Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Kolumni: Terveyskeskusasiointia

    Kotimaa
    23.10.2019 - 11:58
    Lähiömutsi
    Digilehti: Tiedonantaja lokakuu 2019

    Kävipä kerran niin, että alle 3-vuotias lapseni oli alkanut kuorsata kuin merinorsu. Aluksi uskoin vaivan menevän ohi itsestään, mutta päätin lopulta ottaa yhteyttä lääkäriin. Pienten lasten kuorsaus voi aiheuttaa muutakin harmia kuin unihäiriöitä muille samassa huoneessa nukkuville ja poika alkoi olla ilmeisen väsynyt päivisin.

    Yritin ensin soittaa terveysasemallemme aamulla kahdeksalta, jolloin tuolloin yleensä varattiin akuuttiaikoja. Viiden soittoyrityksen jälkeen annoin periksi ja päätin soittaa myöhemmin päivällä.

    Puolilta päivin pääsin lopulta läpi ja pyysin terveydenhoitajaa varaamaan meille ajan lääkärille. Terveydenhoitaja ilmoitti, ettei tällä hetkellä ole mahdollista varata muita kuin akuuttiaikoja aamulla. Kerroin, ettei vaiva ole akuutti, mutta pidempään jatkuneena jo ehdottomasti toimenpiteitä vaativa.

    Terveydehoitaja kehotti soittamaan aamulla, mihin vastasin yrittäneeni, mutta että läpi pääseminen ei ollut onnistunut. Terveydenhoitaja myönsi, että aikoja ei ...

    Tilaajille

    Osta tilaus

    Kirjaudu sisään

    Uusimmat artikkelit

    Kelan valinnanvapauskokeilussa köyhät jääneet sivuraiteelle. Kuva Shixart1985 CCO 2.0.
    Politiikka
    11.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Kela tukee rikkaita kaupunkilaisia?

    Kelan tuore analyysi valinnanvapauskokeilusta nostaa esiin kysymyksen, jota suomalaisessa terveyspolitiikassa harvoin sanotaan ääneen: miksi julkinen sosiaaliturvalaitos tukee ma

    Uuden tutkimuksen tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, miten koulutusjärjestelmä tunnistaa ja tukee neurokirjon oppijoita. Kuva Hobvias Sudoneighm CCO 2.0
    Tutkimus
    10.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Myöhäinen ADHD-diagnoosi kasvattaa koulupudokkuuden riskiä

    Tuoreen selvityksen mukaan lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa. Kuva Tuntematon CCO 0.0
    Uutiset
    9.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ikääntyneiden palvelut rakenteellisessa kriisissä

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Nato on ”maailman vahvin puolustusliitto”, jonka jäsenenä Suomi toimii sekä turvan saajana että sen tuottajana. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen.
    Kotimaa
    8.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Suomen militarisoitumisen kaari – puolustusministeri ja rauhanaktivistit katsovat samaa maailmaa ja näkevät eri todellisuudet

    Afrokuubalainen Santeria uskonto tarjoaa yhteyden voimallisiin henkiin, ohjaa arkea ja tukee vaikeissa tilanteissa. Osiha nukke on voimien näkyvä yhteys. Kuva Jaume Escofet CCO 2.0
    Politiikka
    7.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Luokkataistelua Karibialla: Venäjän öljytoimitukset ja feministinen solidaarisuus haastavat kauppasaarron

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!