”Köyhyyden torjuntaan laajempi näkökulma kuin hallitusohjelman”

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin

– Suomessa tarvitaan laajempi näkökulma köyhyyden ja muun
huono-osaisuuden torjuntaan kuin uudenkin hallitusohjelman esittämä
linja, joka on sidottu pelkästään ansioturvanäkökohtaan.

Näin sanoo

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston

Alppiharjun
sosiaalipalvelutoimiston sosiaaliohjaaja, sosionomi

Marjatta Vesterinen

Tiedonantajan haastattelussa.

Vesterisen mielestä uuden hallituksen ohjelmassa köyhyyden
torjumisen sitominen yksinomaan ansioturvaan on aivan liian kapea näkökulma.

– On paljon köyhiä joilla ei ole ansiotuloja ollenkaan, johtuen
mm. työttömyydestä ja etenkin pitkäaikaisesta sellaisesta,
sekä sellaisia, jotka eivät edes kohtuullisin odotuksin voikaan
enää työllistyä vajaakuntoisuutensa vuoksi. Näitä
ihmisiä ei ansioturvan parantaminen auta yhtään, Vesterinen
korostaa.

Marjatta Vesterinen nostaa erityisesti esille useimpien ensisijaisten sosiaalitukien
nykyisen liian alhaisen tason.

– Asianhan pitäisi olla niin, että kaikki ensisijaiset tuet
tai vähintäänkin niiden kullekin tarvitsijalle kuuluva yhdistelmä
tasoltaan on sellainen, että sillä kykenee kohtuullisesti tulemaan
toimeen. Ns. viimesijaisen tuen eli käytännössä lähinnä
harkinnanvaraisen toimeentulotuen tarkoituksenahan on olla pelkästään
väliaikaista ja poikkeustilanteesta lähtevää kriisitukea,
Vesterinen muistuttaa.

Toimeentulotuen varassa eläviä talouksia on maassa kuitenkin
peräti 265 000 ja näissä talouksissa ihmisiä jopa puoli
miljoonaa. Pelkästään Helsingissä toimeentuloasiakkaita
oli viime vuonna 59 575, joista työttömiä 53,1 prosenttia,
eläkkeellä 17,6 prosenttia ja työssä käyviä
seitsemän prosenttia.

– Nämä luvut osoittavat, etteivät ensisijaisten sosiaalitukien
tasot ole läheskään riittäviä, koska näin
moni joutuu hakemaan myös viimesijaista toimeentulotukea, Vesterinen
toteaa.

Hän esittääkin kaikkien keskeisten ensisijaisten sosiaalitukien,
etenkin työttömyysturvan, asumistuen ja joidenkin eläkkeiden
selkeää tasokorotusta.

– Olen jo pitkään esittänyt, että olisi vihdoin aika
myös köyhien saada jotakin ns. tupopöydästä. Jos
tuporatkaisun yhteydessä ansiotulojen verotusta kevennetään,
ei siitä pääse osalliseksi sellainen sosiaalituen varassa
elävä jolla ei ole ansiotuloja, joista tehdä ansiotulovähennys,
Vesterinen huomauttaa.

Hän katsoo myös, että esimerkiksi työttömän
työnhakukustannukset – mm. puhelin-, valokopio- ja jotkut matkakulut
jne. – rinnastettaisiin ansiotyössä olevan tulonhankkimiskuluihin,
joista saa verovähennyksiä.

Marjatta Vesterinen korostaa, että helpoimmin ja nopeimmin köyhien
asemaa kevennettäisiin poistamalla toimeentulotuen perusosasta nykyinen
asumismenojen seitsemän prosentin suuruinen omavastuuosuus.

– Tämä vain 50 miljoonaa euroa vuodessa maksava uudistus vähentäisi
suoraan köyhyyttä ja vapauttaisi ihmisten työllistymisvoimavarojen
lisäksi suoraan tuon mainitun summan kotimaiseen kulutukseen tukemaan
taloudellista kasvua ja työllisyyttä, Vesterinen painottaa.

Vertailuna tuohon 50 miljoonaan euroon todettakoon, että valtio
tukee yksityisiä vapaaehtoisia eläkevakuutuksia 165 miljoonan
euron verohelpotuksilla vuodessa.

Vesterinen toteaa ettei ihminen itse juurikaan voi vaikuttaa asumiskustannuksiin
varsinkaan pääkaupunkiseudun huutavassa vuokra-asuntopulassa,
vaan on otettava se asunto minkä yleensä saa, ”maksoi mitä
maksoi”. Omavastuun käyttöönoton julkilausuttu perusteluhan
oli aikoinaan juuri ihmisten kannustaminen muuttamaan halvempiin asuntoihin.

– Omavastuun poistamisen merkitys olisi erittäin suuri, esimerkiksi
yksin asuvan henkilön kohdalla keskimäärin 30-35 euroa kuukaudessa,
mikä muodostaa noin 10 prosenttia elämiseen ja laskuihin käytettävissä
olevista varoista, Vesterinen kertoo.

Lapsiperheillä summa kuulemma on tätäkin suurempi asumiskuluista
riippuen.

Toimeentulotuen perusosan seitsemän prosentin asumiskulujen omavastuun
poistaminen onkin Marjatta Vesteriselle varsinainen sydämen asia, ja
hän on jo muutaman vuoden ajan vetänyt ns. Totu-ryhmää
joka juuri pyrkii tähän päättäjiä jatkuvasti
painostamalla.

Paljon auttaisi Vesterisen mukaan myös, jos vajaakuntoiset käytännössä
työkyvyttömät pitkäaikaistyöttömät ”armahdettaisiin”
vaikkapa ns. Taipaleen mallin mukaisesti ja päästettäisiin
vihdoin lopulliselle eläkkeelle.

– Tällä olisi valtava merkitys, kun ei enää tarvitsisi
”roikkua” mukamas ”työttömänä työnhakijana”
vaikka kaikki tietävät, että työllistymistä ei
tule käytännössä enää tapahtumaan. Tämä
vapauttaisi myös henkisiä resursseja oman elämänsä
parempaan hallintaan sekä vaikkapa aktiiviseen järjestötoimintaan,
Vesterinen katsoo.

Hän huomauttaa kuitenkin, ettei pelkkä nykytasoinen eläke
silti välttämättä kaikille riitä, jos työhistoria
on ollut niin lyhyt tai pirstaleinen ettei eläkettäkään
ole tarpeeksi kertynyt.

– Mutta tässä tarvitaan sitten myös tällaisten eläkkeiden
tarpeeksi tuntuvaa tasokorotusta, jotta todellakin ensisijainen etuus riittäisi
toimeentuloon eikä tarvitsisi turvautua viimesijaiseen toimeentulotukeen,
Marjatta Vesterinen korostaa.