KOLUMNI: Väestön ikääntyminen verukkeena uudistuksille

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja 46/2005.

Rakenteellisten uudistusten tarvetta perustellaan usein väestön ikääntymisellä. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, ja tästä aiheutuva huoltosuhteen muutos on mittava haaste. Harvoin kuitenkaan muistetaan, että suuret ikäluokat elivät lapsuuttaan sotien jälkeisessä, nykyiseen verrattuna köyhässä Suomessa. Yhteiskunnalle koitui monenlaisia kustannuksia tästä ”vauvabuumista”. Niinpä esimerkiksi koulua käytiin kahdessa vuorossa, koska oppilasmäärä oli valtava.

Näistä vaikeuksista huolimatta Suomessa alettiin samaan aikaan rakentaa hyvinvointivaltiota. Monia yhteiskunnallisia uudistuksia saatiin toteutettua työväenliikkeen ponnistelujen ansiosta. Tuon ajan rakenteellisia uudistuksia olivat juuri nämä edistysaskeleet, jotka paransivat tavallisen ihmisen asemaa. Tämä kaikki tapahtui nykyistä huomattavasti vaikeammissa oloissa.

Tästä seuraa tärkeä kysymys: miksi yhteiskunnalla ei olisi varaa pitää huolta suurista ikäluokista heidän ollessaan 60–80-vuotiaita, kun paljon köyhempi Suomi kykeni huolehtimaan heistä 0-20 vuoden ikäisinä? Mikä on muuttunut kuluneen 60 vuoden aikana?

o o o

Merkittävä muutos tapahtui 1980-luvun lopulla, kun uusliberalistiset opit alkoivat rantautua Suomeen. Pääomamarkkinat vapautettiin, ja seurasi 1990-luvun alun lama. Suomi liittyi Euroopan Unioniin, ja alkoi Paavo Lipposen valtakausi. Nyt ollaan tilanteessa, jossa pääomatuloilla elävät nauttivat ennätysmäisistä tuloista kun taas tavalliset kansalaiset joutuvat kuuntelemaan valitusvirttä, että he ovat ikääntyessään vain menoerä valtiolle. Eivätkä vain ikääntyvät, vaan lapsetkin joutuvat kuuntelemaan tätä paatosta. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien määrää pitää vähentää oikein urakalla; ne kun eivät kuulemma toimi tarpeeksi tehokkaasti ja tuottavasti.

Vastakkaisten näkemysten esittäjät leimataan meillä muutosvastaisiksi. On kuitenkin olemassa tutkimustuloksia, jotka kyseenalaistavat esimerkiksi väestön ikääntymisen aiheuttamien kustannusten suuruuden. Tutkimustulokset eivät myöskään tue mantran tapaan hoettua väitettä, jonka mukaan suuri kunta on tehokkain kunta.

On tärkeätä muistaa, että uusliberalismin ydinajatus on ehdoton demokratian vastaisuus. Uusliberalismi syntyi Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa. Talouselämän piirissä kauhistuttiin 1960-luvulla esiin noussutta radikalismia ja kansalaisten poliittista aktivoitumista. Tästä seurauksena liike-elämän lobbareiden määrä Washingtonissa kasvoi räjähdysmäisesti. Liike-elämän edustajat halusivat varmistaa, että heidän näkemyksensä määräisivät tulevaisuudessa politiikan suunnan entistäkin tehokkaammin. He onnistuivat lobbauksessaan erinomaisesti.

Suuntaus on selvä myös meillä kuten koko EU:ssa. Talouselämän näkemykset vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon yhä voimakkaammin. Näyttääkin siltä, että väestön ikääntymistä käytetään häikäilemättä verukkeena suurelle mullistukselle, jolla suomalainen yhteiskunta muutetaan pysyvästi markkinaliberalismin periaatteilla toimivaksi. Suuret ikäluokatkin nimittäin päättävät aikanaan maallisen vaelluksensa, jolloin jälkipolville jää perinnöksi alas ajettu yhteiskunta.

TOMMI LIEVEMAA

Kirjoittaja on espoolainen muusikko ja opettaja.