Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Kommunistit: Janakkalan osasto 45 vuotta

    Kotimaa
    23.10.2019 - 11:13
    Tiedonantaja
    Digilehti: Tiedonantaja lokakuu 2019

    SKP:n Janakkalan osasto ry. on toiminut yhtäjaksoisesti 45 vuotta. Osaston perustamisvuosipäivä oli 3.10.1974.

    Osaston lipun on voinut nähdä, mm: Lokakuun vallankumousjuhlilla Pietarissa sekä Helsingin, Tampereen, Lahden, Hämeenlinnan, Riihimäen tai Janakkalankin vappumarsseilla. Kanta-Hämeen kommunistien vapun viettoon on kuulunut myös jo perinteeksi muodostunut “pitkä vappumarssi”, jossa käydään kunniakäynnillä kaikilla Kanta-Hämeen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden toverien haudoilla.

    Toreilla Kanta-Hämeessä – kuvassa Turengissa torilla – osaston tovereita on myös voinut nähdä usein esimerkiksi myymässä tai jakamassa Tiedonantajaa, Työn Valtaa, Kansan Ääntä tai myös Työkansan Sanomia. Yhteistyötä tehdään siis myös muiden kommunististen puoluiden kuten Suomen Työväenpuolueen,
    KTP:n ja Marxilainen Työväenliiton kanssa. Pienellä paikkakunnalla vaihtoehdon rakentaminen ja tarjoaminen vaatii kaikkien edistyksellisten voimien yhteistyötä ja yhteyksiä onkin pidetty myös Vasemmistoliittoon, anarkisteihin ja vihreisiin.

    Osasto on ...

    Tilaajille

    Osta tilaus

    Kirjaudu sisään

    Uusimmat artikkelit

    Kelan valinnanvapauskokeilussa köyhät jääneet sivuraiteelle. Kuva Shixart1985 CCO 2.0.
    Politiikka
    11.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Kela tukee rikkaita kaupunkilaisia?

    Kelan tuore analyysi valinnanvapauskokeilusta nostaa esiin kysymyksen, jota suomalaisessa terveyspolitiikassa harvoin sanotaan ääneen: miksi julkinen sosiaaliturvalaitos tukee ma

    Uuden tutkimuksen tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, miten koulutusjärjestelmä tunnistaa ja tukee neurokirjon oppijoita. Kuva Hobvias Sudoneighm CCO 2.0
    Tutkimus
    10.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Myöhäinen ADHD-diagnoosi kasvattaa koulupudokkuuden riskiä

    Tuoreen selvityksen mukaan lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa. Kuva Tuntematon CCO 0.0
    Uutiset
    9.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ikääntyneiden palvelut rakenteellisessa kriisissä

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Nato on ”maailman vahvin puolustusliitto”, jonka jäsenenä Suomi toimii sekä turvan saajana että sen tuottajana. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen.
    Kotimaa
    8.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Suomen militarisoitumisen kaari – puolustusministeri ja rauhanaktivistit katsovat samaa maailmaa ja näkevät eri todellisuudet

    Afrokuubalainen Santeria uskonto tarjoaa yhteyden voimallisiin henkiin, ohjaa arkea ja tukee vaikeissa tilanteissa. Osiha nukke on voimien näkyvä yhteys. Kuva Jaume Escofet CCO 2.0
    Politiikka
    7.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Luokkataistelua Karibialla: Venäjän öljytoimitukset ja feministinen solidaarisuus haastavat kauppasaarron

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!