KOLUMNI: Kuka pahoinpitelee lastani?

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 31/2006.

Suomessa mm. psykologian tohtori Jaana Haapasalo on tutkinut lapsiin kohdistuvan väkivallan seurauksia ja väkivaltakierteen jatkumista sukupolvesta toiseen. Ymmärrämme, ettei lapsiaan saa hakata mustelmille, ja paheksumme pahoinpiteleviä vanhempia. Mutta entä meidän tavallisten, hyvää tarkoittavien, ”kilttien” ihmisten ja yhteiskunnan laajemminkin harjoittama, normaalina pidetty väkivalta?

Vanhempia neuvotaan antamaan lapselle paitsi rakkautta myös ”rajoja”. Mitä ymmärtäväisimmätkin ihmiset pitävät itsestään selvänä, että lapset ovat pohjimmiltaan pikkutyranneja, jotka pyrkivät valtaan. Esim. Anna-Liisa Valtavaara kirjoittaa teoksessaan ”Kiltteydestä kipeät”, jossa hän muuten ansiokkaasti tuo esille kasvatuksen aiheuttamia elinikäisiä vaurioita: ”- – jo hyvin pienet lapset osaavat kärkkyä paikkaa valtaistuimelle päättämään, mitä perheessä tehdään. He ovat mestareita kietomaan vanhemmat pikkusormensa ympärille, ja tahtojen taistelussa kiltit vanhemmat ovat vaarassa hävitä.”

Tältä pohjalta lapsen tunteenpurkaukset tulkitaan ”uhmakohtauksiksi” ja lapsen yritykset toteuttaa tavoitteensa leimataan ”manipuloinniksi”. Joistakin ”kasvatusasiantuntijoiden” artikkeleista huokuu halveksunta tai jopa lähes sadistinen viha lapsia kohtaan. Sitä voi olla vaikea huomata, mutta on yksi varma keino testata asia: lue sanan ”äiti/isä/vanhempi/aikuinen” tilalle sana ”(avio)mies” ja sanan ”lapsi” tilalle sana ”vaimo”, ja katso, vaikuttaako sanoma edelleen hyväksyttävältä!

Lasten lievään pahoinpitelyyn ”kasvatusmielessä” suhtaudutaan edelleen sallivasti, vaikka se on laissa kielletty. Oikeus saattaa todeta, että ”lapsi oli käyttäytynyt huonosti, ja isäpuolella oli käsityksensä mukaan oikeus ojentaa tätä”. (Kuvitelkaapa taas tilalle ”vaimo” ja ”mies”!) Kun äiti kertoo perheneuvolassa, että on retuuttanut lasta käsivarresta, tekoa vähätellään ja todetaan, että ”tärkeintä on, että lapsi tietää sinun rakastavan häntä”.

o o o

Valistuneet vanhemmat suojelevat lasta median väkivalta- ja pornoaineistolta. Perinteisiä satuja on väkivaltaisuudestaan huolimatta pidetty turvallisina lapsille, mutta on syytä muistaa, että ne on alun perin tarkoitettu aikuisille. Alle kouluikäisille ne eivät sovellu ollenkaan; oikea satuikä olisi ehkä joskus 10–12-vuotiaana! Herttaiset, kiltit ”kirjaston tätimme” Tampereella esittivät puolestaan lapsille vanhan satunäytelmän, jonka opetus oli, että jos lapsi (tyttö) ei tee vanhempiensa mieliksi (huoli ketään kosijoistaan), hänet hylätään ja ajetaan pois kotoa.

Koulua on jatkuvasti uudistettu lasta huomioon ottavammaksi, mutta edelleen lapsi tuntuu olevan koulua varten, ei koulu lasta varten. Joensuun yliopiston psykologian laitoksen tuore tutkimus osoittaa, että ekaluokkalainen oppii karvaasti jo ensimmäisten kouluviikkojen aikana, että koulunkäynti on ennen kaikkea kilpailua.

Pahoinpiteleville miehille on Lyömätön linja – missä viipyy vastaava linja vanhemmille? Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan on kampanjoitu kansainvälisesti. Sitä suuremmalla syyllä meidän olisi syytä taistella kaikkia lapsiin kohdistuvan väkivallan muotoja vastaan, koska lapset ovat yhteiskunnan heikoimpia ja suojattomimpia.

TAINA HOLLO

Kirjoittaja on filosofian kandidaatti, kotiäiti, tekstiilitaiteilija ja kansalaisaktiivi Kihniöltä Pohjois-Pirkanmaalta.