KOLUMNI: Miten nyt käy maaseudun?

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 15/2006.

Näin lausui tuskaisena ja ahdistuneena tuttu luomuviljelijä, kun oli käynyt selväksi, ettei Matti Vanhanen selviytynyt presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle. Ilmeisesti Maaseudun Tulevaisuutta ja Suomenmaata lukemalla hän oli odottanut ihan toisenlaista tulosta. Oli häkellyttävää katsella sitä, miten koville tieto Vanhasmatin putoamisesta otti. Ikään kuin edelliset kuusi vuotta presidentin virkaa olisi hoitanut joku Maalaisliiton mies. Siis nimenomaan mies.

En tiedä, ketä tämä kelpo viljelijämme äänesti toisella kierroksella, mutta sillä hetkellä hänen maaseudullaan ei ollut tulevaisuutta! Vuoden 1918 kahtiajako oli käsin kosketeltavana läsnä.. Sosialistit olivat tappamassa, jos ei nyt ihan konkreettisesti itsenäisiä talonpoikia, niin ainakin viljelijöiden elinmahdollisuuksia.

Maalla on muutoinkin monin paikoin voimassa vuoden 1918 kahtiajako. Tuttu pappi meni kolme-neljä vuotta sitten työhön pieneen maalaisseurakuntaan. Seurakuntaan kuuluu kaksi isompaa kylää. Ollessaan toisessa jotakin tilaisuutta pitämässä, hän toivotti väen tervetulleeksi seuraavana sunnuntaina kirkolle. Olihan siellä hänen tulojuhlansa, jossa olisi tilaisuus puolin ja toisin tutustua.

Kutsua seurasi jäätävä hiljaisuus. Hämmentynyt pappi ihmetteli mistä on kysymys. Lopulta pitkän, pitkän hiljaisuuden jälkeen, joku tokaisi: ”ei me sinne tulla, ne ampuu ihmisiä!”

Ilmeisesti puoliksi auki loksahtanut suu sai jonkun läsnäolijoista selittämään asiaa tarkemmin. Kyse oli siitä, että tästä kylästä oli kapinassa menty punaisten puolelle ja naapurit olivat valinneet valkoisten joukot. Taistelujen loputtua olivat naapurikylän valkoiset menneet junalla ohi ja ammuskelleet ympäriinsä mennessään. Siinä rytäkässä luoti tappoi kylän kauppiaan, joka oli ollut täysin puolueeton koko sotimisen ajan.

Kertoja oli vielä lopuksi katkerasti mutissut, että ne ampuu ihmisiä junasta. Ei siis niin, että ne ovat joskus ampuneet vaan ne ampuvat. Isien pahat teot eivät helposti unohdu! Näistä kylistä tuskin vieläkään naidaan ristiin.

* * *

Kun nyt kerran tässä rupesin vanhoja muistelemaan, niin jatketaan samaan malliin. Pari tuhatta vuotta sitten eräs melko radikaali mies Nasaretista kulki kertomusten mukaan ympäri ja teki hyvää. Ajoi köyhien, orpojen ja leskien sekä muiden vähäosaisten asiaa. Puheli ihmisten tasa-arvosta ja keskinäisestä kunnioittamisesta. Ei hakeutunut sen paremmin poliittisen kuin hengellisenkään eliitin seuraan. Ei hakenut maan mahtavien hyväksyntää ja herätti sen vuoksi ”ansaittua” pahennusta aikalaistensa keskuudessa. Meni vielä mokoma ajamaan markkinamiehet temppelistä eikä muutenkaan osoittanut ymmärrystä markkinamiehille tai rahan vallalle.

Aikansa suurvalta sitten terrorismin vastaisen sodan nimissä hänet teloittikin.

Tänä päivänä eräät hänen seuraajistaan eli luterilaisen kirkon piispat ovat valinneet toisen strategian. He tapaavat säännöllisesti liike-elämän ja politiikan huippujohtajia. Hyvät yhteiskuntasuhteet tarkoittavat heille jotakin muuta kuin seurustelua syrjäytettyjen kanssa. Sillä tavalla varmasti välttää puuhun naulaamisen. Ja saa vielä yhteiskunnallista arvostustakin. Mutta miten siinä käy Nasaretin miehen sanomalle?

Ennen pääsiäistä on ns. hiljainen viikko. Kyllä tämän rahaan ja valtaan mieltyneen kirkon suhtautuminen köyhiin ja syrjäytettyihin vetääkin hiljaiseksi. Eikä pelkästään ennen pääsiäistä.

MARKKU TULANDER

Kirjoittaja on janakkalalainen kommunisti, koulutukseltaan teologi ja entiseltä ammatiltaan pappi.