroinneissa. Somessa vaikuttaja vilauttaa paljasta pintaa, some kuohuu ja meidän pitäisi olla jostain syystä kiinnostuneita asiasta. Ja netissä lapset ja nuoret seuraavat nykyään niin muodikkaita tubettajia jotka puhuvat pehmoisia kameralle ilman mitään sen syvempää sisältöä. Tärkeää on vain, että sponsorien tuotteita mainostetaan näkyvästi.

Ei tarvitse osata mitään. Ei tarvitse tietää mitään. Riittää, että hymyilee kauniisti ja sponsorin logo näkyy ruudulla tarpeeksi ...